25.06.2003/1541

Maa-aineslaki - Ottamislupa - Edellytykset - Luonnonsuojelulaki - Eläinlaji - Liito-orava - Lajiensuojelu - Lisääntymis- ja levähdyspaikka - Hävittämis- ja heikentämiskielto

F:n ympäristölautakunta oli 16.6.1998 antamallaan päätöksellä myöntänyt X Oy:lle maa-aineslain mukaisen luvan ottaa kalliokiviaineksia yhteensä 130 000 kuutiometriä F:n kaupungin L:n kylässä sijaitsevaan K:n tilaan RN:o 20:1 kuuluvalta noin 2,3 hehtaarin suuruiselta ottamisalueelta. Päätökseen liitettyjen lupamääräysten mukaan:

– ennen ottamistoiminnan aloittamista luvanhaltijan oli varmistettava, ettei ottamisalueella ollut liito-oravan pesäpuuta tai -puita; jos ottamisalueella oli liito-oravan pesäpuu tai -puita, oli noudatettava luonnonsuojelulain 49 §:n määräyksiä (lupamääräys n:o 8);

– luonnonsuojelulain 49 §:n ja maa-aineslain 3 §:n 2 momentin nojalla määrättiin, että maa-ainesta sai ottaa alueella vuosittain 1.1. - 28.2. (lupamääräys n:o 15).

Hämeenlinnan hallinto-oikeus, ottaen huomioon myös maa-aineslain 1 §:n 2 momentin (1098/1996), jonka mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa ja muuta viranomaispäätöstä tehtäessä on lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa (1096/1996) ja sen nojalla säädetään, kumosi hankkeen naapurien valituksista F:n ympäristölautakunnan maa-aineslupaa koskeneen päätöksen luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin vastaisena.

Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan muun muassa ottamisalueen sisäpuolella oli useita liito-oravan jätöksillä merkittyjä puita, joissa oli liito-oravalle soveltuva kolo. Jätöksistä voitiin päätellä, että ne ovat liito-oravan jatkuvassa käytössä. Liito-oravan elintavoista hankitun muun (perusteluissa lähemmin selostetun) asiantuntijaselvityksen valossa voitiin päätellä, että nämä puut lähiympäristöineen ovat joko liito-oravan lisääntymispaikkoja tai levähdyspaikkoja. Kun tällaisia kolopuita oli myös ottoalueen sisäpuolella, merkitsisi suunniteltu maa-ainesten ottaminen liito-oravan luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa tarkoitettujen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämistä tai heikentämistä. Ympäristölautakunnan päätös on tämän vuoksi lainvastainen.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi X Oy:n hallinto-oikeuden päätöksestä tekemän valituksen lausumalla "ei muutosta lopputulokseen". Perusteluissaan korkein hallinto-oikeus viittasi samana päivänä antamaansa päätökseen luonnonsuojelulain 57 §:n mukaista hallintopakkoa koskevassa asiassa, jossa oli vaadittu K:n tilan metsään kohdistuvia maanomistajan metsänkäyttöilmoituksessa esitettyjä metsänkäsittelytoimenpiteitä kiellettäviksi luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetyn, sanotussa lainkohdassa tarkoitetun eläinlajin (liito-orava) lisääntymis- tai levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskiellon vastaisena. Katsottiin siis niin kuin hallinto-oikeuskin maa-aineslain 1 §:n 2 momentista seuraavan, että luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa tarkoitettua kielto estää maa-ainesluvan myöntämisen kiellon kohteena olevalle alueelle.

Maa-aineslaki (555/1981) 1 § 2 mom. (1098/1996)
Luonnonsuojelulaki (1096/1996) 49 § 1 mom.
Kuntalaki 90 §