KHO:2002:29

Luonnonsuojelu - Lunastus - Lehtojensuojeluohjelma - Ympäristöministeriön toimivalta - Kiinteistön murto-osainen yhteisomistussuhde

Ympäristöministeriö oli ympäristökeskuksen esityksestä päättänyt lunastaa valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin yksityisten henkilöiden murto-osin omistamasta niemestä 18,4 hehtaarin suuruisen määräalan. Lunastuksen kohteena oleva alue kuului osittain valtioneuvoston 13.4.1989 hyväksymään valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Ministeriö oli myöntänyt lunastusluvan lisäksi sellaiseen alueen itäosassa sijaitsevaan, merenrantaan rajoittuvaan alueeseen, joka ei kuulunut lehtojensuojeluohjelmaan. Samalla lunastettavasta alueesta oli jätetty pois alueen kaakkoiskulmassa sijaitseva tätä pienempi alue. Laajennuksen seurauksena oli lunastuksen ulkopuolelle jätetty niemen keskiosan alue tullut luonnonsuojelualueen ympäröimäksi ja se oli jäänyt kokonaan vaille yhteyttä rantaan. Tämän alueen lunastaminen lunastustoimituksen yhteydessä ministeriön tarkoittamalla tavalla oli mahdollista ainostaan kaikkien murto-osaisten yhteisomistajien vaatimuksesta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että ympäristöministeriöllä oli, kun otettiin huomioon luonnonsuojelulain 77 §:n 1 momentti, luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin nojalla toimivalta käsitellä ja ratkaista valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan sisältyvää aluetta koskeva lunastuslupaesitys. Ottaen huomioon lehtojensuojeluohjelman ulkopuolisen lunastettavaksi määrätyn alueen koon, arvon rantaviivaa käsittävänä alueena sekä alueen lunastamisen vaikutuksen omistajien oikeusasemaan jäljelle jäävien alueiden osalta, lunastettavaksi määrätty lehtojensuojeluohjelman ulkopuolinen alue ei ollut sellainen rajoiltaan vähäisessä määrin luonnonsuojeluohjelmasta poikkeava alue, jota luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentissa tarkoitettiin. Ympäristöministeriöllä ei ole näin ollen ollut toimivaltaa päättää alueen lunastuksesta tältä osin. Päätös oli tämän vuoksi sanotun alueen osalta kumottava ja ympäristökeskuksen esitys hylättävä.

Muilta osin korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei ministeriön päätös ollut lainvastainen. (Äänestys 3-2).

Luonnonsuojelulaki 10 § 1 mom., 24 § 3 mom., 52 § ja 77 §
Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 24 § 1 mom.
Laki yksityisistä teistä 7 a §
Laki eräistä yhteisomistussuhteista 4 § 1 mom.

Kort referat på svenska

Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista

Lounais-Suomen ympäristökeskus on 29.9.1999 päivätyllä ja 6.10.1999 tarkistetulla kirjeellä esittänyt, että ympäristöministeriö päättäisi Kustavin kunnan Kaurissalon kylässä sijaitsevaan Hulaholmin tilaan RN:o 5:58 kuuluvan noin 18,4 hehtaarin suuruisen määräalan lunastamisesta valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin.

Lunastettavaksi esitetty alue kuuluu pääosin valtioneuvoston 13.4.1989 hyväksymään valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan nimikkeellä Hulaholmin lehdot. Lehtojensuojeluohjelman rajausta on kuitenkin tarkempaan tutkimukseen perustuen vähäisessä määrin tarkistettu, yhtäältä aluetta laajentaen, toisaalta sitä supistaen. Ympäristökeskus on ehdottanut lunastettavaan alueeseen sisällytettäväksi myös Hulaholmin itäosassa olevan, pääosin rehevää, varjoisaa lehtopainannetta olevan alueen, jossa on järeää lehtipuuvaltaista sekametsää. Aluskasvillisuus on rehevää ja siinä tavataan muun muassa tuoksumataraa, lehtoleinikkiä ja mustaa konnanmarjaa. Ympäristökeskus on katsonut tämän alueen kuuluvan Hulaholmin komeimpaan lehtokokonaisuuteen. Toiselta puolen lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvasta alueesta voidaan jättää pois Hulaholmin kaakkoiskulmassa oleva kalliopaljastumiin liittyvä, maapohjaltaan muita karumpi alue.

Alueella on ollut toimenpidekielto, jonka määräaika on päättynyt 23.10.1999. Ympäristökeskus on tarjoutunut ostamaan alueen, mutta käydyissä neuvotteluissa ei ole voitu päästä sopimukseen vapaaehtoisesta kaupasta eikä myöskään maanvaihdosta, koska käsitykset lunastettavan alueen arvosta eroavat toisistaan suuresti. Maanomistajien taholta on katsottu, että alueen arvo pitäisi määritellä vahvistamatta jääneen rantakaavan mukaan, kun taas ympäristökeskus on pitänyt tätä perusteettomana. Ympäristökeskus on katsonut tämän vuoksi, että alue tulisi pikaisesti lunastaa valtiolle, jotta sen luonnonarvojen säilyminen voitaisiin varmistaa.

Ympäristöministeriön ratkaisu

Ympäristöministeriö on päättänyt lunastaa valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin Kustavin kunnan Kaurissalon kylässä olevaan Hulaholmin tilaan RN:o 5:58 kuuluvan noin 18,4 hehtaarin suuruisen päätöksen liitteenä olevasta kartasta ilmenevän määräalan.

Samalla ministeriö on päättänyt saattaa asiaa koskevan lunastustoimituksen vireille lähettämällä jäljennökset päätöksestä ja lunastusasiakirjoista Varsinais-Suomen maanmittaustoimistolle.

Ympäristöministeriön ratkaisun perustelut

Lunastuksen kohteena oleva alue kuuluu valtaosaltaan valtioneuvoston 13.4.1989 hyväksymään valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Lunastettavan alueen voidaan katsoa olevan Lounais-Suomen merkittävimpiä lehtokohteita. Lunastettava alue poikkeaa vähäisessä määrin lehtojensuojeluohjelman rajauksesta, osittain laajentavaan, osittain supistavaan suuntaan. Poikkeaminen on perusteltua luonnontieteellisin syin. Alueen laajennus on selkeästi Hulaholmin lehtomaista osaa, kun taas supistus on kalliopaljastumiin liittyvää karumpaa aluetta.
Ennen lunastukseen ryhtymistä on maanomistajien kanssa neuvoteltu vapaaehtoisesta kaupasta tai maanvaihdosta. Koska osapuolten kesken vallitsee olennainen näkemysero alueen arvon määrittelyn perusteista, ei neuvotteluissa ole päästy tulokseen. Lunastus on siten ainoa mahdollisuus varmistaa alueen luontoarvojen säilyminen toimenpidekiellon voimassaolon päättyessä.

Maanomistajille lähetetyn lausuntopyyntökirjeen on katsottava olevan lunastuslain 9 §:ssä tarkoitettu hakemuskirja.

Ympäristöministeriön soveltamat oikeusohjeet

Luonnonsuojelulaki (1096/1996) 52 §:n 2 ja 3 momentti ja 77 §:n 1 momentti

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. A on Hulaholmin tilan RN:o 5:58 murto-osan omistajana vaatinut, että ympäristöministeriön päätös kumotaan ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen esitys Hulaholmin tilaan kuuluvasta noin 18,4 hehtaarin suuruisen määräalan lunastamisesta valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin hylätään kokonaisuudessaan. Lisäksi A on vaatinut, että lunastustoimitus on keskeytettävä.

Toissijaisesti A on vaatinut, että ympäristöministeriön päätös kumotaan ja asia palautetaan ympäristöministeriölle uudelleen valmisteltavaksi siltä pohjalta, että alue on lunastettava kokonaisuudessaan. Osalunastustilanteessa alueen omistajille jää noin kuuden hehtaarin alue arvottomana ja käytännössä ilman mahdollisuutta myydä sitä. Osalunastuspäätöksestä aiheutuu tällä tavoin lisävahinkoa valittajalle, mikä on lunastuslain 4 §:n 1 momentin säännöksestä ilmenevän periaatteen vastaista.

Vielä A on vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa 783,75 eurolla (4.660 markalla) laillisine korkoineen.

Asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, kun A:lle ei ole annettu lunastuslain 9 §:ssä säädetyin tavoin tiedoksi hakemuskirjoja. Mainitun lain 8 §:ssä tarkoitetun lausunnon antaminen ei näin ole ollut mahdollista. Valittaja on kirjallisesti pyytänyt lainmukaista tiedoksiantoa.

Kysymyksessä olevalla alueella on ollut noin 30 vuoden ajan vaikea toteuttaa mitään maanomistajalle yleisesti kuuluvia oikeuksia viranomaisten toimenpiteiden johdosta, siitä riippumatta, että niille ei ole ollut kaavoituksellisia esteitä. Alueella voimassa olevan Kustavin kunnan rantayleiskaavan mukaan Hulaholmin tilaa olisi ollut oikeus käyttää rakentamiseen. Tämän vuoksi on ryhdytty valmistelemaan rantakaavaa laajalle alueelle, johon mainittu tila kuului. Ympäristökeskus on jättänyt vahvistamatta rantakaavan Hulaholmin alueelle, mutta vahvistanut kaavan naapuritilojen alueelle.

Maanomistajan pyynnöstä laaditun metsänhoitosuunnitelman mukainen metsänmyynti on estetty metsäyhtiöille tehdyillä ilmoituksilla ennen kuin mihinkään myyntitoimenpiteisiin oli edes ryhdytty, ja ilman, että alueella olisi ollut voimassa toimenpidekieltoa.

Alueellisen rajauksen ja sen muutosten ei voida katsoa perustuvan mihinkään johdonmukaiseen menettelyyn, vaan pikemminkin eriaikaisiin suunnitelmiin ja niissä ajan mittaan tehtyihin muutoksiin, joista esimerkiksi maanomistajia ei ole kuultu. Toimenpidekiellon ja lunastuskohteen rajaukset eivät ole olleet yhteneväiset. Lunastus ei ole ainoa vaihtoehto, vaan valittaja on valmis edelleen jatkamaan neuvotteluja vapaaehtoisesta luovutustoimesta. Yksipuolinen lunastusmenettely sen sijaan saattaa johtaa maanomistajan oikeusaseman loukkaamiseen.

2. B on Hulaholmin tilan RN:o 5:58 murto-osan omistajana ensisijaisesti vaatinut, että ympäristöministeriön päätös kumotaan ja ympäristökeskuksen lunastuslupapyyntö hylätään. Samalla tulee poistaa ministeriön päätös saattaa asiaa koskeva lunastustoimitus vireille Varsinais-Suomen maanmittaustoimistossa tai ainakin määrätä lunastustoimitus keskeytettäväksi.

Toissijaisesti B on vaatinut, että ympäristöministeriön päätöstä muutetaan niin, että Hulaholmin tilan alue kokonaisuudessaan määrätään lunastettavaksi valtiolle. Jos ympäristöministeriön päätöksen muuttaminen ei tällä tavoin ole valmistelematta mahdollista, B on vaatinut asian palauttamista ympäristöministeriölle uudelleen valmisteltavaksi.

Vielä B on vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa 820,75 eurolla (4.880 markalla) laillisine korkoineen kuukauden kuluessa siitä, kun asiassa on annettu päätös.

B on pyytänyt, että korkein hallinto-oikeus toimittaa Hulaholmin tilalla katselmuksen.

Hulaholmi-niminen tila on pinta-alaltaan 23 hehtaaria. Tilan alue on niemen muotoinen. Tilan eteläosan kannas liittyy mantereeseen. Tilalla on siten runsaasti rantaviivaa.

B on yhdessä tilan muiden yhteisomistajien kanssa vastustanut lunastuksen valmistelua ja myös ympäristökeskuksen hakemusta ennen kaikkea sillä perusteella, että luonnonsuojelulain 50 §:n mukaan luonnonsuojeluohjelmaan kuuluvan alueen suojelu on pyrittävä toteuttamaan ensisijaisesti vapaaehtoisin keinoin, maa-alueiden vaihdolla tai kaupalla. Lunastusta on vastustettu myös, koska Hulaholmin tila on valtioneuvoston päätöksellä 20.8.1998 otettu osaksi Suomen ehdotusta Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkostoksi (Fl 0200053 Hulaholmi-Kluuvi).

Lounais-Suomen ympäristökeskus on 6.10.1999 päivätyllä, ympäristöministeriölle osoitetulla kirjelmällään täydentänyt lunastuspyyntöään. Tosiasiassa täydentäminen on merkinnyt lunastettavan alueen rajauksen muuttamista. Muutoksella on tilan omistajille olennainen merkitys. Lunastettavaan alueeseen on otettu lisää ranta-aluetta, mutta toisaalta jätetty lunastamatta vielä aikaisempaa enemmän lunastettavan alueen sisälle jäävää, omistajille hyödyttömäksi muodostuvaa maata. Ympäristöministeriö on päätöksessään hyväksynyt ympäristökeskuksen muutosesityksen kuulematta tilan yhteisomistajia. Koska lunastuspäätös ei noudata lehtojensuojeluohjelman rajausta ja muutos on tehty maanomistajaa kuulematta, päätös on lainvastainen ja se on kumottava.

Jos ympäristöministeriön päätöstä ei kokonaisuudessaan kumota, tulee päätöstä kuitenkin ehdottomasti muuttaa niin, että lunastettavaksi määrätään koko Hulaholmin tilan alue. Päätetty lunastusalue käsittää arvokkaat ranta-alueet sulkien sisäänsä omistajille hyödyttömäksi jäävän sisämaan. Lunastamatta jäävän alueen pinta-ala on noin 6 hehtaaria. Ottaen huomioon tämän alueen sijainnin lunastettavan alueen sisällä ja sen maaston muodon, on selvää, että alue on maanomistajille käytännössä lähes arvoton. Maa-alueelle ei olisi löydettävissä ostajaa eikä toisaalta sillä olisi käyttöä omistajillekaan. Ympäristökeskuskin on käymissään neuvotteluissa ja antamissaan tarjouksissa lähtenyt yksinomaan siitä, että koko Hulaholmin tilan alue siirtyy valtiolle.

3. C on Hulaholmin tilan RN:o 5:58 murto-osan omistajana vaatinut, että ympäristöministeriön päätös kokonaisuudessaan kumotaan. Lunastuspäätös ei noudata Suomen Natura 2000 -ehdotuksen rajausta ja muutokset on tehty maanomistajaa kuulematta. Tämän vuoksi päätös on lainvastainen. Päätös on myös kohtuuton ja johtaa käytännössä siihen, että valittajan synnyinkoti joutuu lämmityksen ja tarvepuun osalta ostopuiden varaan, kun aikaisemmin tarvepuu on saatu aivan kodin vierestä.

Ympäristöministeriön mukaan alueella on runsaita saarni- ja vaahterametsiä. Niemellä kasvaa joitakin yksittäisiä pensasmaisia saarnia ja heikkovartisia vaahteroita. Yhtään kookasta saarnia ei alueella kasva, mutta kyllä muutamia keskikokoisia vaahteroita. Pääpuulaji niemellä on selkeästi kuusi. Lisäksi alueella kasvaa leppää, koivua ja haapaa. Ympäristökeskus on aikaisemmassa lausunnossaan todennut, että jos alueen kuuset hävitetään pois, voidaan alueella saada kasvamaan jalopuita, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että kyseinen niemi on kuusimetsää ja alueen päämaastotyyppi on mustikkatyyppi.

Niemen rannat ovat pääosin kallioisia eivätkä lehtomaisia, kuten ympäristöministeriön päätöksessä todetaan. Kertaakaan viranomaiset eivät ole suostuneet tekemään alueella katselmusta maanomistajien kanssa, vaikka tähän olisi ollut hyvät mahdollisuudet. Alueet on valittu umpimähkään, ilman luonnonsuojelullista arviota.

Rajauksessa on otettu pakkolunastuksen piiriin vain kaikkein parhaiten maanomistajan käyttöön soveltuvat kauniit kalliorannat, joiden taloudellinen arvo on huomattava, mutta luonnonsuojelullinen arvo vähäinen. Alueella on Kustavin kunnan hyväksymä rantakaava, jonka nyt pakkolunastusta hakeva taho on jättänyt vahvistamatta. Ympäristöviranomaiset toimivat tässä tilanteessa kaksoisroolissa. He ovat tekemässä maankäyttöä mahdottomaksi pitkillä toimenpidekielloilla ja estämällä alueen normaalin kaavoituksen. Ainoa tarkoitus on ollut vaikuttaa alueen hinnanmuodostukseen. Tästä esimerkkinä on myös lähes pelkästään kalliota olevan keskiosan ja ensiharvennusta odottavan avohakkuualueen jättäminen pakkolunastuksen ulkopuolelle. Alueen rajauksia on muutettu kuulematta maanomistajaa. Asian valmistelu on ollut muutenkin puutteellinen.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Ympäristöministeriö on antanut valitusten johdosta lausunnot.

1. A:n valituksen osalta ympäristöministeriö on todennut, että valittajalle 2.9.1999 tiedoksi annetun lausuntopyynnön liitteenä on ollut Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kirje ympäristöministeriölle, jossa selvitetään lunastuksen peruste, johon kuului asianmukainen karttaliite ja jossa pyydetään lupaa lunastuksen valmisteluun, sekä ministeriön tähän antama vastaus. Lausuntopyynnön liitteineen on katsottava olevan lunastuslain 9 §:ssä tarkoitettu hakemuskirja. Erillinen hakemuskirja tulee kysymykseen lähinnä niissä tilanteissa, joissa jokin ulkopuolinen taho hakee lunastuslupaa. Kun valtion ympäristöhallinnon alueellinen yksikkö pyytää ministeriötä ryhtymään toimenpiteisiin, tilanne on toinen.

Valtakunnallinen lehtojensuojeluohjelma perustuu lehtojensuojelutyöryhmän vuonna 1989 valmistuneeseen mietintöön ja siitä annettuihin lausuntoihin. Työryhmän ehdotus puolestaan pohjautui laajaan valtakunnalliseen lehtoinventointiin. Inventoinnissa oli mukana lähes 1 800 aluetta, joista ainoastaan lehtokasvillisuusvyöhykkeittäin edustavimmat lehdot, yhteensä 436 kappaletta, otettiin valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan, niistä 66 kappaletta Lounais-Suomessa. Perusteluissa esitetty arvio Hulaholmin lehdon suhteellisesta merkityksestä on ympäristöhallinnon käsitys asiasta. Se ei kuitenkaan ole lunastuspäätöksen laillisuuden kannalta relevantti asia. Luonnonsuojelulain 77 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lunastuksen kohteena voivat olla kaikki valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan sisällytetyt lehdot.

Vapaaehtoisen luovutustoimen sekä lunastettavan alueen rajauksen ja sen muutosten osalta ympäristöministeriö on viitannut B:n valituksen kohdalla lausumaansa samoin valittajan toissijaisen vaatimuksen osalta, joka koskee koko Hulaholmin tilan lunastamista.

Kummankin valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen johdosta ympäristöministeriö on katsonut, että koska valitukset tulisi kaikilta osin hylätä, valtio ei ole velvollinen korvaamaan oikeudenkäyntikuluja. Asiassa ei ole muutoinkaan osoitettu tapahtuneen sellaista virhettä, josta oikeudenkäynti olisi johtunut ja jonka perusteella ministeriö voitaisiin hallintolainkäyttölain 74 §:n 2 momentin nojalla velvoittaa korvaamaan valittajien kulut.

2. B:n valituksen johdosta ministeriö on lausunut, että asiakirjoista käy ilmi, että Lounais-Suomen ympäristökeskus on tehnyt omistajille kirjallisen ostotarjouksen 22.9.1998, jonka omistajat ovat kirjallisesti torjuneet. Ympäristökeskus on myös kirjeellään 25.5.1999 ehdottanut maanvaihtoa, mutta tämäkään ei ole johtanut tulokseen. Asian johdosta on lisäksi käyty neuvotteluja. Asian osapuolten kesken vallitsee olennainen näkemysero alueen arvon määritysperusteista. Se näyttää johtuvan ensi sijassa siitä, että maanomistajat katsovat alueen arvon määräytyvän Kustavin kunnanhallituksen hyväksymän rantakaavaehdotuksen perusteella (hintapyyntö 250 mk/m²). Valtion edustajat taas eivät ole voineet tätä hyväksyä, koska rantakaavaehdotus aikanaan on jätetty vahvistamatta. Koska ratkaisuun on yritetty päästä vapaaehtoista tietä, ympäristöministeriö on katsonut, että lunastuspäätöksen tekemiselle on tältä osin ollut lailliset perusteet.

Alueen lunastaminen perustuu valtioneuvoston 13.4.1989 hyväksymään valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan eikä Natura 2000 -ehdotukseen. Luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin ja 77 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla ympäristöministeriöllä on ollut oikeus tehdä tarvittava päätös. Lunastettavan alueen rajaus poikkeaa lehtojensuojeluohjelman rajauksesta vain vähäisessä määrin ja tähän poikkeamiseen on luonnontieteellinen peruste.

Lehtojensuojeluohjelman rajausta on valmistelun loppuvaiheessa tarkennettu yhtäältä laajentavaan, toisaalta supistavaan suuntaan. Muutoksia voidaan pitää vähäisinä. Ne ovat johtuneet siitä, että lehtojensuojeluohjelman 10 vuotta sitten tehdyn rajauksen on myöhemmin todettu olleen hieman epätarkka. Maanomistajia on kuitenkin kuultu alkuperäisestä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen esittämästä lunastusesityksestä, johon sisältyi myös laajennusalue samoin kuin supistusalue. Näin ollen maanomistajia on kuultu koko siitä alueesta, johon lunastuspäätös kohdistuu.

Koko Hulaholmin tilan lunastamista koskevan toissijaisen vaatimuksen osalta ympäristöministeriö on todennut, että lunastuslain 23 §:n 1 momentin ja 24 §:n mukaan, jos lunastus pannaan toimeen siten, että tilusten pirstoutumisen vuoksi tai muusta sellaisesta syystä kiinteistön tai sen osan käyttämiselle aiheutuu erittäin huomattavaa haittaa eikä sitä voida poistaa tai olennaisesti vähentää toimittamalla tilusjärjestely, omistajalla on oikeus vaatia jäljelle jäävän omaisuuden lunastamista, mikäli hän ei halua saada korvausta haitasta. Ministeriö on ilmoittanut valtion olevan valmis lunastamaan myös Hulaholmin tilan jäljelle jäävän osan, jos omistajat sitä lunastustoimituksessa vaativat. Kun asia näin ollen voidaan hoitaa lunastustoimituksessa, ei ministeriön mielestä ole syytä eikä perusteita lunastuspäätöksen kumoamiselle tai palauttamiselle.

3. C:n valituksen osalta ympäristöministeriö on lausunut, että sen lunastuspäätös ei perustu valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoa koskevaan päätökseen, vaan 13.4.1989 hyväksyttyyn valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan, kuten päätöksen perusteluista ilmenee. Luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin ja 77 §:n 1 momentin nojalla ministeriöllä on ollut oikeus päättää lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvan alueen lunastamisesta ja vähäisessä määrin poiketakin sen rajauksista.

Lunastettavan alueen rajaus ei valmistelun kuluessa ole muuttunut laajemmaksi, vaan päinvastoin suppeammaksi. Alkuperäinen Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lunastusesitys, josta maanomistajia on kuultu, oli rajattu Natura 2000 -ehdotuksen mukaiseksi eli vain Hulaholmin keskellä oleva kukkula oli sen ulkopuolella. Valmistelun kuluessa kuitenkin päädyttiin siihen, että lunastuksen tulee perustua lehtojensuojeluohjelmaan, mikä merkitsi suppeampaa aluetta. Lehtojensuojeluohjelman rajausta tarkistettiin jonkin verran, jotta alueeseen saataisiin sisältymään mahdollisimman kattavasti alueen lehtomaiset osat, mutta rajattua pois kalliopaljastumiin liittyviä karumpia osia, joihin valittajakin on viitannut. Ympäristöministeriö on viitannut tältä osin Lounais-Suomen ympäristökeskuksen jäljempänä olevassa lausunnossa esitettyihin perusteluihin.

Ministeriö on katsonut, että uutta kuulemista ei ole tarvinnut suorittaa, koska muutokset ovat olleet supistuksia siihen alueeseen nähden, jonka lunastamisesta maanomistajia on kuultu.

Ympäristöministeriö on viitannut lisäksi siihen lausuntoon, jonka se on antanut A:n ja B:n samassa asiassa tekemästä valituksesta.

Lounais-Suomen ympäristökeskus on lausunnossaan viitannut päätöksensä perusteluihin ja sen perusteena olevien asiakirjojen sisältöön sekä yhtynyt ympäristöministeriön A:n ja B:n valituksen johdosta antamaan lausuntoon.

Hulaholmin lehto on yksi maamme luonnonsuojelullisesti merkittävimmistä lehtoalueista. Hulaholmi kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan, johon koko maassa kuuluu 424 lehtoaluetta, jotka on valittu noin 1800 inventoidun ja käytössä olleen pohjatiedon perusteella luonnonsuojelullisesti merkittävän lehtoalueen joukosta.

Hulaholmin niemenkärki on keskiosan kalliometsää ja rannan kalliokumpareita lukuun ottamatta täynnä reheviä lehtopainanteita. Valituksen liitteenä olevassa videofilmissä ei ole lainkaan käyty Hulaholmin lehtopainanteissa. Filmi on kuvattu aivan rantavyöhykkeeltä ja käymällä maissa vain rannan karuilla vanhaa metsää kasvavilla kalliokumpareilla. Pääosa kuvauksesta on tehty siirtymällä osin edestakaisin Hulaholmin länsi- ja luoteisrannalla ja kuvaamalla osin myös niemen keskiosaa, joka ei kuulu lunastettavaan alueeseen. Ympäristökeskus on liittänyt lausuntonsa oheen laatimansa yleispiirteisen karttahahmotelman arvokkaan lehtoalueen sijoittumisesta Hulaholmin niemelle. Ympäristökeskus on esittänyt, että valitukset hylätään.

B on vastaselityksessään uudistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä ja lausunut, että ministeriön lausunnossa on myönnetty lunastettavan alueen rajauksen poikkeavan lehtojensuojeluohjelman rajauksesta. Asiassa on kysymys siitä, onko poikkeama luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla vähäinen. Ministeriön lausunnossa on yksilöimättömästi väitetty, että muutoksia voidaan pitää vähäisinä. Tosiasia on kuitenkin, että lehtojensuojeluohjelman mukaisesta alueesta lunastettavaa aluetta on laajennettu käsittämään ranta-alue, jossa on rakennuskelpoisia rakennuspaikkoja loma-asutusta varten. Ottamalla huomioon rantarakennuspaikkojen arvon kysymyksessa olevalla alueella Kustavin kunnassa voidaan todeta, että alue poikkeaa olennaisesti eikä vähäisessä määrin lehtojensuojeluohjelmasta. Edellä olevasta seuraa, että mikäli valtiolla on lunastusoikeus kysymyksessä olevaan alueeseen, niin lunastusoikeus on valtioneuvostolla eikä ympäristöministeriöllä.

Ympäristöministeriön lausunnossa on myönnetty B:n toissijainen vaatimus perustelluksi. Ministeriö on ilmoittanut olevansa valmis lunastamaan Hulaholmin tilan jäljelle jäävän osan, jos omistajat sitä lunastustoimituksessa vaativat. Kysymys on maanomistajan kannalta niin keskeisestä asiasta, että sitä ei ole syytä jättää lunastustoimituksessa ratkaistavaksi. Maanomistajan oikeusturva vaatii, että alue on jo lunastuspäätöksessä mahdollisimman oikein määrätty.

Ministeriön lausunnossa on otettu kantaa myös siihen, että luonnonsuojelulain 50 §:n mukaan luonnonsuojeluohjelmaan kuuluvan alueen suojelu on pyrittävä toteuttamaan ensisijaisesti vapaaehtoisin keinoin. B on myöntänyt, että Lounais-Suomen ympäristökeskus on tehnyt omistajille kirjallisen ostotarjouksen sekä ehdotuksen maanvaihdosta. Asiaa ei ole pystytty sopimaan hintaerimielisyyksien takia. Valtio ei ole suostunut korvaamaan aluetta maanomistajille käyvän vapaa-ajan asuntojen maapohjan hinnan mukaan. Kuitenkin ilman lehtojensuojeluohjelmaa Hulaholmin alue olisi mitä tyypillisintä vapaa-ajan rakennusten aluetta.

C on vastaselityksessään lausunut, että Hulaholmin rajausta ja valintaperusteita pakkolunastukseen voidaan tällä hetkellä lukea Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kotisivulta, jossa todetaan, että alue on kokonaisuudessaan täynnä reheviä lehtopainanteita. Puustossa on runsaasti vaahteraa ja saarnia. Paikan päällä käydessä tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ympäristöministeriön vastineessa on todettukin, että itse asiassa jalopuumetsiä olisi alueella alle 0,9 hehtaaria. Todellisuudessa lehtoalueita niemellä on alle 0,9 hehtaaria. Ympäristöministeriö on lisäksi itse määritellyt, milloin aluetta voidaan pitää jalopuumetsänä "vähintään 20 kappaletta hehtaarilla yhtenä tai useampana ryhmänä". Mukaan on kuitenkin laskettu myös kaikki nuoret sormenpaksuiset taimet. Kun koko tilalla ei kasva yhtään runkomittaista saarnia, ei voida kuin kuvitteellisesti puhua saarnimetsistä. Näitä saarnimetsiä ei ole missään vaiheessa osoitettu maanomistajalle eikä maanomistaja ole niitä löytänyt, vaikka liikkunut tilalla jatkuvasti vuosikymmenten ajan. Joitakin yksittäisiä huonokasvuisia vaahteroita niemellä on, mutta metsäksi vaahterat saadaan määriteltyä vain ottamalla pienet varjossa kasvavat taimetkin mukaan. Tiheässä kuusikossa kasvaessaan niillä ei lisäksi ole elämisen mahdollisuuksia.

A:lle on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen ympäristöministeriön lausunnon johdosta.

Katselmus

Korkein hallinto-oikeus on toimittanut Hulaholmin niemessä 27.6.2001 katselmuksen, josta laadittu pöytäkirja on liitetty asiakirjoihin.

Katselmuksessa olivat läsnä A, B ja C sekä ympäristöministeriön edustaja ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen edustaja.

C on katselmuksen jälkeen toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle kaikkien valittajien puolesta lisäkirjelmän.

Suullinen käsittely

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on 13.2.2002 toimitettu suullinen käsittely, josta laadittu pöytäkirja on liitetty asiakirjoihin.

Suullisessa käsittelyssä olivat läsnä A avustajineen, B ja C, kumpikin henkilökohtaisesti, sekä ympäristöministeriön edustaja ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen edustaja.

Suullisessa käsittelyssä esitetyt vaatimukset

A on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa sekä vaatinut että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen suullisesta käsittelystä johtuneet oikeudenkäyntikulunsa 672,75 eurolla (4000 markalla).

B on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa sekä vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen katselmuksesta ja suullisesta käsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulunsa yhteensä 4184,40 eurolla.

C on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa sekä muun ohella ilmoittanut, ettei hyväksy vaihtoehtoa, jossa koko Hulaholmin niemi mukaan lukien omistajille hyödytön keskelle niemeä jäävä lunastettavan alueen ympäröimä alue lunastettaisiin valtiolle. Hän on ilmoittanut tulevansa hakemaan rakennuslupaa ja oikeutta tien rakentamiseen lunastamattomalle alueelle. Lisäksi C on vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle asian käsittelystä korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneet kulut yhteensä 2859,20 eurolla.

Ympäristöministeriön edustaja on muun muassa lausunut, että lunastetavasta alueesta perustetaan luonnonsuojelualue valtioneuvoston asetuksella, johon voidaan esimerkiksi kirjata sellainen määräys, että yleisten rauhoitusmääräysten estämättä luonnonsuojelualueeseen kuulumattomalle alueelle voidaan rakentaa jonkinlainen kulkuyhteys. Naturan osalta menettely on sama, jos toteutustapa Natura-päätöksessä on luonnonsuojelulaki. Tavanomaisella metsätaloudella ei voida katsoa olevan sellaisia vaikutuksia Natura-alueen luonnontilaan, että luonnonarvot merkittävästi heikentyisivät. Rakentamisen ja tien tekemisen osalta vaikutukset arvioidaan luonnonsuojelulain 65 §:n mukaisessa järjestyksessä huomioon ottaen myös yksityisistä teistä annetun lain 7 a §:n lunastamista koskevat säännökset.

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen edustaja on muun muassa lausunut, että Hulaholmin luonnonsuojelualueen reikäleipärajaus johtuu Suomen ehdotuksesta Natura-verkostoksi. Lunastamattomaksi jätetty alue on pääosin taimikkoa ja avokalliota, jotka eivät edusta suojeltavia luontotyyppejä. Hulaholmin alue on arvokas lehtoalue, jossa luontotyypit ovat mosaiikkina siten, että siellä on myös vähäisessä määrin sellaisia alueita, joissa tätä luontotyyppiä ei ole. Alue on kuitenkin kokonaisuus, jolla rakentaminen sekä metsän käyttö ja hakkuu on arvioitu niiksi tekijöiksi, jotka kaikkein vakavammin uhkaavat tämän alueen luontoarvoja. Myöskään kiinteän tieyhteyden rakentaminen Hulaholmiin etelän kautta ei ole mahdollista. Pohjoisen kautta voidaan ajatella talvitietä yli meren jään niemen keskelle. Lunastamatta jäävä alue on mahdollista lunastaa valtiolle, mikäli omistaja niin haluaa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Ympäristöministeriön päätös kumotaan siltä osin kuin siinä on päätetty lunastaa Hulaholmin niemestä aluetta, joka ei kuulu lehtojensuojeluohjelmaan. Ympäristökeskuksen esitys hylätään tältä osalta.

2. Muulta osin eli lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvalta osalta valitukset hylätään. Ympäristöministeriön päätöksen lopputulos pysytetään tältä osalta.

3. Lausunnon antaminen täytäntöönpanokieltoa koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Ympäristöministeriön päätöksessä on kysymys valtioneuvoston 13.4.1989 hyväksymään valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan nimikkeellä Hulaholmin lehdot kuuluvan alueen lunastamisesta.

Luonnonsuojelulain 52 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvostolla on oikeus luonnonsuojelualueen perustamista varten tai muutoin tässä laissa tarkoitetun suojelun toteuttamiseksi lunastaa kiinteää omaisuutta ja erityisiä oikeuksia siinä järjestyksessä kuin lunastuslaissa (603/1977) säädetään.

Saman säännöksen 2 momentin mukaan ympäristöministeriö saa ilman valtioneuvoston lupaa lunastaa alueen, joka sisältyy lainvoimaiseen luonnonsuojeluohjelmaan, tai tällaisen alueen käyttöoikeuden. Sama koskee aluetta, joka rajoiltaan vähäisessä määrin poikkeaa luonnonsuojeluohjelmasta edellyttäen, että luonnonsuojelu tai muu yleinen etu vaatii lunastamista.

Puheena olevan lainkohdan 3 momentin mukaan ennen sen 1 tai 2 momentissa tarkoitettuun lunastukseen ryhtymistä on, jos se on mahdollista ilman huomattavia vaikeuksia, neuvoteltava asiasta maanomistajan kanssa.

Luonnonsuojelulain 77 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan mitä 24 §:n 3 momentissa ja 52 §:n 2 momentissa säädetään luonnonsuojeluohjelmasta, sovelletaan myös valtioneuvoston ennen luonnonsuojelulain (1096/1996) voimaan tuloa hyväksymään lehtojensuojeluohjelmaan (13.4.1989).

Ympäristöministeriöllä on, kun otetaan huomioon luonnonsuojelulain 77§:n 1 momentti, luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin nojalla toimivalta käsitellä ja ratkaista valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan sisältyvää aluetta koskeva lunastuslupaesitys. Ministeriö on kuitenkin ratkaissut lunastuslupa-asian ja myöntänyt lunastusluvan myös siltä osin kuin kysymys on Hulaholmin niemen itäosassa sijaitsevasta, meren rantaan rajoittuvasta alueesta, joka ei ole kuulunut lehtojensuojeluohjelmaan. Samalla lunastettavasta alueesta on jätetty pois Hulaholmin niemen kaakkoiskulmassa sijaitseva, tätä pienempi alue. Laajennuksen seurauksena on lunastuksen ulkopuolelle jätetty Hulaholmin niemen keskiosan alue jäänyt kokonaan vaille yhteyttä rantaan. Koska alueelle jouduttaisiin kulkemaan lehtojensuojelualueen läpi, sinne ei ole mahdollista saada tieoikeutta. Aluetta ei näistä syistä olisi mahdollista tavanomaiseen tapaan käyttää rakentamis- tai metsänhoidollisiin tarkoituksiin. Siten lunastuksesta ympäristöministeriön päättämällä tavalla aiheutuisi erittäin huomattavaa haittaa omistajien jäljelle jäävän omaisuuden käytölle.

Lunastuslain 24 §:n 1 momentissa on säädetty, että jos lunastus toimeenpannaan siten, että tilusten pirstoutumisen vuoksi tai muusta sellaisesta syystä kiinteistön tai sen osan käyttämiselle aiheutuu erittäin huomattavaa haittaa eikä sitä voida poistaa tai olennaisesti vähentää toimittamalla tilusjärjestely, omistajalla on oikeus vaatia jäljelle jäävän omaisuuden tai sen erityisen osan lunastamista, mikäli hän ei halua saada korvausta haitastaan.

Yksityisistä teistä annetun lain 7 a §:ssä on säädetty, että jos tien tekeminen merkittävästi heikentäisi niitä luonnonarvoja, joiden perusteella alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää luonnonsuojelulaissa (1096/1996) tarkoitettuun Natura 2000 -verkostoon eikä tien tekemiselle olisi muutoin estettä, on yhteistyössä alueellisen ympäristökeskuksen kanssa pyrittävä löytämään tien tekemiselle sellainen vaihtoehto, jossa valtioneuvoston Natura-verkostoon sisällytettäväksi ehdottamalle tai siihen sisällytetylle alueelle aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Jos tien tekeminen kohtuullisin lisäkustannuksin tien käyttäjän tarpeita tyydyttävästi palvelevalla tavalla ei ole mahdollista, valtio on vaadittaessa velvollinen korvaamaan haitan tai lunastamaan alueen, jonka hyväksi tieoikeutta on haettu perustettavaksi.

Eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain 4 §:n 1 momentissa on säädetty, että oikeustoimeen tai toimenpiteeseen, joka koskee esinettä, jollaisena pidetään myös kiinteistöä, kokonaisuudessaan ei saa ryhtyä, elleivät kaikki yhteisomistajat siihen suostu. Hulaholmin niemen keskiosa ei kuulu lehtojensuojeluohjelman alueeseen. Tämän vuoksi sen lunastaminen lunastustoimituksen yhteydessä on mahdollista ainoastaan kaikkien murto-osaisten yhteisomistajien vaatimuksesta.

Ottaen huomioon lehtojensuojeluohjelman ulkopuolisen lunastettavaksi määrätyn alueen koon, arvon rantaviivaa käsittävänä alueena sekä alueen lunastamisen vaikutuksen omistajien oikeusasemaan jäljelle jäävien alueiden osalta, lunastettavaksi määrätty lehtojensuojeluohjelman ulkopuolinen alue ei ole sellainen rajoiltaan vähäisessä määrin luonnonsuojeluohjelmasta poikkeava alue, jota luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentissa tarkoitetaan. Ympäristöministeriöllä ei ole näin ollen ollut toimivaltaa päättää alueen lunastuksesta tältä osin. Päätös on tämän vuoksi sanotun alueen osalta kumottava ja ympäristökeskuksen esitys hylättävä.

2. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan A:lle on ilmoitettu lunastuksen valmistelusta Lounais-Suomen ympäristökeskuksen 29.6.1999 päivätyllä kirjeellä, jonka haastemies on antanut A:lle tiedoksi 2.9.1999 ja jolla hänelle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi asian johdosta. Sanotun kirjeen liitteenä on ollut ympäristöministeriön 10.6.1999 päivätty kirje, jossa ministeriö on kehottanut ympäristökeskusta ryhtymään valmistelemaan lunastusta Kustavin kunnan Kaurissalon kylässä sijaitsevan Hulaholmin tilan RN:o 5:58 alueella sekä karttajäljennös lunastettavasta alueesta. Edellä oleva huomioon ottaen lunastusta koskeva hakemus on annettu A:lle lunastuslain 9 §:n mukaisesti todistettavasti tiedoksi. Asiassa ei ole menetelty väitetyllä tavalla virheellisesti.

Lounais-Suomen ympäristökeskus on perustellut ympäristöministeriölle tekemäänsä lunastuslupaesitystä valtioneuvoston 13.4.1989 hyväksymällä valtakunnallisella lehtojensuojeluohjelmalla, johon sen ministeriölle lunastettavaksi esittämä alue pääosin kuuluu nimikkeellä Hulaholmin lehdot. Myös ympäristöministeriö, jolla luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin ja 77 §:n 1 momentin nojalla on tässä lunastusasiassa lupatoimivalta, on lunastuslupapäätöksessään edellä mainittua lehtojensuojeluohjelman ulkopuolista aluetta lukuun ottamatta perustellut lunastuksen suojelullisia edellytyksiä ainoastaan valtakunnallisella lehtojensuojeluohjelmalla ja sen valmisteluaineistolla sekä yleisellä toteamuksella siitä, että alueen voidaan katsoa olevan Lounais-Suomen merkittävimpiä lehtokohteita.

Lunastettavaksi tarkoitetun alueen luonnonarvoista on korkeimmassa hallinto-oikeudessa saatu lisäselvitystä Natura 2000 -ohjelmaehdotuksen kohteen FI0200053, Hulaholmi-Kluuvi, asiakirjoista sekä ympäristökeskuksen tänne 27.4.2001 toimittamasta karttapiirroksesta. Lisäksi luontoarvoja on osin voitu selvittää korkeimman hallinto-oikeuden suorittamassa katselmuksessa.

Hulaholmin niemen lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvalla alueella on runsaasti alueita, joissa erilaiset lehtotyypit vaihtelevat. Lehtokasveista alueella on havaittu muun muassa oravanmarja, saniainen, pähkinäpensas, tuoksumaratti, kielo, linnunherne ja minttu. Alue on tosin mosaiikkimainen siten, että siihen sisältyy suojeltavaksi lehdoksi eriasteisesti soveltuvia alueita. Kokonaisuutena ottaen alue kuitenkin voidaan perustaa luonnonsuojelualueeksi ottaen huomioon luonnonsuojelulain 10 §:n 2 momentissa säädetyt luonnonsuojelualueen perustamisen yleiset edellytykset. Edellä mainittujen seikkojen perusteella ympäristöministeriö on voinut päättää Hulaholmin niemen lunastamisesta valtiolle luonnonsuojelulain 52 §:n 1 momentin mukaiseen luonnonsuojelutarkoitukseen siltä osin kuin ministeriön päätös koskee lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvaa aluetta. Ministeriön päätös ei siten ole tältä osalta lainvastainen.

3. Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi lausunnon antaminen täytäntöönpanokieltoa koskevasta vaatimuksesta ei ole tarpeen.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. A:n, B:n ja C:n valitusten tultua tällä päätöksellä osittain hyväksytyiksi ja ottaen huomioon asian laatu Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan A:n, B:n ja C:n oikeudenkäyntikulut, kullekin erikseen, korkeimmassa hallinto-oikeudessa 750 eurolla viivästyskorkoineen, mikä määräytyy korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Ignatius, Pirkko Lundell, Marita Liljeström ja Pekka Vihervuori. Asian esittelijä Tuulia Riikonen.

Hallintoneuvos Pekka Vihervuoren äänestyslausunto, johon hallintoneuvos Pirkko Lundell yhtyi:

"1. Kumoan ja poistan ympäristöministeriön päätöksen Hulaholmin itäosassa sijaitsevan lehtojensuojeluohjelman ulkopuolisen alueen osalta.

2. Kumoan ympäristöministeriön päätöksen muiden lunastettavaksi määrättyjen alueiden osalta ja palautan asian ympäristöministeriölle uudelleen käsiteltäväksi.

3. Määrään hallintolainkäyttölain 32 §:n 3 momentin nojalla lunastuslupahakemuksessa tarkoitetun alueen toimenpidekiellon jatkumaan edellä kohdassa 2 tarkoitetuilla alueilla, kunnes kysymys tuon alueen lunastamisesta on lainvoimaisesti ratkaistu tai asiassa toisin määrätään.

Perustelut:

1. Ympäristöministeriöllä on, kun otetaan huomioon luonnonsuojelulain 77 §:n 1 momentti, luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin nojalla toimivalta käsitellä valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan sisältyvää aluetta koskeva lunastuslupahakemus. Ministeriö on kuitenkin ratkaissut lunastuslupa-asian ja myöntänyt lunastusluvan myös siltä osin kuin kysymys on Hulaholmin itäosassa sijaitsevasta, rantaan rajoittuvasta alueesta, joka ei ole kuulunut lehtojensuojeluohjelmaan. Samalla lunastettavasta alueesta on jätetty pois Hulaholmin kaakkoiskulmassa sijaitseva, edellistä pienempi alue. Laajennuksen seurauksena on lunastuksen ulkopuolelle jätetty Hulaholmin keskiosan alue jäänyt kokonaan vaille yhteyttä rantaan. Lunastettavaksi määrätty lehtojensuojeluohjelman ulkopuolinen alue ei siten, kun huomioon otetaan myös alueen koko ja rantaviiva, ole sellainen rajoiltaan vähäisessä määrin luonnonsuojeluohjelmasta poikkeava alue, jota luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentissa tarkoitetaan. Ympäristöministeriöllä ei näin ollen ole ollut toimivaltaa käsitellä asiaa tältä osin. Päätös on tämän vuoksi sanotun alueen osalta kumottava ja poistettava.

2. Lounais-Suomen ympäristökeskus on perustellut ympäristöministeriölle tekemäänsä lunastuslupahakemusta valtioneuvoston 13.4.1989 hyväksymällä valtakunnallisella lehtojensuojeluohjelmalla, johon lunastettavaksi esitetty alue pääosin kuuluu nimikkeellä Hulaholmin lehdot. Hakemusta ei sen sijaan ole perusteltu alueen luontoarvoilla lukuun ottamatta edellä mainittua lehtojensuojeluohjelman ulkopuolista aluetta. Myös ympäristöministeriö, jolla luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin ja 77 §:n 1 momentin nojalla on tässä lunastusasiassa lupatoimivalta, on lunastuslupapäätöksessään edellä mainittua lehtojensuojeluohjelman ulkopuolista aluetta lukuun ottamatta perustellut lunastuksen suojelullisia edellytyksiä ainoastaan valtakunnallisella lehtojensuojeluohjelmalla sekä yleisellä toteamuksella siitä, että alueen voidaan katsoa olevan Lounais-Suomen merkittävimpiä lehtokohteita. Päätöksessä ei siten ole luonnonsuojelulain 52 §:n 1 momentissa ja 10 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla perusteltu sitä, miksi alueen lunastaminen on tarpeen luonnonsuojelualueen perustamista varten tai muutoin luonnonsuojelulaissa tarkoitetun suojelun toteuttamiseksi.

Lunastettavaksi tarkoitetun alueen luonnonarvoista on korkeimmassa hallinto-oikeudessa saatu lisäselvitystä Natura 2000 -ohjelmaehdotuksen kohteen FI0200053, Hulaholmi-Kluuvi, asiakirjoista sekä ympäristökeskuksen tänne 27.4.2001 toimittamasta karttapiirroksesta. Lisäksi korkein hallinto-oikeus on toimittanut asiassa katselmuksen. Katson kuitenkin, ottaen huomioon myös sen muun ohella edellä mainitusta kartasta ilmenevän seikan, että Hulaholmin lunastettavaksi tarkoitetun alueen luonnossa on merkittävää alueellista vaihtelua, ettei alueen luonnonsuojeluarvoja ole selvitetty luonnonsuojelulain 52 §:n 1 momentissa ja 10 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla. Ympäristöministeriön päätös ei siten perustu lakiin. Valtioneuvoston Natura-ohjelmaehdotusta koskevaan päätökseen sisältyvillä maininnoilla siitä laista, jonka mukaisessa menettelyssä verkosto tullaan kyseisen kohteen osalta toteuttamaan, ei ole voitu oikeudellisesti sitovalla tavalla ratkaista ennakolta, minkä lain mukaisessa menettelyssä verkostolla on oikeusvaikutuksia. Kumoan näillä perusteilla ympäristöministeriön päätöksen lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvilta osin ja palautan asian tältä osin ministeriölle alueellisen ympäristökeskuksen hakemuksen uutta käsittelyä varten.

3. Luonnonsuojelulain 56 §:n 1 momentin mukaan ei alueella, jolle lain 52 §:n 1 momentin nojalla on myönnetty lunastuslupa, saa ryhtyä toimenpiteeseen, joka voi vaarantaa lunastuksen tarkoituksen. Kielto on voimassa siitä alkaen, kun päätös lunastuksesta on annettu tiedoksi alueen omistajalle ja haltijalle. Alueella, jonka ympäristöministeriö saa lunastaa ilman erityistä lupaa, on luonnonsuojelulain 56 §:n 2 momentin mukaan vastaavasti voimassa, mitä pykälän 1 momentissa säädetään. Ilmaisu "ilman erityistä lupaa" luonnonsuojelulain 56 §:n 2 momentissa tarkoittaa luonnonsuojelulain 52 §:n 1 ja 2 momentti huomioon ottaen samaa kuin ilman valtioneuvoston yleisistunnossa myöntämää lupaa. Toimenpidekielto valtioneuvoston lunastettavaksi määräämällä alueella on näin ollen luonnonsuojelulain 56 §:n nojalla tullut lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvilta osin voimaan, kun ympäristöministeriön lunastuslupapäätös on annettu valittajille tiedoksi. Asian tultua tällä päätöksellä edellä kohdassa 2 tarkoitetun alueen osalta palautetuksi uudelleen käsiteltäväksi on toimenpidekielto tarpeen pitää vireillä olevan lunastuksen tarkoituksen turvaamiseksi voimassa, kunnes kysymys sanotun alueen lunastamisesta on lainvoimaisesti ratkaistu tai asiassa toisin määrätään.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. A:n, B:n ja C:n valitusten tultua tällä päätöksellä hyväksytyiksi ja ottaen huomioon asian laatu Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan A:n, B:n ja C:n oikeudenkäyntikulut, kullekin erikseen, korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1000 eurolla viivästyskorkoineen, mikä määräytyy korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta."