KHO:2010:38

Ympäristövaikutusten arviointimenettely - Viranomainen - Ympäristöviranomainen - Valitusoikeus - Erityissäännös valitusoikeudesta - YVA-menettely - YVA-laki - Arviointimenettelyn soveltaminen hankkeeseen yksittäistapauksessa - Yleinen ympäristönsuojeluetu - Toiminnanharjoittaja - Oikeussuoja - Oikeudenmukainen oikeudenkäynti

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVA-laki) 19 §:n 2 momentissa ympäristöviranomaisen valitusoikeus korkeimmassa hallinto-oikeudessa on poikkeuksellisesti sidottu hallinto- ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamista koskevaan perusteeseen. Kun otettiin huomioon ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskeva päätöksenteko- ja muutoksenhakujärjestelmä kokonaisuutena sekä asianosaisten oikeussuojan toteutuminen siinä samoin kuin ympäristöviranomaisen asema yleisen ympäristöedun valvojana muutoin, YVA-lain 19 §:n 2 momenttia oli tulkittava viranomaisen valitusoikeuden kannalta laajasti. Kun otettiin huomioon myös hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos ja se, mitä alueellinen ympäristökeskus oli valituksessaan esittänyt, ympäristökeskuksella oli oikeus valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla oli kumottu ympäristökeskuksen päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta.

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 4 § 2 ja 3 momentti, 17 § 1 ja 2 momentti sekä 19 §
Hallintolainkäyttölaki 6 § 2 momentti

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 30.6.2009 n:o 09/0385/2

Asian aikaisempi käsittely

Pirkanmaan ympäristökeskus on 25.10.2007 tekemällään päätöksellä diaarinumero PIR-2007-R-7-531 päättänyt, että Lemminkäinen Oyj:n toteuttamaan Tampereen kaupungin Kokonkallion alueella tapahtuvaan kiven ottoon ja murskaukseen sekä asfalttiaseman toimintaan on sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Ympäristökeskus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (jäljempänä YVA-lain) 4 §:n mukaan arviointimenettelyä sovelletaan asetuksella tarkemmin säädettäviin hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi.

Lain 4 §:n 2 ja 3 momenttien mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin edellä tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, arviointia edellyttävien hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Harkittaessa lain mukaan vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa otetaan lisäksi huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen (jäljempänä YVA-asetuksen) 6 §:n hankeluettelon mukaan arviointimenettelyä sovelletaan kiven ottoon, joka on vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa tai jonka ottoalue on yli 25 hehtaaria. Lemminkäinen Oyj:n kivenottohanke ei ole kooltaan YVA-asetuksen 6 §:n hankeluettelon tarkoittama hanke. Alueen kolmen kivenottoalueen pinta-ala ylittää yhteensä 25 hehtaarin pinta-alan, mutta hankkeet eivät muodosta yhtenäistä louhimoa tai ottoaluetta.

Kokonkallion hankkeen kiven otto ja käsittely on 60 prosenttia YVA- asetuksen 6 §:n hankeluettelon tarkoittaman hankkeen koosta. Kokonkallion hanke ja pohjoinen kivenottohanke sijaitsevat meluhaittojen kannalta suhteellisen lähellä toisiaan samalla alueella. Ne muodostavat todennäköisesti laajuudeltaan 45 dB_Aeq(7-22) melualueen, joka vastaa vähintään hankeluettelon hankkeen aiheuttamaa melun vaikutusaluetta. Näiden kivenottohankkeiden ottomäärä vastaa yhteensä 85 prosenttia hankeluettelon hankkeen koosta, joten keskiäänitason muodostaman yhteismelualueen vuosittainen kesto olisi tämän perusteella hieman lyhyempi kuin hankeluettelon hankkeesta aiheutuvan melun kesto. Toisaalta Kokonkallion hankkeen asfalttiasema pidentää melun kestoa. Yhteisvaikutuksia aiheutuu todennäköisesti lisäksi Kokonkalliosta länteen sijaitsevan kiven oton, jätteenkäsittelyn ja asfalttiaseman muodostaman, toisen yhteismelualueen kanssa, joka sijaitsee suhteellisen lähellä.

Kaikki alueen hankkeet aiheuttavat pölyhaittoja, mutta yhtenäisen vaikutusalueen muodostuminen ei ole todennäköistä ja vaikutusalueet eivät todennäköisesti merkittävästi ulotu retkeilyalueelle. Kokonkallion hankkeen pölyhaitat heikentävät lähimmän asutuksen ilmanlaatua, mutta ohje- ja raja-arvojen ylittyminen ei ole todennäköistä. Epävarmuutta on kuitenkin ohjearvoon verrattavan pienhiukkaspitoisuuden arviossa Lassijärven loma-asunnon osalta. Kiven oton pölyhaittojen kesto olisi todennäköisesti hankeluettelon ympärivuotista hanketta lyhyempi, vaikka asfalttiasema ja siihen liittyvät varastointi ja lastaukset sekä kuljetukset lisäävät pölyhaittoja. Asfalttiaseman koko toiminnan osuus ympäristöön muodostuvista pienhiukkaspitoisuuksista on epävarma.

Kolmen kivenottohankkeen ja muiden hankkeiden vuosittaiset kuljetukset voivat aiheuttaa yhdessä vaikutuksia, jotka vastaavat hankeluettelon kivenottohankkeen liikennevaikutuksia Pulesjärventiellä.

Kokonkallion kiven otto ja asfalttiasema aiheuttavat pohjoisen kivenottohankkeen kanssa todennäköisesti laajuudeltaan ja kestoltaan melualueen, joka on rinnastettavissa YVA-asetuksen hankeluettelon kivenottohankkeeseen.

YVA-lain tarkoittamia todennäköisiä haitallisia merkittäviä vaikutuksia tarkasteltaessa ei ennakoida hankkeelle lupapäätöksissä määrättäviä lieventämistoimia. Kokonkallion hankkeelle haetaan toistaiseksi voimassa olevaa ympäristölupaa. Hankkeesta vastaavan hankekuvauksen mukaan murskausta ja louhintaa ei olisi huhtikuun puolivälistä elokuun loppuun tai viikonloppuisin eikä asfalttia murskata ja valmisteta talvella, mutta muutoin toiminta olisi ympärivuotista. Ympäristökeskuksen päätöksen hankekuvauksessa on otettu huomioon ympäristölupahakemuksessa ilmoitetut laitosten suojausluokat. Muita edellä mainituissa selvityksissä suositeltuja tai niiden johtopäätöksiin sisältyviä oletuksia lieventämistoimista ei ole otettu huomioon. Päätöksessä on otettu huomioon, että hankkeen elinkaaren aikana sen ympäristövaikutukset muuttuvat toimintavaiheen mukaan ja että elinkaari päättyy ottoalueen maisemointiin.

Hankkeen haitalliset ympäristövaikutukset kohdistuvat Tampereen kaupungin Kintulammen retkeilyalueen nykyiseen ja suunniteltuun laajempaan virkistyskäyttöön, alueen vakituiseen ja vapaa-ajan asutukseen sekä lähialueen luontoarvoihin. Haittojen merkittävyyttä (laajuus, kesto, voimakkuus) lisäävät hankkeen todennäköiset yhteisvaikutukset kahden alueella sijaitsevan kivenottohankkeen, jätteenkäsittelyn ja kiinteän asfalttiaseman kanssa.

Päätöksessä melun merkittävyyteen vaikuttaa melun keskiäänitason ja melun häiritsevyyden kohdistuminen. Häiritsevyyden merkittävyydessä on otettu huomioon alueen todettu hiljaisuus ja taustaäänitasosta todennäköisesti selvästi erottuvat melutapahtumat.

Melu kohdistuu laajan väestön ympärivuotiseen virkistyskäyttöön osoitettuun Kintulammen retkeilyalueeseen, joka on erämaamaisuudeltaan ja hoito- ja käyttösuunnitelmaltaan muista Tampereen virkistysalueista poikkeava alue ja hyvin väestön saavutettavissa. Retkeilyalueen itäosaan todennäköisesti muodostuva yhteismelualue saattaa voimistaa melua maastoltaan liikuntaesteisille ensisijaisesti soveltuvaan Kortejärven tilaan ja sen lähiympäristöön.

Melumallinnusten mukaan Kokonkallion hankkeen aiheuttamat valtioneuvoston päätöksen mukaiset 45 dB_Aeq(7-22) melutason ohjearvot ylittyvät Kintulammen retkeilyalueella ja melualue ulottuu lähimpään loma-asutukseen. Melu kohdistuu retkeilyalueella hoito- ja käyttösuunnitelman mukaiseen palveluvarustukseen ja jo osin toteutettuun polkureitistöön. Kokonkallion hanke ja pohjoinen hanke muodostavat karttatarkastelun perusteella retkeilyalueen itäosaan todennäköisesti noin kolmen kilometrin pituisen yhtenäisen melualueen, josta karkeasti arvioituna noin 130-215 hehtaaria kohdistuu retkeilyalueeseen (650 ha). Kun otetaan huomioon nykyisin retkeilyalueen länsipuolella sijaitsevien hankkeiden yhteismelualue, retkeilyalueen pohjoisosa ja sen palveluvarustus eivät todennäköisesti sijaitse eri hankkeiden 45 dB_Aeq(7-22) melualueilla (Kintulampi, Kaulamoinen, Kaukaloinen).

Eri puolilla aluetta sijaitsevat melualueet todennäköisesti yhdessä pidentävät päivittäistä tai vuosittaista aikaa, jolloin meluhaittaa kohdistuu retkeilyalueeseen. Lisäksi päätöksessä on otettu huomioon yhteisvaikutusten kohdistumiseen liittyvä ominaisuus, että Kintulammen retkeilyalueen etelä- ja itäosien suunnitellussa polkureitistössä voisi joutua etenemään virkistysalueella melualueelta toiselle.

Maakuntakaavan ohjeellinen maankäytön tavoite ohjata alueen käyttöä virkistykseen voisi toteutua todennäköisimmin Kintulammen pohjoisosan alueen osalta. Melun häiritsevyyden laajuuteen liittyy kuitenkin epävarmuus, ulottuvatko hiljaisesta keskiäänitasosta selvästi erottuvat teolliset äänet pohjoisosiinkin.

Tampereen kaupungin Kintulammen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan retkeilyalue on suunniteltu ja varusteltaisiin ympärivuotiseen käyttöön. Alueen luonne on hiljainen erämaamaisuus. Retkeilyalueen hiljaisuuden säilymistä ei käytettävissä olevien tietojen perusteella voi varmuudella todeta. Retkeilyalue olisi hiljaisin huhtikuun puolivälistä elokuun loppuun ja viikonloppuisin. Epävarmuutta aiheuttaa, että lastausten ja kuljetusten, asfalttiasemien tai jätteenkäsittelyn toimintaa ei ole rajoitettu vastaavina aikoina. Muina aikoina retkeilyalueen etelä- ja itäosissa melutasot eivät olisi selvästi alle ohjearvojen, mitä tavoitellaan hiljaisilla alueilla. Kokonkallion hanke heikentää todennäköisesti merkittävästi maankäytöllä välillisesti tavoiteltujen myönteisten terveysvaikutusten toteutumista.

Hankkeen maisemahaitat kohdistuvat Kintulammen retkeilyalueeseen, koska suunnittelualue sijaitsee retkeilyalueen rajalla ja sinne johtavan metsäautotieyhteyden kohdalla, joka jatkuu retkeilyalueen hoito- ja käyttösuunnitelman polkureittinä. Suunnittelualueen maisemaa ei voida palauttaa entiselleen, mutta maisemoinnilla ottoalueen maisemahaitat saadaan oleellisesti korjattua vastaamaan metsänhakkuualuetta noin viidessä vuodessa ja metsäistä aluetta aikaisintaan noin 15-20 vuodessa. Maisemahaittojen kestoon liittyy epävarmuutta. Haitat voivat olla arvioitua pitkäaikaisempia, mikäli ottoajalle haetaan ja myönnetään jatkoa tai uusi lupa yleisen käytännön mukaan. Hanke heikentää maisemaa virkistyskäytön kannalta retkeilyalueen rajalla, mutta haitat eivät ole hankkeeseen kuuluvan maisemoinnin jälkeen merkittäviä.

Alue on vakiintunut myös asuinkäyttöön. Hankkeen melu on todennäköisesti häiritsevää alueen ympärivuotiselle ja loma-asutukselle. Kokonkallion maiseman menetys koettaisiin kielteisenä ja kuljetukset heikentävät liikenneturvallisuutta ja aiheuttavat asukkaissa turvattomuutta.

Hankkeen pölyhaitat heikentävät todennäköisesti sijoituspaikan lähialueen arvokkaita luontokohteita ja tuhoavat ottoalueella metsälain kalliokohteen. Kalliokohteen häviäminen on arvioitu luontoselvityksessä luonnonsuojelullisesti kohtalaiseksi vaikutukseksi.

Ympäristölupaa on haettu toistaiseksi, mikä aiheuttaa epävarmuutta vaikutusten kestoon.

Hankkeella on todennäköisesti merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia ottaen huomioon edellä mainitut hankkeen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne.

Ympäristökeskuksen soveltamat oikeusohjeet

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 4, 6 ja 19 §
Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 4, 6 ja 7 §

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään Lemminkäinen Oyj:n valituksesta kumonnut Pirkanmaan ympäristökeskuksen päätöksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Hankkeen ominaisuuksia, sijaintia ja vaikutusten luonnetta, ja tehtyjä selvityksiä koskevat tiedot

Valituksenalaisessa päätöksessä, jonka perusteena on käytetty myös ympäristölupahakemusta ja 5.12.2006 myönnettyä lainvoimaista maa-aineslupaa todetaan hankkeesta muun ohella seuraavaa:

Hanke ja liikenne

Hankkeessa on kyse kallioaineksen ottamisesta ja murskaamisesta sekä asfaltin valmistamisesta Tampereen kaupungin Takahuhdin kylässä sijaitsevan Kokko 1 -nimisen tilan RN:o 24:80 sekä Sorilan kylässä sijaitsevien tilojen Metsä-Peukunen RN:o 14:0 ja Kokkonotko 10:9 alueilla. Ottamisalueen pinta-ala on noin 12,4 hehtaaria.

Hakemuksen mukainen kallioaineksen ottamismäärä olisi yhteensä 815 000 kiintokuutiometriä ja vuosittainen keskimääräinen ottamismäärä 81 500 kiintokuutiometriä. Maa-aineslupa on voimassa 31.12.2016 saakka. Ympäristölupaa on haettu toistaiseksi voimassa olevaksi.

Hanketta on muutettu siten, että sen toiminta-ajat vastaavat myönnetyn maa-ainesluvan määräyksiä: poraus, räjäytys, louhinta ja murskaus on kielletty 16.4.-1.8. aina viikonloppuisin perjantain kello 18.00 ja maanantain kello 7.00 välillä sekä syyskuussa kello 18.00-7.00 ja 1.10.- 15.4. kello 22.00-7.00. Maa-ainesluvasta ei ilmene, että kiviaineksen lastausta ja kuljettamista olisi rajoitettu.

Lisäksi alueelle sijoittuu asfaltin ja uusioasfaltin valmistusta sekä pehmeän asfalttibetonin valmistusta enintään 50 000 tonnia vuodessa. Asfalttiasema on Kokonkallion alueella markkinatilanteen mukaan, ja se viedään välillä pois. Asfalttiasemaa käytetään hakemuksen mukaan 1.5.-30.11. maanantaista perjantaihin kello 6.00-22.00.

Laitoksia ja koneita siirretään ottamistoiminnan edistymisen mukaan. Liitekuvien mukaan kiviaineksen ottaminen aloitetaan suunnittelualueen pohjoisosasta siten, että ottaminen etenee pohjois-koillissuunnassa ottoalueen eteläosan korkeampaa kallioaluetta kohti. Suunnitelman mukaan ottoalueen reunoille eri suuntiin jää koillista lukuun ottamatta 6,5-25 metriä korkeat kallioseinämät. Varastointi sijoittuu alueen pohjoisosaan metsäautotien molemmin puolin.

Alueella varastoidaan vanhaa asfalttirouhetta, bitumia lämpöeristetyssä säiliössä, raskasta polttoöljyä kaksoiskuorellisissa säiliöissä ja muita öljytuotteita sekä ongelmajätteitä jätesäiliöissä. Alueella ei pestä eikä huolleta autoja, mutta niitä tankataan (tiivispohjaisella alueella).

Hankkeen liikennemäärät vaihtelevat tuotannon mukaan. Raskasta liikennettä olisi keskimäärin 30 käyntiä päivässä ja lisäksi säiliöauto arkisin kello 6.00-22.00 asfalttiaseman ja murskauslaitoksen toiminta-aikoina. Kiviaineskuljetuksia on muinakin aikoina kello 6.00-18.00 välillä päivittäin, ja myös kaluston polttoainekuljetuksia. Reitti kulkee alueelta uutta metsäautotieyhteyttä länteen Peurannan metsäautotielle ja edelleen Pulesjärventielle. Yhteys ottoalueelle erkanee Pulesjärventiestä ennen Peurantajärveä. Ottoalueella on myös sisäistä liikennettä, kuten kiviaineksen siirtelyä.

Hankkeen sijaintialue

Alueella sijaitsee vakituista ja loma-asutusta Pulesjärventien ja Katusuontien varrella ja alueen järvien rannoilla. Lähin asutus (3 rakennusta) sijaitsee Lassijärvellä noin 500-700 metriä alueelta kaakkoon. Kortejärvellä sijaitsee 2 rakennusta hankkeesta noin kilometrin etäisyydellä ja Pulesjärventien varrella lähimmät asunnot noin 800-900 metrin etäisyydellä.

Noin 1,5 kilometrin etäisyydellä suunnittelualueesta sijaitsee noin 40 rakennusta ja 2-3 kilometrin etäisyydellä Pulesjärven rannoilla noin 45 rakennusta. Pulesjärven leirintäalue, joka on avoinna vuosittain 1.5.-31.8. sijaitsee noin 3 kilometrin etäisyydellä.

Maankäyttö

Hanke sijaitsee voimassa olevassa Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa maa- ja metsätalousvaltaisella alueella, jolla on ulkoilun ohjaamistarvetta (MU 026). Hanke rajoittuu maakuntakaavan retkeily- ja ulkoilualueeseen (VR 020). Retkeilyalueeseen kuuluva luonnonsuojelualue (SL 157) sijaitsee noin 2 kilometrin etäisyydellä. Maakuntakaavassa Kintulammen alueen poikki kulkee kaksi seudullisesti merkittävää ulkoilureittiä.

Kintulammen retkeilyalue

Kintulammen retkeilyalue on pinta-alaltaan 637 hehtaarin suuruinen. Kintulammen rannalla sijaitsee nykyisin sauna ja maja 20 hengelle. Kortejärven rannalla sijaitsee kunnostettu Kortejärven tila ja lisäksi muun muassa Kaukaloisen rannalla perinteinen nuotiopaikka. Kintulammen retkeilyaluetta kehitetään hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan (2007) siten, että alueelle tulee lisää leirintäpaikkoja ja yhteensä noin 30 kilometriä erityyppisiä reitistöjä. Reitit on linjattu maisemallisesti ja luonnonoloiltaan vetovoimaisille paikoille. Talveksi osalle reiteistä tehdään latuja.

Kintulammen retkeilyalueen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisia polkureittejä, nuotiopaikkoja ja vuokramajoitusta sijaitsee useita alle kolmen kilometrin etäisyydellä hankkeesta. Lähimmät kohteet sijaitsevat noin yhden kilometrin päässä hankkeesta. Polkureitistö kulkee lähimmillään noin 400 metrin päästä hankealueesta. Hoito- ja käyttösuunnitelman mukaiset kohteet on tarkoitus toteuttaa vuosina 2007-2010. Reitit on raivattu ja merkitty alueelle jo vuonna 2005. Vattulan luonnonsuojelualue sijaitsee noin 2 kilometriä pohjoiseen hankealueesta.

Maisemaltaan Kintulammen alue on pieniä korkeuseroja sisältävä metsäalue, jolla sijaitsee useita pieniä lampia ja järviä sekä soita. Mäkisemmillä paikoilla metsissä esiintyy paljasta kalliota. Vedenjakajaseudun suot ovat varsin karuja, samoin metsä kallioperän köyhyyden vuoksi. Vattula on alueen ekologinen ydin, joka edellyttää ympärilleen tukialueita.

Alueella sijaitsevat muut vastaavat hankkeet

Alueella sijaitsee kaksi kivenottoaluetta ja kiinteä asfalttiasema sekä betoni- ja tiilijätteen murskausta. Nyt kyseessä oleva hanke ja nykyiset toiminnot sijaitsevat Kintulammen retkeilyalueen läheisyydessä. Kulku eri toiminta-alueille kulkee Sorilasta Pulesjärventietä ja siitä kolmea eri reittiä toiminta-alueille.

Nyt kyseessä olevasta hankkeesta länteen noin 2,5 kilometrin etäisyydellä sijaitsee maa-ainesten ottamisalue, jolta saadaan lupien mukaan ottaa yhteensä 1 500 000 kiintokuutiometriä kalliota, keskimäärin 160000 kiintokuutiometriä vuodessa. Melua ja pölyä aiheuttavaa toimintaa on rajoitettu lupamääräyksillä. Ottamistoiminta ja murskaus on muun ohella kielletty 16.4.-31.8. välisenä aikana ja viikonloppuisin. Alue sijaitsee noin 600 metrin etäisyydellä retkeilyalueen rajalta.

Läntisen ottamisalueen läheisyyteen on vireillä ympäristölupahakemus betoni- ja tiilijätteen murskauksen jatkamiselle vuoden 2007 jälkeen. Lupaa haetaan 10 000-18 000 tonnin vastaanottamiselle. Murskausta olisi siirrettävällä laitoksella (kapasiteetti 500 t/vrk) 1-2 kertaa vuodessa noin kuukauden kerrallaan, hakemuksen mukaan touko-, kesä- ja elokuussa maanantaista perjantaihin kello 7.00-18.00. Vastaanottoa ja välivarastointia olisi maanantaista perjantaihin kello 6.00-22.00. Lupaa haetaan vuoden 2012 loppuun.

Läntisen ottamisalueen eteläpuolella sijaitsee kiinteä asfalttiasema.

Nyt kyseessä olevasta hankkeesta pohjoiseen noin 1,5 kilometrin etäisyydellä sijaitsee maa-ainesten ottamis- ja murskausalue, josta voidaan 21.11.2006 myönnetyn maa-ainesluvan mukaan ottaa yhteensä 350 000 kuutiometriä kalliota 31.12.2007 mennessä. Vuotuinen otto on enintään 50 000 kuutiometriä. Alue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä Kintulammesta.

Nämä kolme ottamisaluetta sijaitsevat samalla alueella, mutta eivät muodosta yhtenäistä louhimoa tai ottamisaluetta. Edellä olevien tietojen perusteella kolmelta erilliseltä alueelta voidaan ottaa yhteensä noin 181 000-330 000 kuutiometriä kiviainesta noin 30 hehtaarin alueelta vuosittain 7,5 kuukauden aikana. Lemminkäisen ja sitä lähinnä sijaitsevan pohjoisen hankkeen ottomäärä voi olla yhteensä 170 000 kuutiometriä vuodessa.

Hankkeesta laaditut ympäristöselvitykset

Hankkeesta on laadittu 25.8.2006 päivätty luontovaikutusselvitys, 15.9.2006 päivätty ympäristömeluselvitys ja 18.9.2006 päivätty pölyvaikutusten arviointiselvitys. Selvitykset on Lemminkäinen Oyj:n tilauksesta laatinut Ramboll Finland Oy.

Lisäksi Ramboll Oy on laatinut 8.2.2007 päivätyn ja ympäristökeskukselle 19.10.2007 toimitetun meluselvityksen uutta mahdollista etelän puolella sijaitsevaa tieyhteyttä koskien. Selvityksen mukaan melualueiden laajuus ei käytännössä muutu lainkaan tieyhteyden avaamisen vuoksi.

Hankkeelle myönnetty maa-aineslupa

Tampereen ympäristölautakunta on päätöksellään 5.12.2006 myöntänyt Lemminkäinen Oyj:lle maa-ainesluvan nyt kyseessä olevalle hankkeelle.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Tässä asiassa arvioidaan ainoastaan nyt puheena olevan valituksenalaisen päätöksen lainmukaisuus. Sillä, että Lemminkäinen Oyj:n hankkeen läheisyydessä sijaitsevilta maa-ainesten ottamishankkeilta tai muilta vastaavilta hankkeilta ei ole edellytetty YVA:n tekemistä, ei ole tässä asiassa oikeudellista merkitystä.

Valituksen mukaan ympäristökeskuksen olisi tullut varata Lemminkäinen Oyj:lle tilaisuus täydentää hakemustaan sen jälkeen, kun se katsoi toimitetun meluselvityksen puutteelliseksi.

Hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.

YVA-lain 6 §:n 1 momentin mukaan arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapaukseen koskevan päätöksen on perustuttava riittäviin tietoihin.

Ympäristökeskus on päätynyt johtopäätökseen YVA:n tarpeellisuudesta hankkeen osalta myös muilla perusteilla kuin meluselvityksen puutteellisuuden perusteella. Meluselvityksen puutteiden täydennyspyynnön tekeminen Lemminkäinen Oyj:lle on ollut ympäristökeskuksen harkinnassa, eikä se ole ollut välttämätöntä asian ratkaisemiseksi. Päätöksen tekemiseksi saadut ja hankitut tiedot ovat olleet riittäviä. Asian käsittelyssä ei ole menetelty lainvastaisesti tällä valituksessa esitetyllä perusteella.

Valituksenalaisen päätöksen tekeminen laissa säädetyssä määräajassa

Valitusperuste siitä, että ympäristökeskus ei ole tehnyt ympäristöministeriölle esitystä arviointimenettelyn soveltamisesta

Hankkeen lupaprosessit ovat alkaneet jo vuonna 2002. Ympäristökeskusta on kuultu hankkeelle haettavien maa-ainesluvan ja ympäristöluvan johdosta sekä näitä lupapäätöksiä koskevissa muutoksenhakumenettelyissä. Ympäristökeskus on asian käsittelyn tässä yhteydessä tullut tietoiseksi hankkeesta.

Ennen 1.9.2006 päätöksen tekeminen yksittäistapauksessa sovellettavasta YVA-menettelystä on kuulunut ympäristöministeriölle. Ympäristökeskus olisi ennen mainittua ajankohtaa voimassa olleen YVA-asetuksen 8 §:n 1 momentin mukaan voinut tehdä ympäristöministeriölle esityksen arviointimenettelyn soveltamisesta hankkeeseen. Ympäristökeskus ei ole tällaista esitystä tehnyt, eikä asia ole tullut tuossa vaiheessa vireille ympäristöministeriössä. Siten myöskään ennen 1.9.2006 voimassa olleen YVA-asetuksen 8 §:n 3 momentissa säädetty yhden kuukauden määräaika ei ole tuolloin lähtenyt kulumaan. Tuolloin voimassa olleissa YVA-laissa tai -asetuksessa ei ollut säädetty muista määräajoista.

Siitä, että ympäristökeskus ei tuolloin ole saattanut asiaa vireille ympäristöministeriössä, ei voi tuolloin voimassa olleen tai myöskään sen jälkeen voimaan tulleen YVA-lain ja -asetuksen perusteella seurata sitä, että asia ei voisi enää myöhemmin tulla vireille ympäristökeskuksessa.

YVA-lain 6 §:n 1 momentin mukaisen määräajan noudattaminen

Ympäristökeskus on vielä 23.10.2007 saanut Lemminkäinen Oyj:ltä täsmennyksen liikenteestä ja ympärivuotisesta toiminnasta. Selvitysten hankkiminen on ollut tarpeen asian selvittämiseksi. Siten YVA-lain 6 §:n 1 momentissa säädetty määräaika ei ole alkanut kulua ennen tätä ajankohtaa. Tähän nähden valituksessa mainituilla meluselvityksen ympäristökeskukselle toimittamisen ajankohtaa koskevilla seikoilla ei ole asiassa ratkaisevaa merkitystä. Kun ympäristökeskuksen päätös on annettu 25.10.2007, on se annettu laissa säädetyssä määräajassa.

Valitusperuste siitä, että valituksenalainen päätös on kumottava jo pelkästään hankkeen vähäisen koon perusteella

YVA-menettelyä voidaan YVA-lain 4 §:n 2 momentin mukaan soveltaa YVA-asetuksessa mainittujen hankkeiden, joiden osalta menettely on pakollinen, lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

YVA-asetuksen 6 §:n 1 momentin 2 kohdan b-alakohdan mukaan YVA-menettely on maa-ainesten ottamishankkeen osalta pakollinen, kun louhinta- tai kaivuualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa.

Se seikka, että hanke on pienempi kuin suoraan lain nojalla arviointimenettelyn vaatima vastaava hanke, ei pelkästään ole sellainen syy, etteikö päätöstä sinänsä olisi voitu tehdä. Se, mikä merkitys hankkeen koolla asiassa on, ratkaistaan huomioon ottaen myös muut YVA-asetuksen 7 §:ssä mainitut seikat.

Hankkeen ympäristövaikutukset myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen

Yleistä

Harkittaessa sitä, aiheuttaako kyseessä oleva maa-ainesten ottamishanke todennäköisesti laadultaan ja laajuudeltaan YVA-lain ja -asetuksen hankeluettelossa mainittujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, on lain 4 §:n 3 momentin mukaan otettava huomioon 2 momentissa säädetyn lisäksi hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. YVA-asetuksen 7 § sisältää luettelon niistä hankkeen ominaisuuksiin, sijaintiin ja vaikutusten luonteeseen liittyvistä harkintaperusteista, joita tulee erityisesti tarkastella harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa.

Ympäristökeskuksen esittämän kaavallisen ja muun selvityksen perusteella Kintulammen alue on Tampereen kaupungin läheisyydessä sijaitseva suurelle ihmismäärälle merkittävä retkeilyalue, jota on tarkoitus edelleen kehittää, ja jonka eräs merkittävimmistä piirteistä on erämaamaisuus laajoine reitistöineen lähellä kaupunkia. Kokonaisuutena arvioiden alue ei kuitenkaan ole merkittävä luonnonarvojensa puolesta vaan enemmänkin käyttötarkoituksensa perusteella.

Meluhaitta

Ympäristökeskus on valituksenalaisessa päätöksessään todennut, että melun yhteisvaikutuksia muiden hankkeiden ja kiinteän asfalttiaseman kanssa ei ole selvitetty. Ympäristökeskuksen mukaan Kokonkallion ja pohjoisen hankkeen ottamisalueet saattavat muodostaa osin päällekkäisen melualueen Lemminkäinen Oyj:n ottamisalueesta pohjoisen ja koillisen välille. Lisäksi hankkeen yhteismelutasot myös läntisen kivenottamon ja asfalttiaseman kanssa voivat ulottua laajemmin alueelle.

Ympäristökeskus on tehnyt asiakirjoihin liitetyn oman melumallinnuksensa, jonka mukaan Kokonkallion hanke ja pohjoinen hanke saattavat muodostaa karttatarkastelun perusteella Kintulammen retkeilyalueen itäosaan todennäköisesti noin 3 kilometrin pituisen yhtenäisen 45 dB_Aeq(7-22) melualueen, josta karkeasti arvioituna noin 130-215 hehtaaria kohdistuu retkeilyalueeseen karttatarkastelusta tarkemmin ilmenevällä tavalla. Melu kohdistuu retkeilyalueella osin hoito- ja käyttösuunnitelman mukaiseen palveluvarustukseen ja polkureitistöön.

Alueella sijaitseva pohjoinen ottamishanke on sinänsä jo vaikuttanut alueen melutasoon siten, ettei Kintulammen retkeilyaluetta voida enää pitää täysin hiljaisena alueena siltä osin kuin mihin tuon hankkeen vaikutukset ulottuvat. Lisäksi ympäristökeskuksen melumallinnuksen perusteella voidaan päätellä, että Kokonkallion hankkeesta aiheutuva melualue tai sen vaikutukset yhteismelualueeseen ulottuvat lähinnä retkeilyalueen kaakkoiskulmassa hyvin lähellä ottamisaluetta sijaitsevaan alueeseen. Tätä vaikutusaluetta ei voida pitää retkeilyalueen kokoon nähden merkittävänä.

Lemminkäinen Oyj:n ottamishanke alittaa selvästi YVA-asetuksen hankeluettelossa pakolliseksi määrätyn hankkeen rajan. Kun lisäksi otetaan huomioon mitä edellä on lausuttu hankkeesta todennäköisesti aiheutuvasta melualueesta ja melun vaikutuksista Kintulammen retkeilyalueeseen, ei hanke ympäristömelun osalta todennäköisesti laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, aiheuta YVA-lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Lemminkäinen Oyj:n hanketta lähellä sijaitsevilla loma- ja vakituisilla asunnoilla ei, niiden vähäinen lukumäärä huomioon ottaen, ole ratkaisevaa merkitystä YVA-lain mukaisen ympäristövaikutusten arvioinnin tarvetta harkittaessa. Kun myös Vattulan luonnonsuojelualue sijaitsee noin kahden kilometrin päässä hankkeesta, ei myöskään sillä ole asian harkinnassa ratkaisevaa merkitystä.

Maa-ainesten kuljetukset

Lemminkäinen Oyj:n ottamishanke ja mainitut kaksi muuta ottamishanketta mahdollistavat yhteensä noin 330 000 kuutiometrin kiviainesmäärän vuosittaisen ottamisen. Kuitenkin maa-ainesten kuljetukset kulkevat Pulesjärventieltä lähtien eri ottamisalueille. Kuljetuksista aiheutuvat mahdolliset yhteisvaikutukset eivät kohdistu Kintulammen retkeilyalueelle. Hankkeesta ei todennäköisesti aiheudu kuljetusten osalta, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, YVA-lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Pölyhaitta

Ympäristökeskus on valituksenalaisessa päätöksensä selosteosassa todennut hankkeen pölyhaitoista, että yhtenäisen vaikutusalueen muodostuminen ei ole todennäköistä ja vaikutusalueet eivät todennäköisesti merkittävästi ulotu retkeilyalueelle. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvojen ylittyminen ei ole todennäköistä. Epävarmuutta on kuitenkin ohjearvoon verrattavan pienhiukkaspitoisuuden arviossa Lassijärven loma-asunnon osalta. Asfalttiaseman koko toiminnan osuus ympäristöön muodostuvista pienhiukkaspitoisuuksista on epävarma.

Valituksenalaisen päätöksen perusteluosassa ympäristökeskus on lisäksi todennut, että hankkeen pölyhaitat heikentävät todennäköisesti sijoituspaikan lähialueen arvokkaita luontokohteita ja tuhoavat ottoalueella metsälain kalliokohteen.

Yhtenäisen pölyhaitan vaikutusalueen muodostuminen eri hankkeiden kesken ei ole todennäköistä. Tähän nähden hankkeesta yhdelle loma-asunnolle muodostuva mahdollinen pölyhaitta tai asfalttiaseman osuus, joka ei ole vaikutuksiltaan verrattavissa maa-ainesten ottamisen aiheuttamaan pölyhaittaan, eivät ole pölyhaitan kokonaisarvioinnin kannalta merkityksellisiä.

Lähialuetta, jolle pölyhaitta ulottuu, ei voida pitää luonnonarvoiltaan erityisen arvokkaana. Vaikkakin pölyhaitta vaikuttaa ottamisalueella sijaitsevaan metsälain mukaiseen kalliokohteeseen, ei ympäristövaikutusten arviointi ole edellä mainitut seikat ja hankkeen koko, kun yhteisvaikutuksia muiden hankkeiden kanssa ei siis ole pidettävä todennäköisinä, huomioon ottaen tarpeen hankkeen pölyvaikutusten selvittämiseksi.

Maisemahaitta

Maa-ainesten ottaminen aiheuttaa väistämättä maiseman muuttumisen ottamishankkeen aikana. Vaikka hanke myöhemmin maisemoidaan, muuttuu maisema todennäköisesti lopullisestikin. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa muut mainitut maa-ainesten ottamishankkeet sijaitsevat noin 1,5 ja 2,5 kilometrin päässä Lemminkäinen Oyj:n hankkeesta. Siten maisemalle aiheutuvan haitan osalta eri hankkeilla ei ole yhteisvaikutuksia.

Maiseman muuttumisen osalta hankkeen vaikutukset ovat ennakoitavissa. Ottamistoiminnan lopettamisen jälkeisestä maisemoinnista ja jälkihoitotöistä on määrätty maa-ainesluvassa. Kun lisäksi otetaan huomioon se, että maiseman osalta eri hankkeilla ei ole yhteisvaikutuksia, ei ympäristövaikutusten arviointi ole tarpeen maisemahaitan selvittämiseksi.

Yhteenveto

Lemminkäinen Oyj:n hankkeesta ei todennäköisesti aiheudu laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, YVA-lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Edellä esitetyn perusteella hankkeeseen ei tule soveltaa yksittäistapauksellista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 1 §, 2 § 1 momentti, 3 §, 4 § 1, 2 ja 3 momentti, 6 § 1 momentti ja 19 § 1 momentti
Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 6 § 1 momentti ja 7 §
Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 6 § 1 momentti (468/1994)
Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 8 § 1 ja 3 momentti (268/1999)

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Pirkanmaan ympäristökeskus on valituksessaan vaatinut, että Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja ympäristökeskuksen päätös saatetaan voimaan.

Hallinto-oikeus on perustanut ratkaisunsa suppeammalle ympäristön ja yhteisvaikutusten käsitykselle kuin ympäristökeskus. Hallinto-oikeus on antanut vähemmän merkitystä luonteeltaan kumulatiivisille ja synergisille yhteisvaikutuksille kuin ympäristökeskus. Kysymys ympäristön ja yhteisvaikutusten käsitteiden laajuudesta on lain soveltamisen kannalta merkittävä. On perusteltua saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi hallinto- ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi.

YVA-laissa ympäristövaikutuksella tarkoitetaan hankkeen suoria ja välillisiä vaikutuksia, kuten vaikutuksia ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyisyyteen sekä maisemaan. Ympäristövaikutusten arviointi ei rajoitu hankkeen aiheuttamien suorien vaikutusten arviointiin. Arvioinnissa on otettava huomioon yhteisvaikutukset olemassa olevien ja tulevien hankkeiden kanssa siten, että ympäristövaikutuksista muodostuu kokonaiskuva laajan ympäristökäsityksen mukaan.

Hanke aiheuttaa todennäköisesti merkittävää melua Kintulammen retkeilyalueelle sekä sen hoito- ja käyttösuunnitelmassa osoitetuille nykyisille ja uusille retkeily- ja ulkoilureiteille sekä palveluvarustelluille leiripaikoille. Kintulammen retkeilyalue on ainoa Pirkanmaan vuonna 2007 vahvistetussa maakuntakaavassa Tampereen kaupungin alueelle osoitettu retkeilyalue, joka sijaintinsa puolesta on hyvin saavutettavissa ja vilkkaassa käytössä.

Hankkeessa melulähteiden aktiivisen toiminta-ajan aiheuttama melualue L_{Aeq 1h} on todennäköisesti laajempi kuin valtioneuvoston ohjearvoissa tarkoitettu aamuseitsemän ja iltakymmenen välisen ajan laskennallinen keskiäänitaso. Toiminnan aikaiset melutasot vastaavat paremmin Kintulammen retkeilyalueella aistittavia melutasoja.

Ympäristökeskus on arvioinut melun häiritsevyyttä ottamalla huomioon melulähteiden aiheuttamat enimmäismelutasot. Voidaan päätellä, että 45 desibelin enimmäismelutasot ovat kuultavissa etäämmällä, ja hankkeen melu ulottuu häiritsevänä muutoin hiljaiseksi todetulla Kintulammen retkeilyalueella ja sen ympäristössä. Ympäristökeskuksen laatima kuva melualueen peitosta suhteessa retkeilyalueeseen ei tyhjentävästi ilmaise melun merkittävyyttä suhteessa Kintulammen retkeilyalueeseen. Kuva keskiäänitasoista on osoittautunut vaikeasti tulkittavaksi, ja hallinto-oikeus on tulkinnut sitä tarkoitettua suppeammin.

Hankealue ulottuu lähimmillään noin 450 metrin etäisyydelle retkeilyalueesta. Hankkeiden melualueet muodostavat todennäköisesti yhtenäisen jatkuvan melualueen. Hankealueiden välissä sijaitsee järvi, joka lisää melun leviämistä ja muodostuvan melualueen yhtenäisyyttä. Ympäristökeskus on ottanut huomioon, että hiljaisten alueiden kartoituksessa Kintulammen alue ja sen ympäristö on todettu hiljaiseksi alueeksi. Retkeilyalueen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan alueella ei sallittaisi melua aiheuttavia tapahtumia tai toimintoja. Tampereen kaupunki on alueen nykyisiä toimintoja koskevissa päätöksissä rajoittanut melua aiheuttavaa toimintaa aikarajoituksin. Hanke aiheuttaa todennäköisesti merkittävää meluhaittaa, kun otetaan huomioon laaja ympäristökäsitys ja melua aiheuttavien hankkeiden yhteisvaikutus.

On olennaista ottaa huomioon yhteisvaikutukset, jotka muodostuvat erityisesti hankkeen sijoittumisesta kahden olemassa olevan kiviaineksen ottohankkeen väliin. Hankkeen sijainti aiheuttaisi uuden häiriötekijän, jolloin muodostuu yhtenäinen, laajuudeltaan merkittävä häiriötekijä Kintulammen retkeilyalueelle. Kolmas hanke lisää melun ajallista jatkuvuutta ja kokonaiskestoa, toistuvuutta sekä melun esiintymisen todennäköisyyttä retkeilyalueella. Yhteisvaikutus heikentää siten todennäköisesti merkittävästi maakuntakaavan virkistystavoitteen toteutumista ja siihen perustuvaa Tampereen kaupungin laatimaa ja toteuttamaa hoito- ja käyttösuunnitelman mukaista mahdollisimman häiriötöntä aluetta. Melun yhteisvaikutukset eivät siten rajoitu vain retkeilyalueen kaakkoiskulmaan lähelle ottamisaluetta.

Hankkeiden yhteisvaikutuksissa on otettava huomioon myös hankkeista johtuvat Kintulammen alueen maiseman haitallinen muuttuminen. Maiseman muutokset erämaamaisen retkeilyalueen läheisyydessä heikentävät alueen tavoiteltua virkistysarvoa todennäköisesti merkittävästi. Hankkeiden melu mukaan lukien kuljetukset ja ympäristössä näkyvät esteettiset pölyhaitat voimistavat koettua haittaa. Ympärivuotinen raskas liikenne heikentää liikenneturvallisuutta tieosuudella, jossa ei ole kevyen liikenteen väylää. Hiukkaspitoisuuksien terveyshaitat ovat keskeinen ympäristövaikutus hankkeessa, ja niiden vaikutukset tulee arvioida YVA-menettelyssä.

Kun otetaan huomioon hankkeen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne, hanke aiheuttaa todennäköisesti merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Ympäristökeskuksen päätöksen tekemisen jälkeen on tullut vireille Rudus Oy:n toiminnan laajentamishanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointimenettely nykyisen ottoalueen yhteyteen, Kokonkallion hankkeesta länteen sijaitsevalla ottoalueella.

Lemminkäinen Infra Oy, aikaisemmin Lemminkäinen Oyj, on antanut valituksen johdosta selityksen, jossa on vaadittu ensisijaisesti valituksen jättämistä tutkimatta ja toissijaisesti valituksen hylkäämistä.

YVA-lain 19 §:n 2 momentissa rajataan ympäristökeskuksen valitusoikeus vain sellaisiin tilanteisiin, joissa muutosta haetaan hallinto- ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi. Valituksessa ei ole kysymys hallinto- ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamisesta, minkä vuoksi ympäristökeskuksella ei ole valitusoikeutta. Hallinto-oikeus on noudattanut vakiintunutta ympäristövaikutusten ja yhteisvaikutusten tulkinnan soveltamiskäytäntöä. Ympäristökeskuksen valituksessa kiinnitetään pääasiassa huomiota meluun. Toiminta on ympäristölupahakemuksen mukaan järjestettävissä siten, että valtioneuvoston päätöksen mukaiset ohjearvot ylittävää meluhaittaa ei synny. Toiminnan aiheuttama melu ei millään perusteella aiheuta merkittävää haitallista ympäristövaikutusta. Valituksessa on kyse pyrkimyksestä poiketa vakiintuneesta hallinto- ja oikeuskäytännöstä.

Ympäristökeskus ei ole väittänyt hankkeen olevan kooltaan tavanomaista kiven ottoa merkittävämpi. Koko on myös verrattavissa alueella jo toimivaan kahteen muuhun kivenlouhintahankkeeseen, joiden osalta ei ole suoritettu YVA-menettelyä. Hankkeen ottomäärä on 120 000 kiintokuutiometriä vuodessa, ja ottoalueen pinta-ala on 12,4 hehtaaria. Kahden muun 1,5 ja 2,5 kilometrin päässä olevan hankkeen arvioidut ottomäärät ovat 150 000 ja 50 000 kiintokuutiometriä vuodessa ja pinta-alat ovat 9,5 ja 8,3 hehtaaria.

Suunniteltu kivenlouhimo sijaitsee Kokonkallion maa- ja metsätalousvaltaisella alueella rajoittuen maakuntakaavan retkeily- ja ulkoilualueeseen. Alueella ei ole arvokkaita luontokohteita. Alueen välittömässä läheisyydessä ei ole asutusta. Lähimmät asutukset sijaitsevat 500-700 metrin etäisyydellä alueesta. Maa-ainesluvassa ja ympäristölupahakemuksessa hankkeen toiminnalle on esitetty ja asetettu rajoituksia. Louhostoimintaa ei saa suorittaa silloin, kun virkistysalueen käyttö on aktiivisinta. Vaikutukset on siten estetty jo voimassa olevassa maa-ainesluvassa.

Harkinnanvaraisen YVA-menettelyn edellytykset eivät täyty. Päästöjen vaikutukset ihmisten terveyteen, viihtyvyyteen ja elinoloihin on otettu huomioon toimintaa säänteleviä normeja säädettäessä. Ympäristökeskuksen esittämä tulkinta olisi vastoin viranomaisen velvoitetta suojata oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Tulkinnan hyväksyminen vähentäisi luottamusta oikeusjärjestykseen, kun toisaalla sallitun toiminnan katsottaisiin aiheuttavan merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Alueelle ei aiheudu ympäristölupahakemuksessa olevien toiminta-aikojen mukaisesti harjoitettuna minkäänlaisia vaikutuksia viikonloppuisin ja kesäaikana, jolloin retkeily- ja ulkoilualuetta käytetään eniten. Päätöstä ei tule perustaa ihmisten kokemaan melutasoon tilanteissa, joissa melulle on säädetty ohjearvot. Ympäristökeskuksenkin mukaan melutaso pysyy ohjeellisten melutasojen mukaisissa rajoissa. Hankkeesta ei yhteisvaikutuksetkaan huomioon ottaen aiheudu olennaista meluhaittaa. Ympäristökeskus ei valituksessaan edes pyri esittämään yhteismelun kohdistuvan samalle alueelle.

Maa-ainesluvan saaminen on edellyttänyt, ettei kyse ole kauniin maisemakuvan turmelemisesta. Hankkeiden pitkien etäisyyksien vuoksi maisemallisia yhteisvaikutuksia ei synny. Myöskään kuljetuksista aiheutuvat yhteisvaikutukset eivät kohdistu Kintulammen retkeily- ja ulkoilualueelle, vaan kulku eri ottoalueille tapahtuu kolmea eri reittiä. Pölynkään perusteella YVA-menettelyn edellytykset eivät täyty. Toiminta pysyy säädettyjen vähimmäisedellytysten rajoissa, eivätkä pölyvaikutukset aiheuta yhteisvaikutuksia muiden hankkeiden kanssa.

Pirkanmaan ympäristökeskus on antanut vastaselityksen. Korkein hallinto-oikeus ei ole antanut yhtään julkaistua ratkaisua YVA-lain 19 §:n 2 momentin soveltamisesta. Mainitun lainkohdan tarkoituksen voidaan katsoa kattavan myös sen, että jostain kysymyksestä ei vielä ole olemassa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa ratkaisun saaminen olisi tarpeellista, koska eri lakien yhteisvaikutuskäsitteet poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi ympäristönsuojelulain järjestelmässä merkitystä annetaan suoraan ihmisiin kohdistuville päästöjen vaikutuksille, joka on selvästi suppeampi vaikutuskäsitys kuin YVA-laissa. Hallinto-oikeuden päätöksessä on otettu huomioon lähinnä päästöistä ihmisiin suoraan kohdistuvia välittömiä vaikutuksia. Tästä syystä asiassa on hallinto- ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi tarpeen saada korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu. Melun ja toiminnan muiden todennäköisten vaikutusten haitallisuuden aste ympäristölle voi vaihdella YVA-lain 4 §:n 3 momentti ja YVA-asetuksen 7 § huomioon ottaen. Joissakin tapauksissa tietyn tasoista melua aiheuttavalla toiminnalla ei ole YVA-lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuja haitallisia ympäristövaikutuksia, kun taas toisaalla tilanne voi olla toinen.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn puuttuminen kahdessa muussa hankkeessa ei voi muodostaa oikeudellista estettä arvioinnin edellyttämiseksi tässä tapauksessa. Melun pysyminen ohjearvojen mukaisena ei merkitse, ettei ohjearvoja alhaisempi melu voisi joissakin tapauksissa todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, YVA-lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. YVA-lainsäädännön laaja ympäristövaikutusten käsite edellyttää ottamaan huomioon myös ihmisten kokemat, muun muassa virkistyskokemukseen liittyvät meluhaitat. Vaikka retkeilyalue ei kaikilta osiltaan enää ole täysin hiljaista aluetta, tämä ei poista tarvetta selvittää käsillä olevan uuden hankkeen ulkoilu- ja retkeilyalueen kokonaisuuteen kohdistuvia meluvaikutuksia.

Olennaista on se, että etäisyys muihin hankkeisiin ei ole pitkä, kun se suhteutetaan retkeilyalueella tapahtuvaan liikkumiseen reitistöä pitkin. Tässä suhteessa vaikutukset muodostuvat toistuvan meluvaikutuksen johdosta merkitykselliseksi.

Kaikki kolme hanketta aiheuttavat seututiellä 14197 raskasta liikennettä usean kilometrin matkalla. Tieosuudella ei ole kevyen liikenteen väylää. Liikennemäärä todennäköisesti vastaa vaikutuksia, joita aiheutuu YVA-asetuksen 6 §:n hankeluettelossa tarkoitetusta kivenottohankkeesta.

Merkitään, että Pirkanmaan ympäristökeskuksen sijasta muutoksenhakuun oikeutettuna viranomaisena on ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 19 §:n 2 momentin (1584/2009) mukaan 1.1.2010 lukien toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, joka lain 897/2009, asetuksen 910/2009 ja valtioneuvoston päätöksen 147/1998 mukaan Pirkanmaan maakunnan alueella on Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Lemminkäinen Infra Oy:n väite Pirkanmaan ympäristökeskuksen valitusoikeuden puuttumisesta hylätään ja asia tutkitaan.

2. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Valitusoikeutta koskeva väite

Oikeusohjeet

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVA-laki) 4 §:n (458/2006) 2 momentin mukaan saman pykälän 1 momentissa säädetyn lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin 1 momentissa tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Pykälän 3 momentin mukaan harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa on sen lisäksi, mitä 2 momentissa säädetään, otettava huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Harkintaperusteista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Alueellinen ympäristökeskus (nykyisin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) tekee YVA-lain 6 §:n 1 momentin mukaan päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin hankkeisiin siten kuin 6 §:n 1 momentissa tarkemmin säädetään.

YVA-lain 17 §:n 1 momentin mukaan sen lisäksi, mitä muutoksenhausta erikseen säädetään, alueellisella ympäristökeskuksella (nykyisin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) on oikeus valittaa 4 §:ssä tarkoitettua hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä sillä perusteella, että tässä laissa tarkoitettua ympäristövaikutusten arviointia ei ole suoritettu tai se on suoritettu olennaisilta osin puutteellisesti.

YVA-lain 17 §:n 2 momentin mukaan se, jolla muutoin on oikeus hakea päätökseen valittamalla muutosta, voi valituksessaan vedota siihen, ettei arviointimenettelyä ole suoritettu tai se on suoritettu olennaisilta osin puutteellisesti.

YVA-lain 19 §:n (458/2006) 1 momentin mukaan hankkeesta vastaava saa hakea lain 6 §:n 1 momentin nojalla tehtyyn päätökseen valittamalla muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

YVA-lain 19 §:n 2 momentin mukaan alueellisella ympäristökeskuksella on oikeus hakea hallinto- ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi valittamalla muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on kumonnut alueellisen ympäristökeskuksen 6 §:n 1 momentin nojalla tekemän päätöksen.

Pykälän 3 momentin mukaan YVA-lain 6 §:n 1 momentin nojalla tehtyyn päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. YVA-lain 17 §:n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta päätökseen, jolla on katsottu, ettei arviointimenettelyn soveltaminen ole tarpeen, samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin 4 §:ssä tarkoitettua hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan.

Hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin mukaan viranomaisella on valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen.

Lain esityöt

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi YVA-lain muuttamisesta (HE 210/2005 vp) on 19 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa: ”Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan alueellinen ympäristökeskus saisi oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi hakea hallinto-oikeuden päätökseen valittamalla muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos hallinto-oikeus kumoaisi ympäristökeskuksen päätöksen. Kysymyksessä olisi hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityissäännös viranomaisen valitusoikeudesta.”

Mainitun hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä syntyneestä eduskunnan ympäristövaliokunnan mietinnöstä (YmVM 3/2006 vp) ilmenee muun ohella seuraavaa: ”Lakiehdotuksen 19 §:n 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan alueellisella ympäristökeskuksella on oikeus hakea oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla se on kumonnut alueellisen ympäristökeskuksen päätöksen. Valiokunta pitää muutosta perusteltuna viitaten hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan viranomaisella on valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Pykälässä tarkoitetulla oikeuskäytännöllä tarkoitetaan myös hallinnossa muotoutunutta käytäntöä. Valiokunta katsoo, että asian selventämiseksi säännöstä on syytä täsmentää lisäämällä siihen viittaus myös hallintokäytäntöön.”

Tosiseikat

Pirkanmaan ympäristökeskus on valituksenalaisella päätöksellään päättänyt, että Lemminkäinen Oyj:n, nykyisin Lemminkäinen Infra Oy:n, toteuttamaan Tampereen kaupungin Kokonkallion alueella tapahtuvaan kiven ottoon ja murskaukseen sekä asfalttiaseman toimintaan on sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Hallinto-oikeus on yhtiön valituksesta kumonnut ympäristökeskuksen päätöksen. Ympäristökeskus on valittanut hallinto-oikeuden kumoamispäätöksestä sillä perusteella, että asiassa on kysymys ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain yhteisvaikutuskäsitteen laajuudesta ja että hallinto-oikeuden päätöksessä käsitettä on tulkittu suppeammin kuin tuon lain mukaan olisi mahdollista. Ympäristökeskus on pitänyt ympäristönsuojeluedun kannalta tärkeänä, että korkein hallinto-oikeus ottaa ympäristökeskuksen valituksen tutkittavakseen.

Arviointimenettelyn tarvetta koskevan muutoksenhakusääntelyn rakenne

Muutoksenhaku päätöksestä, joka koskee arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa, jakautuu kahtia.

YVA-lain 19 §:n 1 ja 2 momentti koskevat tilannetta, jossa viranomainen on määrännyt arviointimenettelyn suoritettavaksi lain 4 §:n 2 momentin perusteella. Tällaisesta päätöksestä toiminnanharjoittaja saa tehdä valituksen hallinto-oikeuteen. Jos hallinto-oikeus hylkää valituksen, toiminnanharjoittaja saa tehdä valituksen edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Jos hallinto-oikeus kumoaa arviointimenettelystä määränneen viranomaisen päätöksen, tuo viranomainen saa YVA-lain 19 §:n 2 momentin mukaan tehdä valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallinto- ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi.

YVA-lain 19 §:n 3 momentissa puolestaan säädetään tilanteesta, jossa viranomainen ei ole määrännyt arviointimenettelyä sovellettavaksi. YVA-lain 17 §:n 2 momentissa tarkoitetut tahot, joihin kulloinkin sovellettavassa laissa säädetyin tavoin voi kuulua yksityisiä, järjestöjä ja viranomaisia, saavat hakea hankkeen toteuttamista koskevan lupa- tai vastaavan asian yhteydessä muutosta päätökseen, jolla on katsottu, ettei arviointimenettelyn soveltaminen ole tarpeen. Näillä tahoilla ei sitä vastoin ole mahdollisuutta hakea muutosta tai muutoinkaan osallistua muutoksenhakumenettelyyn, joka perustuu YVA-lain 19 §:n 1 tai 2 momenttiin.

Oikeudellinen arviointi puhevaltaa koskevan väitteen osalta

YVA-lain 17 ja 19 §:ssä säädetään hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla erikseen viranomaisen valitusoikeudesta. YVA-lain 19 §:n 2 momentin mukaan, sellaisena kuin se oli voimassa ennen lainmuutosta 1584/2009, alueellisella ympäristökeskuksella oli oikeus hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on kumonnut alueellisen ympäristökeskuksen 6 §:n 1 momentin nojalla tekemän päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta. Vastaava oikeus on sittemmin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella. Viranomaisella ei puheena olevan lainkohdan mukaan ole valitusoikeutta pelkästään sillä perusteella, että hallinto-oikeus on kumonnut sen tekemän päätöksen, vaan viranomaisen valitusoikeuden lisäedellytyksenä on hallinto- ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaaminen. Sääntely muistuttaa järjestelmää, jossa viranomaisen valituksen tutkiminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellyttää valituslupaa.

YVA-laissa oleva viranomaisen valitusoikeutta koskeva sääntely muodostaa poikkeuksen muusta ympäristölainsäädännöstä, jossa ainakin yhdellä ympäristöetua valvovalla viranomaisella on tuon edun turvaamiseksi säännönmukaisesti valitusoikeus myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Esimerkiksi ympäristönsuojelulain mukaisissa asioissa tällainen valitusoikeus on mainitun lain 97 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitetuilla viranomaisilla. Nämä viranomaiset ovat osin samoja kuin kulloinkin valituksenalaisen hallintopäätöksen ympäristönsuojelulain nojalla tehneet hallintoviranomaiset. Viimeksi mainitulta osin viranomaisen valitusoikeudesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ympäristönsuojelulain 97 §:n 2 momentissa erityissäännös, jonka mukaan päätöksen tehneellä hallintoviranomaisella on pykälän 1 momentissa säädetyn lisäksi oikeus valittaa yleisen ympäristönsuojeluedun valvomiseksi sellaisesta päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on muuttanut sen tekemää päätöstä tai kumonnut sen.

Vaikka ympäristöviranomaisen valitusoikeutta on YVA-lain 19 §:n 2 momentissa poikkeuksellisesti rajoitettu sitomalla viranomaisen valitusoikeus tuossa muutoksenhakutilanteessa hallinto- ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamista koskevaan perusteeseen, ympäristöviranomaisella on toisaalta mainitun lain 17 §:n 1 momentin nojalla rajoituksitta oikeus valittaa lain 4 §:ssä tarkoitettua hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä sillä perusteella, että YVA-laissa tarkoitettua ympäristövaikutusten arviointia ei ole suoritettu tai se on suoritettu puutteellisesti. Ympäristökeskuksella olisi tällöin vielä asianomaisen muun sovellettavan lain mukaista päätöstä koskevan valituksen yhteydessä mahdollisuus joka tapauksessa saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi, onko esillä olevaan hankkeeseen sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Tässä tapauksessa hankkeeseen sovellettavia muita lakeja ovat ympäristönsuojelulaki sekä maa-aineslaki. Viimeksi mainitun mukainen lupa-asia on asiakirjojen mukaan tosin jo ratkaistu.

Arviointimenettelyn soveltamista koskeva muutoksenhakusääntely jakautuu YVA-lain 4 §:n 2 momentin soveltamistilanteessa edellä selostetuin tavoin kahtia. Toiminnanharjoittajan oikeussuojan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kannalta tilanne, jossa arviointimenettelyn tarpeellisuus eli sama oikeuskysymys voisi tulla uudestaan ratkaistavaksi vielä hankkeen lupamenettelyissä, on ongelmallinen. Näin ollen myös järjestelmän rakenne puoltaa sitä, että ympäristökeskus voi saattaa jo hallinto-oikeuden päätöksen arviointimenettelyn soveltamista koskevassa asiassa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, milloin se yleisen ympäristönsuojeluedun turvaamiseksi on tarpeen.

YVA-lailla on pantu täytäntöön tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annettu direktiivi (85/337/ETY) muutoksineen. Yleistä ympäristönsuojeluetua valvovan viranomaisen puhevalta mainitussa laissa tarkoitetuissa asioissa voi olla tarpeen myös unionin oikeuden tehokkaan toteutumisen varmistamiseksi yksittäistapauksessa.

Kun otetaan huomioon ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskeva päätöksenteko- ja muutoksenhakujärjestelmä kokonaisuutena sekä asianosaisten oikeussuojan toteutuminen siinä samoin kuin ympäristöviranomaisen asema yleisen ympäristöedun valvojana muutoin, YVA-lain 19 §:n 2 momenttia on tulkittava viranomaisen valitusoikeuden kannalta laajasti. Kun otetaan huomioon myös hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos ja se, mitä ympäristökeskus on valituksessaan esittänyt, ympäristökeskuksella on oikeus valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

2. Pääasiaratkaisu

YVA-laki ja ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettu valtioneuvoston asetus (713/2006, YVA-asetus) edellyttävät maa-ainesten ottamishankkeen ympäristövaikutusten arviointia aina, kun louhinta- tai kaivuualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Valituksen kohteena olevassa hankkeessa on kysymys kiven otosta ja murskaamisesta sekä asfaltin valmistamisesta alueilla, joiden pinta-ala on yhteensä noin 12,4 hehtaaria. Hakemuksen mukainen kallioaineksen ottamismäärä olisi yhteensä 815 000 kiintokuutiometriä ja vuosittainen keskimääräinen ottamismäärä 81 500 kiintokuutiometriä. Lisäksi alueelle sijoittuu asfaltin ja uusioasfaltin valmistusta sekä pehmeän asfalttibetonin valmistusta enintään 50 000 tonnia vuodessa. Hankkeessa ei siten ole kysymys sellaisesta YVA-lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetusta hankkeesta, johon sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä suoraan lain nojalla.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen yksittäistapauksessa edellyttää YVA-lain 4 §:n 2 momentin mukaan, että hanke todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, pykälän 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Saman pykälän 3 momentin mukaan harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa on sen lisäksi, mitä pykälän 2 momentissa säädetään, otettava huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Harkintaperusteista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

YVA-asetuksen 7 §:ssä luetellut arviointiperusteet vastaavat tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin (85/337/ETY muutoksineen) liitteessä 3 mainittuja arviointiperusteita. Harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa on mainitun 7 §:n mukaan tarkasteltava erityisesti hankkeen sijaintia, kuten alueen nykyistä maankäyttöä ja luonnon sietokykyä ottaen erityisesti huomioon muun ohella luonnon- ja maisemansuojelualueet sekä tiheään asutut alueet. Alueen käyttötarkoitusta kuten käyttöä retkeilyalueena ei kuitenkaan ole mainittu sellaisena seikkana, joka erityisesti otettaisiin huomioon harkittaessa arviointimenettelyn soveltumista yksittäistapauksessa.

Alueella sijaitsee kaksi kivenottoaluetta ja kiinteä asfalttiasema sekä betoni- ja tiilijätteen murskausta. Valituksen kohteena olevasta hankkeesta länteen noin kahden ja puolen kilometrin etäisyydellä sijaitsee maa-ainesten ottamisalue, jolta saadaan lupien mukaan ottaa yhteensä 1 500 000 kiintokuutiometriä kalliota, keskimäärin 160 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Valituksen kohteena olevasta hankkeesta pohjoiseen noin puolentoista kilometrin etäisyydellä sijaitsee maa-ainesten ottamis- ja murskausalue, josta voidaan maa-ainesluvan mukaan ottaa yhteensä 350 000 kiintokuutiometriä kalliota 31.12.2007 mennessä, jolloin vuotuinen otto on enintään 50 000 kuutiometriä. Nämä kolme ottamisaluetta sijaitsevat siten verrattain lähellä toisiaan samalla alueella, mutta eivät kuitenkaan muodosta yhtenäistä louhimoa tai ottamisaluetta. Mainitulta kolmelta erilliseltä alueelta voidaan ottaa yhteensä noin 181 000-330 000 kuutiometriä kiviainesta noin 30 hehtaarin alueelta vuosittain seitsemän ja puolen kuukauden aikana. Lemminkäisen ja sitä lähinnä sijaitsevan pohjoisen hankkeen ottomäärä voi olla yhteensä 170 000 kuutiometriä vuodessa.

Sen lisäksi, että nyt kysymyksessä olevan hankkeen vaikutukset erikseen arvioituna eivät aiheuta YVA-lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuja saman pykälän 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, hankkeesta ei myöskään yhdessä lähistölle sijoittuvien muiden hankkeiden kanssa aiheudu mainitussa 2 momentissa tarkoitettuja merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Hankkeen vaikutukset on, mukaan lukien niiden yhteisvaikutukset, edellä lausutusta riippumatta joka tapauksessa ympäristönsuojelulaissa ja -asetuksessa tarkoitetuin tavoin selvitettävä ja arvioitava ympäristölupamenettelyn yhteydessä.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Marjatta Kaján, Kari Kuusiniemi, Sakari Vanhala ja Leena Halila. Asian esittelijä Arto Hietaniemi.