KHO:2010:18

Ulkomaalaisasia - Oleskelulupa - Perheside - Perheenyhdistäminen - Avioliitto - Toimeentuloedellytys - Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen - Poikkeuksellisen painava syy - Lapsen etu

Suomessa pysyvällä oleskeluluvalla asuva Bosnia ja Hertsegovinan kansalainen A oli avioitunut saman maan kansalaisen B:n kanssa ja hakenut tälle oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Oleskeluluvan myöntäminen edellytti ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin mukaista turvattua toimeentuloa, jota B:llä ei ollut. Asiassa tuli arvioitavaksi, oliko toimeentuloedellytyksestä poikkeamiseen poikkeuksellisen painava syy tai vaatiko lapsen etu poikkeamista.

Arvioinnissa otettiin huomioon C:n ikä Suomeen muutettaessa, muuton syy, oleskelun kestoaika sekä C:n näkövamman edellyttämä erikoishoito. Lisäksi otettiin huomioon, että A oli tyttärensä omaishoitaja, ja tytär oli ilmeisen riippuvainen hänestä. Tyttären terveydentila ja hänen tarvitsemansa hoito muodostivat sellaisen voittamattoman esteen, joka käytännössä esti perheen asumisen Bosnia ja Hertsegovinassa. Tässä tilanteessa oli ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitettuja poikkeuksellisen painavia syitä poiketa toimeentuloedellytyksestä.

Ulkomaalaislaki 6 § 1 momentti, 37 § 1 momentti, 39 § 1 ja 2 momentti, 47 § 3 momentti ja 66 a §
Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeuden päätös 21.4.2009 nro 09/0237/1

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 12.6.2008 tekemällään päätöksellä hylännyt Bosnia ja Hertsegovinan kansalaisen A:n aviopuolisonsa saman maan kansalaisen B:n puolesta perhesiteen perusteella tekemän oleskelulupahakemuksen. Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään seuraavasti:

Ulkomaalaislain 47 §:n 3 momentin mukaan kun ulkomaalaiselle on myönnetty jatkuva tai pysyvä oleskelulupa, hänen perheenjäsenelleen myönnetään jatkuva oleskelulupa.

Ulkomaalaislain 37 §:n mukaan perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa.

Perheenkokoajalla on pysyvä oleskelulupa. Hakija ja perheenkokoaja ovat solmineet avioliiton 6.9.2007, joten hakija on perheenkokoajan ulkomaalaislain 37 §:ssä tarkoitettu perheenjäsen. Näin ollen hakijalle voidaan myöntää perhesiteen perusteella oleskelulupa, mikäli oleskeluluvan myöntämisen muut edellytykset täyttyvät.

Ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu, jollei mainitussa laissa toisin säädetä. Toimeentuloedellytyksestä voidaan yksittäisessä tapauksessa poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii.

Ulkomaalaislain 39 §:n 2 momentin mukaan ulkomaalaisen toimeentulo katsotaan turvatuksi ensimmäistä oleskelulupaa myönnettäessä, jos hänen maassa oleskelunsa kustannetaan tavanomaiseksi katsottavilla ansiotyöstä, yrittäjätoiminnasta, eläkkeistä, varallisuudesta tai muista lähteistä saatavilla tuloilla siten, että hänen ei voida olettaa joutuvan toimeentulotuesta annetussa laissa (1412/1997) tarkoitetun toimeentulotuen tai vastaavan muun toimeentuloa turvaavan etuuden tarpeeseen. Tällaisena etuutena ei pidetä kustannuksia korvaavia sosiaalietuuksia.

Perheenkokoajalla on huollettavanaan 15-vuotias lapsi, jonka omaishoitajana perheenkokoaja toimii. Esitetyn selvityksen mukaan perheenkokoajan toimeentulo perustuu erilaisiin yhteiskunnallisiin etuuksiin ja tukiin, kuten omaishoidontukeen ja toimeentulotukeen. Asianosaiset ovat kertoneet, että perheenkokoajan tarkoituksena on mennä töihin ja hakija hoitaisi perheenkokoajan sokeaa lasta. Mahdollisesta työpaikasta ei ole esitetty selvitystä. Hakijalla ei ole esitetty olevan työpaikkaa tiedossaan Suomessa. Asianosaisilla ei ole myöskään esitetty olevan huomattavaa varallisuutta, säästöjä tai muita toimeentulon lähteitä.

Edellä esitetty huomioon ottaen Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijan toimeentulo ei ole turvattu ulkomaalaislain 39 §:n tarkoittamalla tavalla. Hakijan voidaan olettaa joutuvan toimeentulotuen tarpeeseen. Maahanmuuttovirasto katsoo, että perheenkokoajan lapsen terveydentila ei ole poikkeuksellisen painava syy toimeentuloedellytyksestä poikkeamiselle. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että lapsen etu vaatisi poikkeamista toimeentuloedellytyksestä ottaen erityisesti huomioon, että hakija ei ole perheenkokoajan lapsen isä.

Ulkomaalaislain 45 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan tilapäinen oleskelulupa myönnetään ulkomailla olevalle henkilölle, jos on muu erityinen syy luvan myöntämiselle. Koska oleskelulupaa on haettu perhesiteen perusteella ja hakijan tarkoituksena on muuttaa pysyvästi Suomeen perheenkokoajan luokse, Maahanmuuttovirasto katsoo, että asiassa ei ole erityistä syytä tilapäisen oleskeluluvan myöntämiselle.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Sopimus suojaa riittävän läheistä, tosiasiallista perhe-elämää.

Ihmisoikeussopimus ei aseta valtiolle yleistä velvoitetta kunnioittaa aviopuolisoiden asuinpaikan osalta tekemää valintaa ja hyväksyä ei-kansalaisten puolisoiden maahanmuutto. Maahanmuuttovirastolla on hyväksyttävä syy rajoittaa asianosaisten perhe-elämän viettämistä Suomessa, koska ulkomaalaislain mukainen toimeentuloedellytys ei täyty.

Ulkomaalaislain 66 a §:n mukaan kun oleskelulupaa on haettu perhesiteen perusteella, luvan myöntämättä jättämistä harkittaessa on otettava huomioon ulkomaalaisen perhesiteiden luonne ja kiinteys, hänen maassa oleskelunsa pituus sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Maahanmuuttovirasto on ottanut ulkomaalaislain 66 a §:n mukaisesti huomioon edellä mainitut seikat.

Kaiken edellä mainitun huomioon ottaen oleskeluluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislain mukaisia edellytyksiä.

Järvenpään oikeusaputoimisto on 26.6.2008 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle oikeusapua 16.6.2008 lukien ilman perusomavastuuosuutta. Hänen oikeudenkäyntiavustajakseen on määrätty varatuomari D.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään A:n valituksesta kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Asiakirjoista saadun selvityksen mukaan valittajan tytär on hyväksytty hoitoon Suomeen UNHCR:n sairastapauksena ja valittaja on saapunut Suomeen helmikuussa 1996 tyttärensä saattajana. Valittajalla ja hänen tyttärellään on Suomessa pysyvät oleskeluluvat. Valittaja on alaikäisen tyttärensä huoltaja ja omaishoitaja. Sosiaaliviraston hoito- ja palvelusuunnitelman mukaan lapsi tarvitsee jatkuvaa apua ja selviytyy kotona yksinään korkeintaan parin tunnin ajan. Valittaja on 6.9.2007 solminut avioliiton B:n kanssa. Puoliso ei ole esittänyt selvitystä siitä, miten hänen toimeentulonsa Suomessa olisi turvattu.

Valittajan puoliso on valittajan ulkomaalaislain 37 §:n mukainen perheenjäsen ja hänelle voidaan muiden laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä myöntää oleskelulupa perhesiteen perusteella. Puolison toimeentulon ei ole katsottava olevan turvattu Suomessa ulkomaalaislaissa tarkoitetulla tavalla. Valittajan lapsen terveydentilan asettamat vaatimukset ja valittajan omaishoitajana toimiminen muodostavat kuitenkin sellaisen poikkeuksellisen painavan syyn, jonka perusteella toimeentuloedellytyksestä voidaan poiketa. Kun lisäksi otetaan huomioon, että valittaja ja hänen lapsensa ovat alunperin saapuneet Suomeen saadakseen hoitoa lapsen sairauteen sekä lapsen nykyinen terveydentila, muuttaminen pois Suomesta ei olisi valittajan lapsen edun mukaista. Sekä lapsen että valittajan pitkän maassa oleskelun perusteella perheen siteet painottuvat Suomeen, eikä heidän voida kohtuudella edellyttää muuttavan Bosnia ja Hertsegovinaan. Valittaja ja hänen puolisonsa eivät siten tosiasiallisesti voi viettää perhe-elämää yhteisessä kotimaassaan. Maahanmuuttovirasto ei ole voinut esittämillään perusteilla hylätä valittajan puolison oleskelulupahakemusta.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet
Ulkomaalaislaki 6, 37, 39, 47 ja 66 a §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maahanmuuttovirasto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan Maahanmuuttovirasto on vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Maahanmuuttoviraston päätös pysytetään.

Maahanmuuttovirasto on valituksensa tueksi lausunut muun ohella seuraavaa:

Helsingin hallinto-oikeus soveltaa ulkomaalaislain 39 §:ssä säädettyä poikkeusmahdollisuutta turvatun toimeentulon vaatimuksesta säännönmukaisesti laajemmin kuin lainsäätäjä on tarkoittanut. Lisäksi hallinto-oikeus soveltaa virheellisesti ulkomaalaislain 66 a §:ää harkitessaan ensimmäistä oleskelulupaa perhesiteen perusteella hakevan ulkomaalaisen luvan myöntämättä jättämistä.

Valituksenalaisessa oleskelulupa-asiassa hallinto-oikeus on antanut hakijana olevalle ulkomaalaiselle subjektiivisen oikeuden asettautua Suomeen avioitumisen perusteella. Tämä ilmenee siten, että hallinto-oikeus on harkinnassaan sivuuttanut hakijan oman velvollisuuden turvata toimeentulonsa Suomessa. Valtiolla ei ole yleistä velvoitetta hyväksyä alueellaan oleskelevien perheenjäsenten maahanmuuttoa.

Ulkomaalaislain 39 §:ssä tarkoitettu lapsen edun arviointi edellyttää, että oleskeluluvan epääminen johtaisi konkreettisesti tilanteeseen, joka olisi lapsen kannalta inhimillisesti katsoen poissuljettu. Lapsen edun vaatimus ei tarkoita sitä, että hänen vanhemmallaan olisi oikeus saada ehdoitta uusi ulkomaalainen aviopuoliso Suomeen sen perusteella, että lapsen muutto Suomesta olisi vaikeaa. Lapsen etu ei vaadi kategorisesti, että hänen pitäisi asua yhdessä vanhempansa uuden puolison kanssa, varsinkaan, jos lapsella ei ole tähän minkäänlaista sidettä.

Velvollisuus myöntää oleskelulupa edellyttää erityisiä olosuhteita ja ennen kaikkea asianomaisten vilpitöntä mieltä ja oikeutettuja odotuksia perheen yhdistämisen tai perheen perustamisen suhteen Suomeen. B:n asema maahanmuuttajana on ollut alusta alkaen hyvin epävarma. Avioparin perhe-elämän viettäminen painottuu ainoastaan Bosnia ja Hertsegovinaan, eikä B:llä ole mitään siteitä Suomeen. Perhe-elämä ei voi painottua Suomeen, jos perhe-elämää ei ole koskaan vietetty Suomessa. Asiassa ei ole tullut ilmi, että B olisi edes yrittänyt järjestää itselleen toimeentuloa Suomessa.

A on antanut asiassa selityksen, jossa hän on lausunut muun ohella seuraavaa:

Lainsäätäjä on tarkoittanut hyväksyä mahdollisuuden poiketa toimeentuloedellytyksestä yksilöllisten inhimillisten syiden vuoksi juuri nyt esillä olevan kaltaisessa tilanteessa. Koska A on tyttärensä omaishoitaja, hän ei voi hankkia sellaista työpaikkaa, että toimeentuloedellytys täyttyisi. Tarkoituksena on, että A menee töihin ja puoliso jää kotiin hoitamaan tämän tytärtä, kunnes oppii suomen kielen ja voi hakeutua työelämään. Lapsen edun voidaan katsoa edellyttävän, että A:n puolisolle myönnetään oleskelulupa. On luonnollista, että puolisot eivät ole voineet aikaisemmin viettää perhe-elämää Suomessa. Perheen siteet painottuvat vahvimmin Suomeen. Asiassa on olosuhteiden johdosta velvollisuus oleskeluluvan myöntämiseen poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Maahanmuuttovirasto on antanut vastaselityksen, jossa se on lausunut muun ohella, että kun harkitaan poikkeamista toimeentuloedellytyksestä, tulee käyttää todellista kokonaisharkintaa. Siinä hakijan puolesta puhuvien seikkojen lisäksi otetaan huomioon hakijan ja perheenkokoajan oma toiminta ja oikeutetut odotukset viettää kiinteää perhe-elämää Suomessa. Vaatimus ottaa huomioon lapsen etu ei edellytä, että lapsen huoltajalla olisi subjektiivinen oikeus lapsen tilanteen perusteella saada uusi aviopuolisonsa Suomeen tai että hakijana olevalla puolisolla ei olisi mitään velvollisuutta turvata toimeentuloaan puolisonsa lapsen tilanteen johdosta.

A:lle on annettu tiedoksi Maahanmuuttoviraston vastaselitys.

D on esittänyt yhteensä 976 euron palkkiolaskun.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa.

Ulkomaalaislain 47 §:n 3 momentin mukaan kun ulkomaalaiselle on myönnetty jatkuva tai pysyvä oleskelulupa, hänen perheenjäsenelleen myönnetään jatkuva oleskelulupa.

Ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu, jollei mainitussa laissa toisin säädetä. Toimeentuloedellytyksestä voidaan yksittäisessä tapauksessa poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii. Saman pykälän 2 momentin mukaan ulkomaalaisen toimeentulo katsotaan turvatuksi ensimmäistä oleskelulupaa myönnettäessä, jos hänen maassa oleskelunsa kustannetaan tavanomaiseksi katsottavilla ansiotyöstä, yrittäjätoiminnasta, eläkkeistä, varallisuudesta tai muista lähteistä saatavilla tuloilla siten, että hänen ei voida olettaa joutuvan toimeentulotuesta annetussa laissa tarkoitetun toimeentulotuen tai vastaavan muun toimeentuloa turvaavan etuuden tarpeeseen. Tällaisena etuutena ei pidetä kustannuksia korvaavia sosiaaliturvaetuuksia.

Ulkomaalaislain 66 a §:n mukaan kun oleskelulupaa on haettu perhesiteen perusteella, luvan myöntämättä jättämistä harkittaessa on otettava huomioon ulkomaalaisen perhesiteiden luonne ja kiinteys, hänen maassa oleskelunsa pituus sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Sama koskee harkintaa päätettäessä perhesiteen perusteella myönnetyn oleskeluluvan peruuttamisesta taikka perheenkokoajan tai hänen perheenjäsenensä maastapoistamisesta.

Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 31.1.2006 Rodriguez da Silva ja Hoogkamer v. Alankomaat kuvannut perhe-elämän suojaa koskevaa oikeuskäytäntöään ja todennut, että valtion positiivisten ja negatiivisten velvollisuuksien kohdalla tulee löytää oikeudenmukainen tasapaino yksilön ja yhteiskunnan kilpailevien intressien välillä. Valtiolla on kuitenkin tietty harkintamarginaali. Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan velvoitteet eivät aseta valtiolle yleistä velvollisuutta noudattaa maahanmuuttajan valintaa asuinmaasta eikä velvollisuutta hyväksyä perheenyhdistämistä alueellaan. Kuitenkin perhe-elämän ja maahanmuuton yhteydessä valtion velvollisuus sallia maassa asuvan henkilön sukulaisten maahanpääsy vaihtelee riippuen kysymyksessä olevien henkilöiden erityisistä olosuhteista ja yleisestä intressistä. Huomioon otettavia seikkoja ovat se, missä määrin perhe-elämä oli tosiasiassa rikkoutunut, siteiden voimakkuus asianomaiseen valtioon, oliko perheen asumiselle jonkun perheenjäsenen alkuperämaassa ylitsepääsemättömiä esteitä ja oliko maahanmuuttoon liittyviä määräyksiä rikottu tai oliko muita julkiseen järjestykseen liittyviä seikkoja, jotka estäisivät maahanpääsyn. Tärkeä näkökulma oli myös se, oliko perhe-elämä perustettu aikana, jolloin asianomaiset olivat olleet tietoisia, että jonkun heistä asema maahanmuuttajana oli sellainen, että perhe-elämän jatkuvuus isäntämaassa oli alusta alkaen epävarmaa. Jos näin oli, ulkomaalaisen perheenjäsenen maastapoistaminen saattoi vain erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa merkitä 8 artiklan velvoitteiden rikkomista.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viitannut edellä kuvattuun oikeuskäytäntöönsä myös tuomiossa 26.4.2007 Konstantinov v. Alankomaat sekä tuomiossa 31.7.2008 Darren Omoregia ym. v. Norja. Ensin mainitussa tapauksessa ihmisoikeustuomioistuin lausui, että periaatteessa se ei pidä kohtuuttomana vaatimusta, että maahan sijoittuneen ulkomaalaisen on osoitettava riittävän itsenäiset ja pysyvät tulot, joiden avulla hän voi huolehtia perheenyhdistämisessä tarkoitetun perheenjäsenen perustoimeentulosta.

Oikeudellinen arviointi

Suomessa pysyvällä oleskeluluvalla asuva Bosnia ja Hertsegovinan kansalainen A on 6.9.2007 avioitunut Bosnia ja Hertsegovinan kansalaisen B:n kanssa ja hakenut tälle oleskelulupaa perhesiteen perusteella. A ei ole saanut omaa oleskeluoikeuttaan Suomessa pakolaisuuden tai kansainvälisen suojelun tarpeen perusteella. Näin ollen oleskeluluvan myöntäminen hänen perheenjäsenelleen edellyttää ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin mukaista turvattua toimeentuloa, jollei toimeentuloedellytyksestä poikkeamiseen ole poikkeuksellisen painavaa syytä tai jollei lapsen etu sitä vaadi.

A:lla ei ole ansiotuloja, vaan hänen toimeentulonsa perustuu erilaisiin yhteiskunnallisiin etuuksiin ja tukiin, kuten omaishoidontukeen ja toimeentulotukeen. B:n osalta on kerrottu, että hänellä ei ole toistaiseksi tiedossa ansiotyötä Suomessa, vaan hänen tarkoituksenaan on ensin opetella suomen kieltä ja sen jälkeen hakeutua töihin. Näin ollen B:n toimeentulo Suomessa ei ole turvattu. Asiassa on siten arvioitava, onko asiassa ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitettuja poikkeuksellisen painavia syitä poiketa toimeentuloedellytyksestä tai vaatiiko lapsen etu sitä.

A on nyt 16-vuotiaan tyttärensä C:n huoltaja ja omaishoitaja. C on näkövammainen. Hänet on aikanaan hyväksytty hoitoon Suomeen UNHCR:n sairastapauksena. A on saapunut Suomeen helmikuussa 1996 tyttärensä saattajana. Asiassa esitetyn Helsingin kaupungin sosiaaliviraston 29.3.2007 päivätyn hoito- ja palvelusuunnitelman mukaan C tarvitsee ikäistään enemmän apua, tukea ja ohjausta päivittäisistä toimista selviytymiseen. Hän liikkuu itsenäisesti sisätiloissa ja on oppinut selviytymään itse taksiin ja taksista takaisin kotiin, mutta muualla kuin kotona hän tarvitsee myös sisätiloissa toisen ihmisen apua tai tukea. A muun muassa valmistaa hänen ateriansa, huolehtii hänen vaatteistaan ja hoitaa kaiken asioinnin joko yksin tai yhdessä C:n kanssa. C selviytyy kotona ilman valvontaa korkeintaan parin tunnin ajan.

B ei ole C:n isä. Asiassa ei ole ilmennyt, että hän olisi edes koskaan tavannut C:tä. C:llä ei ole vielä minkäänlaista suhdetta B:hen, eikä hän ole erityisesti B:n hoidon ja avun tarpeessa. Ulkomaalaislaissa tarkoitettu lapsen etu ei vaadi poikkeamista turvatusta toimeentulosta.

Asiassa on kuitenkin otettava huomioon, että C on muuttanut Suomeen 3-vuotiaana ja on asunut täällä nyt 13 vuotta. Hän on alunperin saanut äitinsä kanssa oleskeluoikeuden Suomessa sairautensa perusteella. Hän saa edelleen hoitoa ja erikoispalveluja Suomessa näkövammansa johdosta. A on hänen huoltajansa ja omaishoitajansa, ja hän on riippuvainen äitinsä hoidosta ja tuesta huomattavasti enemmän kuin hänen ikäisensä nuoret yleensä. Tässä tilanteessa C:n terveydentila ja hänen tarvitsemansa hoito Suomessa muodostavat sellaisen voittamattoman esteen, joka käytännössä estää perheen asumisen Bosnia ja Hertsegovinassa. Asiassa on näin ollen ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitettuja poikkeuksellisen painavia syitä poiketa toimeentuloedellytyksestä.

Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Oikeudenkäyntiavustajan palkkio

D:lle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (290/2008) 2 ja 6 §:n mukaisena kohtuullisena viiden työtunnin mukaan laskettuna palkkiona avustajan tehtävästä 500 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 110 euroa, muodostuu siten 610 euroa. Vaatimukset hylätään enemmälti. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Marjatta Kaján, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala ja Hannu Ranta. Asian esittelijä Lea Alén.