8.1.2010/12
Antopäivä 8.1.2010 Taltionumero 12 Diaarinumero 1935/2/09
Maatalousasia - Tilatukioikeus - Perusteettomien tilatukioikeuksien palauttaminen - Sovellettavat säännökset - Komission asetus - EU:n asetuksen täytäntöön paneminen
Komission asetuksen (EY) N:o 796/2004 73 a artiklan mukaan viljelijä on velvollinen luovuttamaan perusteettomasti jaetut tukioikeudet kansalliseen varantoon. Tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 10 §:n 4 momentin mukaan työ- ja elinkeinokeskuksella on oikeus suorittaa tukioikeuksien palauttamiseen liittyvät toimet. Asiassa oli näin ollen komission asetuksella säädetty sitovasti viljelijän velvollisuudesta luovuttaa tukioikeudet ja kansallisella lailla siitä, että toimivalta komission asetuksessa edellytettyjen palauttamistoimien suorittamiseen oli työ- ja elinkeinokeskuksella, joka oli päätöksenteossaan velvollinen soveltamaan muun ohella hallintolakia. Mainitut säännökset sinänsä muodostivat riittävän perustan työvoima- ja elinkeinokeskuksen tilatukioikeuksien palauttamista koskevan päätöksen tekemiselle, eikä tukioikeuksien takaisin luovuttamista koskevasta menettelystä näiltä osin ollut välttämätöntä säätää tarkemmin esimerkiksi valtioneuvoston asetuksella.
Komission asetus (EY) N:o 796/2004 neuvoston asetuksissa (EY) N:o 1782/2003 ja (EY) N:o 73/2009 säädettyjen täydentävien ehtojen, tuen mukauttamisen ja yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän sekä neuvoston asetuksessa (EY) N:o 479/2008 säädettyjen täydentävien ehtojen soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä (asetuksen nykyinen nimike) 73 a artikla
Laki tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta 10 § 4 momentti
|