KHO:2009:31

Ulkomaalainen - Oleskelulupa - Perheenyhdistäminen - Lapsi - Alaikäisyys - Sisarukset - Yksilöllinen inhimillinen syy

Oleskeluluvan myöntämisen edellytykseksi ei ollut asetettava, että Suomeen yksin alaikäisenä lapsena tulleen henkilön tulisi itse olla alaikäinen vielä haettaessa ulkomaalaislain 52 §:n 4 momenttiin perustuvaa oleskelulupaa hänen ulkomailla olevalle yksinäiselle alaikäiselle sisarukselleen.

Ulkomaalaislaki 37 § 1 momentti sekä 52 § 1 ja 4 momentti
PeVL 4/2004 vp ja HaVM 4/2004 vp

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeuden päätös 23.5.2008 n:o 08/0788/01

Asian aikaisempi käsittely

Ulkomaalaisvirasto on 5.12.2007 antamallaan päätöksellä hylännyt X:n kansalaisen A:n veljensä B:n puolesta perhesiteen perusteella tekemän oleskelulupahakemuksen.

Perusteluina Ulkomaalaisvirasto on todennut, että B ei ollut ulkomaalaislain tarkoittamalla tavalla perheenkokoajan perheenjäsen. A:ta ei voitu pitää hänen huoltajanaan. Hakemuksessa oli kerrottu, että hakija ja perheenkokoaja olivat eläneet yhdessä äitinsä kanssa vuoteen 2002 asti, jolloin äiti oli kuollut. Hakija ja perheenkokoaja olivat sen jälkeen eläneet yhdessä vuoteen 2004 asti, jolloin he olivat joutuneet eroon toisistaan. Perheenkokoajan ollessa äidin kuollessa 14-vuotias ei voitu katsoa, että hän olisi voinut ottaa todellista vastuuta hakijan huoltajuudesta itselleen. Hakijan toimeentulo ei myöskään ollut Suomessa turvattu, koska perheenkokoajan toimeentulo perustui erilaisiin yhteiskunnan myöntämiin etuuksiin.

Sovellettuina oikeusohjeina päätöksessä on mainittu ulkomaalaislain 5, 6, 37 ja 38 §, 39 §:n 1, 2 ja 4 momentti, 47 §:n 3 momentti, 60 §:n 1 momentti, 62, 64 ja 66 a §, 67 §:n 1 momentti sekä 190 ja 192 §.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on hyväksynyt A:n valituksen ja kumonnut Ulkomaalaisviraston 5.12.2007 tekemän päätöksen, koska asiassa saattaa tulla sovellettavaksi ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentti, sekä palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

A on saapunut Suomeen alaikäisenä ja hän on saanut 3.5.2005 jatkuvan oleskeluluvan Suomeen ulkomaalaislain 52 §:n perusteella yksilöllisestä inhimillisestä syystä. A on hakenut ensimmäisen kerran B:lle oleskelulupaa perhesiteen perusteella 21.9.2005. Ulkomaalaisvirasto ei ole myöntänyt oleskelulupaa, koska B:tä ei ole voitu kuulla. Hänen olinpaikkansa ei ole ollut tiedossa. Toinen hakemus samalla perusteella on jätetty 5.3.2007. A on siten tullut täysi-ikäiseksi vuonna 2006 ja B on tällä hetkellä 17-vuotias. He ovat asuneet erillään useita vuosia. Heidän sisaruussuhteestaan ei ole selvitystä.

Ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentin sanamuodosta ei ilmene, edellytetäänkö Suomessa olevan alaikäisenä yksin maahan saapuneen henkilön olevan alaikäinen vielä haettaessa oleskelulupaa hänen alaikäiselle sisarukselleen. Voi olla tilanteita, että hakemuksen tekeminen viivästyy hakijasta riippumattomista syistä kuten esimerkiksi tässä tapauksessa hakijan kateissa olemisen vuoksi. Edellä lausuttuun nähden on aiheellista tulkita säännöstä hakijalapsen edun mukaisesti siten, että Suomessa olevan sisaruksen ei tarvitse olla alaikäinen enää hakemusta tehtäessä. Siitä päätellen, että Ulkomaalaisvirasto ei ole lainkaan viitannut 52 §:ään, sillä on ollut asiasta eri käsitys, eli se on katsonut, että Suomessa olevan sisaruksen on oltava alaikäinen vielä hakemuksen tekohetkellä. Hallinto-oikeus ei ensi asteena tutki, miten mainittua säännöstä on muilta osiltaan sovellettava tähän tapaukseen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maahanmuuttovirasto on pyytänyt korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä sekä valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja Ulkomaalaisviraston päätöksen saattamista voimaan.

Maahanmuuttovirasto on valituksessaan esittänyt, että hallinto-oikeus on virheellisesti tulkinnut ulkomaalaislain 52 §:n 4 momenttia katsoessaan tulkinnanvaraiseksi, edellyttääkö lainkohdan sanamuoto, että Suomeen yksin alaikäisenä saapuneen henkilön on oltava alaikäinen vielä haettaessa oleskelulupaa hänen alaikäiselle sisarukselleen. Maahanmuuttovirasto katsoo lainkohdan sanamuodosta selkeästi ilmenevän, että yksin maahan tulleen henkilön tulee olla alaikäinen haettaessa oleskelulupaa hänen alaikäiselle sisarukselleen. Lainkohdan ensimmäisen virkkeen tarkka sisältö on, että Suomeen yksin tulleen alaikäisen lapsen ulkomailla olevalle alaikäiselle sisarukselle myönnetään jatkuva oleskelulupa. Oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä siis on, että perheenkokoaja on alaikäinen lapsi, lapsen on tullut saapua Suomeen yksin ja hänelle on myönnetty oleskelulupa ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin perusteella. Lisäksi edellytetään, että lasten eli alaikäisen hakijan ja alaikäisen perheenkokoajan vanhemmat eivät ole elossa taikka heidän olinpaikkansa on tuntematon.

Maahanmuuttovirasto on viitannut eduskuntakäsittelyn aikana lisätyn ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentin osalta perustuslakivaliokunnan antamaan lausuntoon (PeVL 4/2004 vp - HE 28/2003 vp, HE 151/2003 vp), josta ilmenee selkeästi, että tarkoituksena on suojata Suomessa perheenkokoajana olevan alaikäisen lapsen oikeutta viettää halutessaan perhe-elämää alaikäisen sisaruksensa kanssa Suomessa. Sen sijaan siitä ei ilmene, että tämän oikeuden tulisi jatkua senkin jälkeen, kun perheenkokoaja on tullut täysi-ikäiseksi.

Ulkomaalaislain kokonaissystematiikassa perheenjäsenten määritelmän ulkopuolelle jäävällä omaisella on hyvin rajoitettu mahdollisuus saada oleskelulupa Suomeen. Se on rajoitettu koskeman Suomen kansalaisen ja kansainvälistä suojelua tai tilapäistä suojelua saaneen perheenkokoajan muita omaisia. Lisäedellytyksenä on, että asianomaisten tarkoitus on Suomessa jatkaa aikaisemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että hakija on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta omaisesta. Ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin nojalla oleskeluluvan saaneen ja täysi-ikäiseksi tulleen sisaruksen asema ei Maahanmuuttoviraston käsityksen mukaan voi olla edellä mainittuja rajoitettuja tilanteita vahvempi.

Maahanmuuttovirasto on lisäksi katsonut, ettei ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentin soveltamisalan laajuutta voida hallinto-oikeuden esittämän mukaisesti tulkita tapauskohtaisesti sen perusteella, millaiset olosuhteet yksittäisessä tapauksessa ovat, taikka kohtuullistaa tapauskohtaisesti lapsen edun perusteella.

Esittämillään perusteilla Maahanmuuttovirasto on vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja Ulkomaalaisviraston päätöksen saattamista voimaan.

A on antanut valituslupahakemuksen ja valituksen johdosta selityksen.

Maahanmuuttovirasto on antanut selityksen johdosta vastaselityksensä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotiaan naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen, perheenjäsen on hänen huoltajansa.

Ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.

Ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentin mukaan, jos oleskelulupa 1 momentin perusteella myönnetään Suomeen yksin tulleelle alaikäiselle lapselle, hänen ulkomailla olevalle alaikäiselle sisarukselleen myönnetään jatkuva oleskelulupa. Oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä on, että sisarukset ovat asuneet yhdessä ja lasten vanhemmat eivät ole elossa tai heidän olinpaikkansa on tuntematon. Oleskeluluvan myöntäminen edellyttää lisäksi, että oleskeluluvan myöntäminen on lasten edun mukaista. Oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu.

Ulkomaalaislakia koskevaan hallituksen esitykseen (HE 28/2003 vp) liittyvä lainsäädäntöaineisto

Ulkomaalaislakia koskevaa hallituksen esitystä eduskunnassa käsiteltäessä lisättiin lain ehdotettuun 52 §:ään edellä selostettu 4 momentti.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 4/2004 vp) todennut, että perheenjäsenen yleinen määritelmä lakiehdotuksen 37 §:ssä rakentuu voimassa olleen lain tavoin suomalaisen ydinperheen sisältöä vastaavasti. Ihmisoikeussopimuksen kannalta ongelmallisia tapauksia valiokunta katsoi voivan syntyä tilanteissa, joissa laki ei mahdollista oleskeluluvan myöntämistä muulle omaiselle. Erityisen ongelmallista valiokunnan mielestä 37 §:ssä oli, että lapsen alaikäisiä sisaruksia ei pidetä hänen perheenjäseninään. Lapsen oikeus perhe-elämään ei voi toteutua täysimääräisesti, ellei alaikäisiä sisaruksia määritellä perheenjäseniksi ainakin tilanteissa, joissa he ovat asuneet yhdessä ja ovat lapsen ainoat elossa olevat läheiset.

Hallintovaliokunta on mietinnössään (HaVM 4/2004 vp) ulkomaalaislain 37 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausunut muun muassa, että lapsen asuinpaikka on hänen huoltajansa luona ja että on myös tilanteita, joissa alaikäisillä sisaruksilla on osaksi tai kokonaan eri huoltajat. Valiokunta ei pitänyt tarkoituksenmukaisena, että Suomessa asuvan lapsen luo voi aina muuttaa hänen alaikäinen sisaruksensa, vaikka tämä tapahtuisi ulkomailla olevien huoltajien suostumuksella. Valiokunta korosti, että alaikäiselle sisarukselle voidaan Suomen kansalaisen tai kansainvälistä suojelua saaneen muuna omaisena kuin perheenjäsenenä myöntää oleskelulupa.

Saadun selvityksen mukaan sellaiset tapaukset, joissa Suomeen yksin tulleella alaikäisellä lapsella on yksinäinen sisarus toisessa maassa, ovat erittäin harvinaisia. Valiokunta on lähtenyt siitä, että tällaisen poikkeustilanteen vuoksi ei ollut syytä muuttaa ulkomaalaislain vakiintunutta, myös valiokunnan omaksumaa, perheen määritelmää. Olennaista on sen sijaan varmistaa, että yksinäisellä sisaruksella tosiasiassa on mahdollisuus päästä Suomeen. Valiokunta on ehdottanut hallituksen esitykseen jo sisältyvän sääntelyn täydentämistä 52 §:ssä siten, että alaikäisen sisarus voi yksilöllisestä inhimillisestä syystä saada oleskeluluvan, jos sisarukset ovat asuneet yhdessä ja lasten vanhemmat eivät ole elossa tai heidän olinpaikkansa on tuntematon.

Ratkaistava oikeuskysymys

Asiassa on ratkaistava, onko ulkomaalaislain 52 §:n 4 momenttiin perustuvan oleskeluluvan myöntämisen edellytykseksi asetettava, että oleskeluluvan sanotun pykälän 1 momentin nojalla saaneen olisi oltava vielä alaikäinen haettaessa oleskelulupaa hänen ulkomailla olevalle yksinäiselle alaikäiselle sisarukselleen. Koska mainittu 52 §:n 4 momentti otettiin lakiin vasta lain eduskuntakäsittelyn aikana eduskunnan perustuslakivaliokunnan annettua hallituksen esityksestä (HE 28/2003 vp) lausuntonsa ja hallintovaliokunnan mietintönsä, säännöstä ei ole perusteltu hallituksen esityksessä.

Tosiseikat ja vaiheet

A, joka esitettyjen asiakirjojen mukaan on syntynyt 1.1.1988, on saapunut 27.12.2004 yksin Suomeen turvapaikanhakijana. Ulkomaalaisvirasto on 3.5.2005 hylännyt A:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, mutta ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin nojalla myöntänyt hänelle jatkuvan oleskeluluvan yksilöllisestä inhimillisestä syystä.

A on 21.9.2005 tehnyt veljekseen ilmoitetun B:n, asiakirjoissa olevien tietojen mukaan syntynyt vuonna 1989, 1990 tai 1991, puolesta oleskelulupahakemuksen. Viimeisimmäksi selvitykseksi B:n iästä on esitetty valokopio päiväämättömältä vaikuttavasta asiakirjasta, jonka mukaan B olisi ollut 17-vuotias ollessaan sairaalassa valtiossa Y 24.-29.1.2008. Ulkomaalaisvirasto on 18.8.2006 hylännyt hakemuksen, koska B oli kateissa eikä asiassa ollut saatavissa riittävää selvitystä ilman hänen haastatteluaan. Päätös on lainvoimainen.

A on tehnyt uuden oleskelulupahakemuksen 5.3.2007 veljensä puolesta sen jälkeen, kun tämä oli löytynyt. Ulkomaalaisvirasto on 5.12.2007 sen jälkeen, kun B:tä on kuultu Suomen Z:n suurlähetystössä 8.11.2007, hylännyt hänen oleskelulupahakemuksensa. Ulkomaalaisvirasto ei ole päätöksenteossaan soveltanut ulkomaalaislain 52 §:n 4 momenttia.

Helsingin hallinto-oikeus on 23.5.2008 antamassaan päätöksessä katsonut, että asiassa saattaa tulla sovellettavaksi ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentti, minkä vuoksi hallinto-oikeus on, ottamatta lainkohdan soveltamista asiaan enemmälti tutkittavakseen, kumonnut Ulkomaalaisviraston valituksenalaisen päätöksen 5.12.2007 ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Oikeudellinen arviointi

A on asiakirjojen mukaan ollut 16-vuotias saapuessaan yksin Suomeen ja hakiessaan turvapaikkaa ja oleskelulupaa. Hän on tehnyt alaikäiseksi ilmoitetun veljensä B:n puolesta ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentissa tarkoitetun oleskelulupahakemuksen ollessaan itse 17-vuotias, sekä tuon hakemuksen tultua hylätyksi uuden oleskelulupahakemuksen ollessaan itse 19-vuotias. Ulkomaalaisvirasto ei ole ratkaistessaan päätöksellään 5.12.2007 myöhemmän oleskelulupahakemuksen soveltanut mainittua lainkohtaa. Maahanmuuttoviraston valituksesta ilmenee, että Ulkomaalaisvirasto ei ole sitä soveltanut, koska A on ollut jo täysi-ikäinen tehdessään veljensä puolesta oleskelulupahakemuksen.

Voimassa olevaa ulkomaalaislakia säädettäessä sen 52 §:ään otettiin edellä selostetulla tavalla eduskuntakäsittelyssä 4 momentti, jotta lainkohdassa mainituissa tapauksissa voitaisiin myöntää oleskelulupa sellaiselle ulkomailla olevalle alaikäiselle, jonka Suomeen alaikäisenä tulleelle sisarukselle on saman 52 §:n 1 momentin nojalla myönnetty yksilöllisestä inhimillisestä syystä oleskelulupa. Mainitun 4 momentin mukaan oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä on, että sisarukset ovat asuneet yhdessä ja että lasten vanhemmat eivät ole elossa tai heidän olinpaikkansa on tuntematon sekä että oleskeluluvan myöntäminen on lasten edun mukaista.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, ettei lapsen oikeus perhe-elämään voinut toteutua täysimääräisesti, ellei alaikäisiä sisaruksia määritellä perheenjäseniksi ainakin tilanteissa, joissa he ovat asuneet yhdessä ja ovat lapsen ainoat elossa olevat läheiset. Eduskunnan hallintovaliokunta on kuitenkin mietinnössään katsonut, ettei tällaisen erittäin harvinaisen poikkeustilanteen vuoksi ollut syytä muuttaa ulkomaalaislain vakiintunutta, myös valiokunnan omaksumaa perheen määritelmää. Hallintovaliokunnan mukaan ulkomailla olevalle alaikäiselle sisarukselle voitiin myöntää oleskelulupa Suomen kansalaisen tai kansainvälistä taikka tilapäistä suojelua saaneen muuna omaisena lain 50 §:n 3 momentissa, sittemmin 2 momentissa (360/2007), ja 115 §:ssä säädetyin edellytyksin eli kiinteän perhe-elämän jatkamisen tai täydellisen riippuvaisuuden perusteella. Valiokunta on todennut, että saadun selvityksen mukaan sellaiset tapaukset, joissa Suomeen yksin tulleella alaikäisellä lapsella on yksinäinen sisarus toisessa maassa, ovat erittäin harvinaisia. Valiokunta on lähtenyt siitä, että tällaisen poikkeustilanteen vuoksi ei ollut syytä muuttaa ulkomaalaislain vakiintunutta perheen määritelmää, ja olennaista on ollut sen sijaan varmistaa, että yksinäisellä sisaruksella tosiasiassa on mahdollisuus päästä Suomeen.

Lainsäädäntövaiheista ilmenee, että koska ulkomaalaislain alkuperäinen 50 §:n 3 momentti ja 115 § turvasivat ainoastaan mainituissa lainkohdissa tarkoitettujen henkilöiden alaikäisen sisaruksen yhdistämisen, mutta ei alaikäisten sisarusten yleisempää yhdistämistä, lakiin otettiin ulkomailla olevan alaikäisen yksinäisen sisaruksen aseman turvaava säännös lain 52 §:n 4 momenttiin. Säännöksellä tavoitellaan vastaavanlaista suojaa kuin laissa on annettu perheenjäsenelle muuttamatta kuitenkaan lain 37 §:ssä olevaa perheenjäsenen määritelmää.

Vaikka sanotussa lain 52 §:n 4 momentissa käytetään muun muassa ilmaisua "lasten vanhemmat" ja eräänä yhdistämisen edellytyksenä ilmaisua "lasten etu", jotka siis viittaavat alle 18-vuotiaisiin henkilöihin, tästä tai muutoinkaan momentin sanamuodoista ei voida ainakaan yksiselitteisesti päätellä säännöksellä tarkoitetun, että oleskeluluvan saaneen sisaruksen on oltava alaikäinen myös hakiessaan oleskelulupaa ulkomailla olevalle alaikäiselle sisarukselleen. Momenttia on arvioitava kokonaisuutena ja ottaen huomioon, että siinä määritellään ne asialliset edellytykset, joiden täyttyessä ulkomailla olevalle alaikäiselle sisarukselle myönnetään oleskelulupa.

Edellä mainituista valiokuntien kannanotoista ilmenee, että eduskunnan hallituksen ehdottamaan pykälään tekemän lisäyksen tavoitteena on ollut ihmisoikeuksien kannalta ongelmalliseksi koetun alaikäisten yksinäisten sisarusten aseman turvaaminen. Suomeen jo tulleen alaikäisen lapsen aseman on turvannut saman pykälän 1 momentin nojalla annettu oleskelulupa. Sen sijaan ulkomailla olevan sisaruksen mahdollisuutta suojan saamiseen heikentää, mikäli 4 momenttiin perustuvan oleskeluluvan myöntämisen ehdottomaksi edellytykseksi asetetaan, että Suomessa olevan sisaruksen on oltava alaikäinen vielä hakiessaan oleskelulupaa ulkomailla olevalle yksinäiselle sisarukselleen tai viimeksi mainitun hakiessa itse ulkomailla oleskelulupaa. Siitä, että lain esitöiden mukaan tavoitteena on ollut yksinäisten alaikäisten sisarusten perhe-elämän turvaaminen, ei vielä seuraa, että Suomesta oleskeluluvan mainitun pykälän 1 momentin nojalla saaneen tulisi edelleen olla alaikäinen haettaessa oleskelulupaa ulkomailla olevalle yksinäiselle sisarukselle. Korkein hallinto-oikeus katsoo myös, toisin kuin Maahanmuuttovirasto valituksessaan, ettei perustuslakivaliokunta ole lausunnossaan tarkoittanut suojata alaikäisen lapsen oikeutta viettää Suomessa perhe-elämää sisaruksensa kanssa ainoastaan niin kauan kuin tämä on alaikäinen. Tällainen tulkinta ei olisi perusteltua.

Ulkomailla olevalle sisarukselle voidaan tai siellä oleva sisarus voi hakea oleskelulupaa vasta sen jälkeen, kun Maahanmuuttovirasto on myöntänyt suoraan tai mahdollisen muutoksenhaun jälkeen oleskeluluvan sitä täällä alaikäisenä hakeneelle ulkomaalaiselle. Edelleen ulkomailla olevan sisaruksen alaikäisyyden osalta ratkaisevaa on hakemuksentekohetki. Kun oleskelulupahakemuksen ratkaisemisen ajankohta on sattumanvarainen riippuen asian tutkinnan vaatimasta ajasta, tämä puoltaisi sitä, ettei täällä olevan sisaruksen enää välttämättä tulisi olla alaikäinen hakiessaan sisarukselleen oleskelulupaa tai tämän hakiessa itse ulkomailla oleskelulupaa. Lain 52 §:n 4 momenttia tulkittaessa on annettava merkitystä myös sille, etteivät edellä mainitut valiokunnat ole ottaneet nimenomaisesti kantaa siihen, onko oleskeluluvan täällä sanotun pykälän 1 momentin nojalla saaneen sisaruksen oltava edelleen alaikäinen hänen hakiessaan oleskelulupaa ulkomailla olevalle yksinäiselle sisarukselleen tai tämän hakiessa itse ulkomailla oleskelulupaa Suomeen.

Tässä asiassa oleskelulupaa on haettu B:lle 5.3.2007. Luvan hakijana ollut A on asiakirjojen mukaan tuolloin ollut 19-vuotias ja B on saattanut olla alaikäinen.

Lopputulos

Edellä mainituilla perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoo, ottaen huomioon muun muassa ulkomaalaislain 6 §:stä ilmenevän lapsen edun periaatteen, että lain 52 §:n 4 momenttiin perustuvan oleskeluluvan myöntämisen edellytykseksi ei voida asettaa, että oleskeluluvan sanotun pykälän 1 momentin nojalla saaneen olisi oltava alaikäinen vielä haettaessa oleskelulupaa hänen ulkomailla olevalle yksinäiselle sisarukselleen. Kun Ulkomaalaisvirastolla on ollut lainkohdan tulkinnasta ja soveltamisesta eri käsitys, ei ole perusteita muuttaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, jonka mukaan asia on palautettu Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asiassa on toimitettu äänestys.

Eriävä mielipide

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Kari Kuusiniemen äänestyslausunto, johon hallintoneuvos Marjatta Kaján yhtyi:

"Olen ratkaisun lopputuloksesta ja perusteluista muutoin samaa mieltä kuin enemmistö, mutta oikeudellisena arviointina ja lopputuloksena lausun seuraavan:

A on asiakirjojen mukaan ollut 16-vuotias saapuessaan yksin Suomeen ja hakiessaan turvapaikkaa ja oleskelulupaa. Hän on tehnyt alaikäiseksi ilmoitetun veljensä B:n puolesta ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentissa tarkoitetun oleskelulupahakemuksen ollessaan itse 17-vuotias ja hakemuksen tultua hylätyksi uuden oleskelulupahakemuksen veljensä puolesta ollessaan itse 19-vuotias. Ulkomaalaisvirasto ei ole ratkaistessaan päätöksellään 5.12.2007 myöhemmän oleskelulupahakemuksen soveltanut mainittua säännöstä. Maahanmuuttoviraston valituksesta ilmenee, että Ulkomaalaisvirasto ei ole soveltanut sanottua säännöstä, koska A on ollut jo täysi-ikäinen tehdessään veljensä puolesta oleskelulupahakemuksen.

Voimassa olevaa ulkomaalaislakia säädettäessä sen 52 §:ään otettiin edellä selostetulla tavalla eduskuntakäsittelyssä 4 momentti, jotta lainkohdassa mainituissa tapauksissa voitaisiin myöntää oleskelulupa sellaiselle ulkomailla olevalle alaikäiselle, jonka Suomeen alaikäisenä tulleelle sisarukselle on saman 52 §:n 1 momentin nojalla myönnetty yksilöllisestä inhimillisestä syystä oleskelulupa. Mainitun 4 momentin mukaan oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä on, että sisarukset ovat asuneet yhdessä ja lasten vanhemmat eivät ole elossa tai heidän olinpaikkansa on tuntematon sekä että oleskeluluvan myöntäminen on lasten edun mukaista.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, ettei lapsen oikeus perhe-elämään voinut toteutua täysimääräisesti, ellei alaikäisiä sisaruksia määritellä perheenjäseniksi ainakin tilanteissa, joissa he ovat asuneet yhdessä ja ovat lapsen ainoat elossa olevat läheiset. Eduskunnan hallintovaliokunta on kuitenkin mietinnössään katsonut, ettei tällaisen erittäin harvinaisen poikkeustilanteen vuoksi ollut syytä muuttaa ulkomaalaislain vakiintunutta, myös valiokunnan omaksumaa perheen määritelmää. Hallintovaliokunnan mukaan ulkomailla olevalle alaikäiselle sisarukselle voitiin myöntää oleskelulupa Suomen kansalaisen tai kansainvälistä taikka tilapäistä suojelua saaneen muuna omaisena lain 50 §:n 3 momentissa, sittemmin 2 momentissa (360/2007), ja 115 §:ssä säädetyin edellytyksin eli kiinteän perhe-elämän jatkaminen tai täydellisen riippuvaisuuden perusteella.

Valiokunta on todennut, että saadun selvityksen mukaan sellaiset tapaukset, joissa Suomeen yksin tulleella alaikäisellä lapsella on yksinäinen sisarus toisessa maassa, ovat erittäin harvinaisia. Valiokunta on lähtenyt siitä, että tällaisen poikkeustilanteen vuoksi ei ollut syytä muuttaa ulkomaalaislain vakiintunutta perheen määritelmää, ja olennaista on ollut sen sijaan varmistaa, että yksinäisellä sisaruksella tosiasiassa on mahdollisuus päästä Suomeen.

Ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentin säännöksellä on mahdollistettu se, että Suomeen yksin alaikäisenä tullut lapsi, joka on saanut oleskeluluvan 52 §:n 1 momentin nojalla, voi pykälän 4 momentissa mainituin edellytyksin saada luokseen alaikäinen sisaruksensa, vaikka hän ei olekaan ulkomaalaislain 37 §:ssä tarkoitettu perheenjäsen.

Ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentissa käytetään muun muassa ilmaisua "lasten vanhemmat", ja oleskeluluvan myöntämisen tulee olla "lasten edun mukaista". Momentin sanamuoto siten viittaa siihen, että sekä Suomeen oleskeluluvan saaneen että hänen oleskelulupaa hakevan sisaruksensa tulisi olla lapsia eli alle 18-vuotiaita. Säännöstä on kuitenkin arvioitava myös kokonaisuutena sen tavoitteiden ja lain kokonaissystematiikan valossa.

Edellä mainituista valiokuntien kannanotoista ilmenee, että eduskunnan hallituksen esitykseen tekemän lisäyksen tavoitteena on ollut ihmisoikeuksien kannalta ongelmalliseksi koetun alaikäisten yksinäisten sisarusten aseman turvaaminen. Suomeen jo tulleen alaikäisen lapsen aseman on turvannut saman pykälän 1 momentin nojalla annettu oleskelulupa. On otettava myös huomioon, että ulkomailla olevan sisaruksen mahdollisuutta suojan saamiseen saattaa heikentää, mikäli 4 momenttiin perustuvan oleskeluluvan myöntämisen ehdottomaksi edellytykseksi asetetaan, että Suomessa olevan sisaruksen on oltava alaikäinen vielä hakiessaan oleskelulupaa ulkomailla olevalle yksinäiselle sisarukselleen tai viimeksi mainitun hakiessa itse ulkomailla oleskelulupaa.

Lain esitöiden perusteella 52 §:n 4 momenttiin lisätyn säännöksen tavoitteena on ollut yksinäisten alaikäisten sisarusten perhe-elämän turvaaminen. Säännöksellä on laajennettu muiden kuin perheenjäseniksi ulkomaalaislain mukaan katsottavien henkilöiden mahdollisuutta saada oleskelulupa verrattuna ulkomaalaislain 52 §:n 3 momentin pääsääntöön. Kun asiaa arvioidaan myös 52 §:n 4 momentin edellä selostetun sanamuodon valossa, jossa puhutaan molempien lasten eli Suomessa jo olevan henkilön ja hänen alaikäisen sisaruksensa edusta, sanotulla poikkeussäännöksellä on tarkoitettu mahdollistaa kahden alaikäisen sisaruksen oleskelu Suomessa tilanteessa, jossa lapset ovat aikaisemmin asuneet yhdessä ja jossa heidän vanhempansa eivät voi heistä huolehtia. Kun vielä otetaan huomioon ulkomaalaislain 38 §:stä ilmenevä pääsääntö alaikäisyyden vaatimuksesta oleskelulupahakemuksen vireilletulopäivänä, myös Suomessa jo asuvan, oleskeluluvan 52 §:n 1 momentin nojalla saaneen henkilön tulee olla alaikäinen silloin, kun hänen alaikäisen, ulkomailla olevan sisaruksensa oleskelulupahakemus mainitun pykälän 4 momentin nojalla pannaan vireille.

A on tehnyt alaikäiseksi ilmoitetun veljensä puolesta ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentissa tarkoitetun oleskelulupahakemuksen ollessaan itse 17-vuotias. Nyt valituksen kohteena olevassa asiassa oleskelulupaa on haettu B:lle 5.3.2007. Luvan hakijana ollut A on asiakirjojen mukaan tuolloin ollut 19-vuotias ja B on saattanut olla alaikäinen.

A on ollut alaikäinen saapuessaan yksin Suomeen turvapaikanhakijana. Oleskelulupahakemuksen alaikäiseksi ilmoitetun, tuolloin kateissa olleen veljensä puolesta hän on tehnyt 21.9.2005, jolloin hän itse oli 17-vuotias eli edelleen ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentissa edellytetyllä tavalla alaikäinen. Hän oli ilmoittanut veljensä olevan Punaisen Ristin henkilöhaussa. Hakemuksen tultua hylätyksi 18.8.2006, koska veljeä ei ollut voitu henkilökohtaisesti kuulla, A oli tehnyt uuden hakemuksen veljensä löydyttyä. Kun A on alaikäisenä tehnyt ensimmäisen hylkäävään päätökseen johtaneen hakemuksen veljensä puolesta, A:n suhteellisen lyhyen ajan kuluessa kielteisestä päätöksestä tekemää uutta hakemusta on näissä poikkeuksellisissa oloissa ulkomaalaislain 5 ja 6 §:t huomioon ottaen arvioitava myös ulkomaalaislain 52 §:n 4 momentin perusteella.

Edellä lausutuilla perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, ei ole perusteita muuttaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, jonka mukaan asia on palautettu Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi."

Asian esittelijän esittelijäneuvos Kai Träskelinin päätösehdotus asian ratkaisemiseksi oli saman sisältöinen kuin hallintoneuvos Kuusiniemen eriävä mielipide.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Marjatta Kaján, Kari Kuusiniemi, Ilkka Pere ja Hannu Ranta. Asian esittelijä Kai Träskelin.