| |
19.08.2008/1987
Antopäivä 19.8.2008 Taltionumero 1987 Diaarinumero 3009/2/07
Ulkomaalainen - Oleskelulupa perhesiteen perusteella - Matkustusasiakirja oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä - Turvapaikanhakija
Ulkomaalaisvirasto oli katsonut, että koska A:n passi oli todettu väärennetyksi, eikä hänellä siten ollut voimassa olevaa matkustusasiakirjaa, ulkomaalaislain 35 §:n 1 momentissa säädetty edellytys oleskeluluvan myöntämiselle ei täyttynyt. Ulkomaalaisvirasto oli katsonut, ettei hakijalle voitu turvapaikka-asian käsittelyn yhteydessä myöntää perhesiteen perusteella oleskelulupaa, vaikkakin hän oli esittänyt perusteita, joiden perusteella luvan myöntämisen edellytykset ulkomaalaislain 50 §:n 1 momentin perusteella voisivat olla olemassa.
Hallinto-oikeus totesi, ettei valittajan, jonka turvapaikka-asiassa annetusta päätöksestä tehdyn valituksen käsittely on vireillä tuomioistuimessa, voitu katsoa olevan velvoitettu kääntymään kotimaansa viranomaisten puoleen kansallisen passin hakemista varten. Hänen hakemustaan perhesiteen perusteella myönnettävästä oleskeluluvasta ei olisi tullut hylätä sillä perusteella, ettei hän ollut esittänyt voimassaolevaa matkustusasiakirjaa. Hallinto-oikeus katsoi näillä perusteilla, että asiassa oli, sen jälkeen kun kansainvälistä suojelua koskeva asia on tällä päätöksellä tullut ratkaistuksi, tutkittava uudelleen perhesiteen perusteella myönnettävän oleskeluluvan myöntämisen edellytykset. Hallinto-oikeus palautti asian tältä osin Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
Ulkomaalaislain 94 §:n 3 momentissa on säädetty velvollisuudesta tutkia ja ratkaista turvapaikkamenettelyn yhteydessä oleskeluluvan myöntäminen myös muulla perusteella, kuten perhesiteen, perusteella haettuna. Mikäli tällaisessa tilanteessa haetaan oleskelulupaa myös perhesiteen perusteella, yleisten pakolaisoikeudellisten periaatteiden vastaista olisi edellyttää, että turvapaikanhakija tuossa vaiheessa kääntyy kotivaltionsa puoleen saadakseen vaadittavan matkustusasiakirjan. Tämä ei kuitenkaan sellaisenaan estä hallintoviranomaista hylkäämästä perhesiteen perusteella haettua oleskelulupaa asianmukaisen matkustusasiakirjan puuttumisen vuoksi. Hakijan asema voidaan tarvittaessa turvata ulkomaalaislain 98 §:n 4 momentin nojalla jättämällä tuossa vaiheessa päättämättä hänen käännyttämisestään. Korkein hallinto-oikeus myöntäen Maahanmuuttovirastolle valitusluvan totesi, että edellä mainituilla perusteilla Ulkomaalaisvirasto oli voinut käsitellä ja ratkaista A:n perhesiteen perusteella myönnettävää oleskelulupaa koskevan hakemuksen ja soveltaa lain 35 §:n 1 momentin yleissäännöstä matkustusasiakirjan voimassaolosta oleskeluluvan edellytyksenä.
Koska A oli kuitenkin korkeimmassa hallinto-oikeudessa ilmoittanut, että hän oli saanut hankituksi voimassa olevan matkustusasiakirjan, asiassa ei ollut perusteita ottaa välittömästi ratkaistavaksi, onko A:lle myönnettävä oleskelulupa perhesiteen perusteella. Asian muuttuneen tilan vuoksi ei edellä lausuttuun nähden ollut perusteita muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, jonka mukaan asia oli puheena olevalta osin palautettu Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
|
|