16.05.2008/1175
Antopäivä 16.5.2008 Taltionumero 1175 Diaarinumero 1968/1/07
Ympäristövaikutusten arviointimenettely - Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen yksittäistapauksessa - Kaivoshanke - Kaivospiirin määrääminen - Muutoksenhaku arviointimenettelyn soveltamista koskevaan päätökseen - Alueellisen ympäristökeskuksen päätös - Valitustie
Kun otettiin huomioon kysymyksessä olevan, järven alle sijoittuvan maanalaisen kaivoshankkeen ominaisuuksiin, sijaintiin ja vaikutusten luonteeseen liittyvät ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 7 §:n mukaiset harkintaperusteet, louhintamäärän vähäisyys (yhteensä noin 140 000 tonnia malmia, noin 74 000 tonnia sivukiveä ja 5 000 - 10 000 kuutiometriä muuta maanpoistoa) ja kaivostoiminnan lyhyt kestoaika (noin 2,5 vuotta) sekä hankkeen ympäristövaikutuksista ja sijainnista saatu selvitys, kaivoshanke ei todennäköisesti aiheuttanut laadultaan ja laajuudeltaan sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka olisivat rinnastettavissa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden ympäristövaikutuksiin. Tällaisia hankkeita ovat ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 6 §:n 2 a kohdan mukaan muun muassa kaivoskivennäisten louhinta, kun irrotettavan aineksen kokonaismäärä on vähintään 550 000 tonnia vuodessa, tai avokaivokset, joiden pinta-ala on yli 25 hehtaaria. Alueellinen ympäristökeskus oli siten voinut päättää, että kysymyksessä olevaan kaivoshankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.
Alueellisen ympäristökeskuksen päätöksestä voitiin ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 19 §:n 3 momentin nojalla valittaa kaivospiirin määräämistä koskevaa kauppa- ja teollisuusministeriön päätöstä koskevan valituksen yhteydessä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kysymystä ympäristökeskuksen päätöksen lainmukaisuudesta ei ollut aikaisemmin lainvoimaisesti ratkaistu.
L ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) 4 §, 6 § 1 mom., 17 § ja 19 §, sellaisina kuin ne ovat laissa 458/2006 A ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 6 § 2 a kohta ja 7 §
Ks. kaivospiirin määräämistä koskeva asia dn:o 1967/1/07.
|