27.02.2008/352
Antopäivä 27.2.2008 Taltionumero 352 Diaarinumero 3734/2/06
Henkilökohtaisen tulon verotus - Asuntovelka - Korkovähennys - Kenen velkaa - Yhteisvelallisuus - Muut kuin puolisot
Täysi-ikäinen A oli ostanut itselleen asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet rahoittaen kaupan pankkilainalla, jossa yhteisvelalliseksi hänen kanssaan oli merkitty hänen isänsä. Tämän selitettiin tapahtuneen pankin vaatimuksesta, koska pelkästään verovelvollisen nimellä lainaa ei olisi myönnetty samoin ehdoin. A:lle myönnettiin verotuksessa vähennys vain puolesta osasta lainan korkoja.
Asiassa ei ollut väitetty, että osakaan nostetuista lainavaroista olisi tullut velalliseksi merkityn isän käyttöön, eikä myöskään ollut väitetty, että isä olisi lahjoittanut lainavaroja A:lle tai omistaisi osan hankitusta huoneistosta. Lainan korkoja ja lyhennyksiä oli suoritettu A:n tililtä. Syytä isän velalliseksi ryhtymiselle voitiin pitää uskottavana. Kun myös otettiin huomioon, että yhteisvelallisten suhteellinen osuus velasta määräytyy heidän keskinäisen sopimuksensa perusteella, ja kun A joka tapauksessa oli pankille itse velan koko määrästä vastuussa, korkein hallinto-oikeus katsoi, että asianomaisina verovuosina kysymyksessä oli isän velkavastuuta koskevasta sitoumuksesta huolimatta kokonaan sellainen A:n oman velan korko, joka hänellä oli oikeus tuloverolain 58 §:n nojalla vähentää verotuksessa asuntovelan korkoina. Verovuodet 2001-2003.
Tuloverolaki 58 § 1 mom. 1 kohta
|