KHO:2007:80

Ennakkoratkaisupyyntö Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle - Julkisoikeudellinen lastensuojelu - Huostaanottopäätöksen täytäntöönpano - Asuinpaikka - Kiireellinen turvaamistoimenpide - Toimivaltainen viranomainen

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä olevassa asiassa oli ratkaistavana kysymys lasten huostaanoton ja sijaishuoltoon sijoittamisen edellytyksistä sekä perusturvalautakunnan toimivallasta.

Korkein hallinto-oikeus päätti pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisun neljään kysymykseen:

Ensimmäinen kysymys koskee sitä, sovelletaanko tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel II a -asetus) julkisoikeudellisessa lastensuojelussa tehdyn, lapsen välitöntä huostaanottoa ja sijoittamista kodin ulkopuolelle sijaisperheeseen koskevan ratkaisun täytäntöönpanoon.

Toisessa kysymyksessä kysytään, miten Bryssel II a -asetuksen asuinpaikan käsitettä on yhteisöoikeuden mukaan tulkittava erityisesti silmällä pitäen tilannetta, jossa lapsella on vakinainen asunto yhdessä jäsenvaltiossa, mutta hän oleskelee toisessa jäsenvaltiossa viettäen siellä kiertelevää elämää.

Kolmas kysymys koskee Bryssel II a -asetuksen mukaisen kiireellisen turvaamistoimenpiteen toimittamisen edellytyksiä ja vaikutuksia.

Neljännessä kysymyksessä kysytään miten tulisi toimia, jos jäsenvaltion tuomioistuin ei ole lainkaan toimivaltainen.

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 68 artiklan 1 kohta ja 234 artikla
Neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003 (27.11.2003) tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1247/2000 kumoamisesta

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Kuopion hallinto-oikeuden päätös 25.10.2006 n:o 638/2

1. TAPAHTUMAKUVAUS

Perusturvalautakunnan alainen viranhaltija on päätöksillään 16.11.2005 ottanut A:n ja B:n lapset, 15.12.1991 syntyneen C:n, 4.3.1995 syntyneen D:n ja 30.3.1996 syntyneen E:n lastensuojelulain 18 §:n nojalla kiireellisesti perusturvalautakunnan huostaan ja sijoittanut heidät perhekotiin, koska lapset oli jätetty heitteille ja koska huostaanoton tarkoituksena oli myös selvittää heidän tilannettaan.

A ja F ovat vaatineet, että kiireellistä huostaanottoa koskevat päätökset kumotaan.

Perusturvalautakunta on päätöksillään 15.12.2005 hylännyt muutosvaatimuksen ja ottanut lastensuojelulain 16 §:n nojalla C:n, D:n ja E:n huostaansa ja sijoittanut heidät ammatilliseen perhekotiin.

Lasten kotipaikka on Ruotsissa, jonne perhe oli muuttanut joulukuussa vuonna 2001. Tuolloin D ja E olivat olleet X:n kaupungin huostassa. Huostaanotto oli sittemmin lakkautettu. Huostaanoton syynä oli ollut isäpuolen väkivaltaisuus. Perhe on tullut lomailemaan Suomeen kesällä 2005. He ovat asuneet asuntovaunuissa eri leirintäalueilla Suomessa eivätkä lapset ole käyneet koulua. sosiaalitoimen tietojen mukaan he ovat hakeneet asuntoa Y:n sosiaalipäivystyksen kautta 30.10.2005.

Perhettä on tuettu Ruotsissa runsaalla määrällä avohuollon tukitoimia ja perheellä on ollut perhetyöntekijä 20 tuntia viikossa. C:llä on ollut tukihenkilö ja sittemmin hänet on sijoitettu aluksi kiireellisen huostaanoton kautta ja vanhempien hyväksynnän jälkeen. D:llä on ollut tukiperhe mutta hän ei ole käyttänyt sitä. Myöskään E:n käynnit hänellä olleessa tukiperheessä eivät ole toteutuneet. Kesän 2005 aikana perhettä ovat yrittäneet auttaa Y:n kaupungin, X:n kriisikeskuksen sekä Z:n sosiaalityöntekijät. Perhe ei ole sitoutunut yhteistyöhön.

Huostaanotolla lapsille taataan turvallinen kasvuympäristö ilman väkivallan uhkaa. Heillä on mahdollisuus rakentaa poikki ollutta suhdetta omaan isäänsä, joka on ilmoittanut haluavansa ottaa lapset jatkossa luokseen asumaan.

Päätökset on alistettu hallinto-oikeuden vahvistettavaksi.

A on valittanut perusturvalautakunnan päätöksistä ja vaatinut päätösten kumoamista.

J:n oikeusaputoimisto on 8.2.2006 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle oikeusapua 8.2.2006 lukien ilman perusomavastuuosuutta. A:n oikeudenkäyntiavustajaksi oli määrätty asianajaja M. Hallinto-oikeus on valmisteluistunnossa 16.6.2006 oikeusapulain 9 §:n 2 momentin nojalla vapauttanut asianajaja M:n avustajan määräyksen ja määrännyt asianajaja P:n A:n avustajaksi 16.6.2006 lukien.

K:n oikeusaputoimisto on 13.6.2006 tekemillään päätöksillä myöntänyt C:lle, D:lle ja E:lle oikeusapua 9.3.2006 lukien ilman perusomavastuuosuutta. C:n, D:n ja E:n oikeudenkäyntiavustajaksi on määrätty asianajaja H.

2. ASIAN KÄSITTELY KUOPION HALLINTO-OIKEUDESSA

2.1. A:n valitus

A on valituksessaan vaatinut, että perusturvalautakunnan päätökset kumotaan ja lapset palautetaan A:n huoltoon ja kasvatettavaksi.

Huostaanotolle ei ollut perusteita. C, D ja E olivat jääneet tilapäisesti F:n sisaren vieraiksi perhekotiin, kun A ja F olivat lähteneet kunnostamaan taloa Ruotsiin. Koko perheen piti myöhemmin yhdessä palata Ruotsiin. F:n sisar oli laittanut huostaanottoprosessin alulle, vaikka lasten piti vain olla hänen vierainaan. Perheessä ei myöskään ollut väkivaltaisuusongelmaa. Lapset olisivat menneet kouluun, jos perheelle vain olisi järjestetty asunto. Koko perheen tarkoituksena on edelleen palata mahdollisimman pian Ruotsiin, missä lapset voivat aloittaa koulunkäynnin. C, D, ja E eivät aidosti ja vapaaehtoisesti hyväksyneet huostaanottoa.

A on lisäksi vaatinut, että hallinto-oikeudessa toimitettaisiin suullinen käsittely. A:ta ja F:ää ei vielä oltu kuultu huostaanottoprosessissa, vaikka he olisivat sitä halunneet. Suullinen käsittely oli tarpeen myös C:n, D:n ja E:n aidon mielipiteen selvittämiseksi. Perhettä tuli kuulla perheen tuntemuksista, lasten hoidosta ja heidän tarpeistaan huolehtimisesta sekä käsityksestä lapsen edusta huostaanoton tarvetta/tarpeettomuutta harkittaessa.

A ja F ovat lisäksi toimittaneet selityksen alistusasian johdosta. Siinä he ovat valituksessaan lausumansa lisäksi lausuneet, etteivät he olleet saaneet nimeksikään avohuollon tukitoimia.

2.2. Hankitut selvitykset ja lausunnot

Perusturvalautakunta on A:n valituksen johdosta antanut lausunnon.

C ja B eivät ole antaneet selitystä.

2.3. Hallinto-oikeuden päätös

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, toimitettuaan suullisen käsittelyn, siltä osin kuin nyt on kysymys hylännyt valituksen ja vahvistanut sille alistetut perusturvalautakunnan päätökset.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään perusturvalautakunnan toimivallan osalta seuraavasti:

Lastensuojelulain 45 §:n mukaan kunnan velvollisuudesta järjestää perhe- ja yksilökohtaista lastensuojelua on voimassa, mitä sosiaalihuoltolain 14 §:ssä ja 15 §:n 1 momentissa on säädetty.

Sosiaalihuoltolain 15 §:n 1 momentin mukaan kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa kunnan on huolehdittava laitoshuollon ja muiden sosiaalipalveluiden järjestämisestä muullekin kunnassa oleskelevalle henkilölle kuin kunnan asukkaalle.

Perusturvalautakunta on katsonut kunnan alueella oleskelleiden C:n, D:n ja E:n olevan kiireellisten lastensuojelutoimien tarpeessa. Näin ollen perusturvalautakunnalla on ollut toimivalta C:n, D:n ja E:n huostaanottamiseen.

Pääasian osalta hallinto-oikeus on riidanlaisten seikkojen arviointia ja johtopäätös-osioissaan perustellut päätöstään, lastensuojelulain 16 §:ää soveltaen, seuraavasti:

C, D ja E ovat marraskuun 2005 puolivälissä jääneet hallinto-oikeudessa todistajana kuullun F:n sisaren luo perhekotiin. Pojat ovat tuolloin F:n sisarelle kertoneet, että heitä on perheessä lyöty ja tukistettu. Pojat ovat kertoneet myös todistajalle nyrkeillä lyönneistä. Myös lääkärinlausunnoista ilmenee poikien kertoneen siitä, että F on lyönyt heitä. Myös F:n sisaren ja toisen todistajan kertomukset poikien käyttäytymisestä loppuvuonna 2005 ja alkuvuonna 2006 sekä lääkärinlausunnoista ilmenevät psyykkiset oireet viittaavat siihen, että C, D ja E olisivat kokeneet perheessä väkivaltaa. Todistaja N:n kertomus sen sijaan tukee A:n ja F:n kertomusta siitä, ettei perheessä ole ollut väkivaltaa. Hallinto-oikeus katsoo jääneen selvittämättä, että C , D ja E olisivat kokeneet heihin kohdistettua suoranaista väkivaltaa A:n ja F:n perheessä. Edellä mainittu selvitys kuitenkin selvästi osoittaa, että C, D ja E ovat kokeneet elämänsä A:n ja F.n perheessä turvattomaksi.

Lääkärinlausunnot sekä lastensuojelun parissa työskentelevien todistajien F:n sisaren ja toisen todistajan kertomukset selvästi osoittavat, että C:n, D:n ja E:n psyykkinen terveydentila on marraskuussa 2005 ollut heikko. Varsinkin D ja E ovat olleet välittömässä psykiatrisen hoidon tarpeessa. Toisen todistajan kertomus osoittaa, että myös poikien muussa huolenpidossa on ollut puutteita. C, D ja E eivät ole myöskään käyneet Suomessa koulua. Huostaanotettaessa 9-vuotias E ja 10-vuotias D eivät ole osanneet lukea eivätkä kirjoittaa. Hallinto-oikeus katsoo selvitetyksi, että C, D ja E huolenpidossa on ollut selviä puutteita. Hallinto-oikeus kuitenkin toteaa, ettei sitä, että A ja F ovat jättäneet pojat marraskuussa 2005 F:n sisaren luokse hoitoon ja lähteneet itse Ruotsiin, ole pidettävä huostaanottamisen puolesta puhuvana huolenpidon laiminlyömisenä.

A:n ja F:n mukaan C, D ja E eivät hyväksy huostaanottoa. Asiassa saadun selvityksen mukaan pojat ovat tyytyväisiä nykyisiin olosuhteisiinsa eivätkä he ole ilmaisseet haluavansa palata A:n ja F:n luo. C:llä, D:llä ja E:llä ei heidän kehitystasonsa ja ristiriitainen tilanne huomioon ottaen voikaan olla selvää näkemystä asiasta. Myöskään itsenäistä puhevaltaa käyttävä C ei ole ilmaissut hänelle määrätylle edunvalvojan sijaiselle selvää näkemystään asiasta. C on kuitenkin kertonut edunvalvojan sijaiselle, että hänellä sekä D:llä ja E:llä on nyt hyvät olosuhteet. Asiassa esitetty selvitys selvästi osoittaa, etteivät C, D ja E ainakaan ole huostaanottoa ja sijaishuoltoa vastaan.

Asiassa saadun selvityksen mukaan A:n ja F:n perheelle on jo Ruotsissa tarjottu avohuollon tukitoimia, joista osa on jäänyt toteutumatta. Sosiaaliviranomaiset ovat tarjonneet perheelle avohuollon tukitoimia myös, kun A:n ja F:n perhe asui asuntovaunuissa Etelä-Suomessa vuonna 2005. A ja F ovat itse tuoneet esille, etteivät he ole kyenneet yhteistyöhön sosiaaliviranomaisten kanssa. Myös perheen liikkuva elämäntapa on vaikeuttanut avohuollon tukitoimien toteutumista. Perheen ollessa marraskuussa 2005 L:n kunnassa eivät avohuollon tukitoimet ole poikien lääkärinlausunnoista ilmenevä terveydentila huomioon ottaen enää olleet tarkoituksenmukaisia. Huostaanottopäätöstä ei edellä kerrotuilla perusteilla tule kumota sen vuoksi, ettei perheelle olisi heidän väittämänsä mukaan tarjottu avohuollon tukitoimia.

Hallinto-oikeus katsoo, että puutteet C:n, D:n ja E:n huolenpidossa ja kodin muut olosuhteet ovat vakavasti vaarantaneet heidän psyykkistä ja muuta terveyttään sekä kehitystään. Huostaanotto ja sijaishuolto ovat mahdollistaneet C:lle, D:lle ja E:lle heidän tarvitsemansa psykiatrisen hoidon, mahdollisuuden koulunkäyntiin sekä turvallisen ja vakiintuneen kasvuympäristön. Poikien terveydentila on olennaisesti kohentunut huostaanoton ja sijaishuollon aikana. Sijaishuollolla varmistetaan lasten tasapainoinen kasvu ja kehitys, turvataan säännöllinen elämänrytmi sekä mahdollistetaan turvalliset ja pysyvät ihmissuhteet. Tämän vuoksi huostaanottoa ja sijaishuoltoa on pidettävä C:n, D:n ja E:n edun mukaisena.

3. ASIAN KÄSITTELY KORKEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA

3.1. A:n valitus

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös ja perusturvalautakunnan päätökset kumotaan. C, D ja E on palautettava äitinsä A:n huoltoon ja kasvatettavaksi.

A:n ja F:n perhe asuu vakituisesti Ruotsissa, jossa heillä on omistusasunto. Asumisolosuhteet ovat hyvät. F käy säännöllisesti töissä ja A on kotiäiti. Perhe ei ole viettänyt kiertelevää elämää, vaan kyse on ollut lyhytaikaisesta ja tilapäisesta järjestelystä. Perhe asui kesällä ja syksyllä 2005 matkailuvaunussa koska heille ei kyetty järjestämään vuokra-asuntoa. Asuntoa ei järjestetty edes siinä vaiheessa, kun koulut alkoivat. Asumisolot eivät syksyllä 2005 olleet parhaat mahdolliset, mutta lasten perusturvallisuudesta ja hyvinvoinnista on huolehdittu. Perheessä ei tässä vaikeassa tilanteessakaan esiintynyt väkivaltaisuutta. Poikien huonoa tilannetta on liioiteltu. Hallinto-oikeudessa todistajina kuultujen lastenkotityöntekijöiden F:n sisaren ja toisen todistajan todistajakertomuksia ei voida pitää luotettavina. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan poikien terveydentila on olennaisesti kohentunut huostaanoton ja sijaishuollon aikana. Mitään näyttöä ei kuitenkaan ole siitä, että tilan kohentuminen olisi ollut seurausta huostaanotosta ja sijaishuollosta. Kaikki sosiaalihuollon tukitoimet olisivat olleet A:n ja F:n perheen käytettävänä myös Ruotsissa. Perheelle on aikaisemmin Ruotsissa tarjottu avohuollon tukitoimia, jotka eivät kuitenkaan liity nyt käsiteltävänä olevaan tapaukseen. Syksyllä 2005 avohuollon tukitoimia ei ole Suomessa tarjottu.

3.2. Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Perusturvalautakunta on A:n valituksen johdosta antanut selityksen. Lastensuojelulain mukaiset huostaanoton perusteet ovat olleet huostaanottoa tehtäessä ja ovat edelleen voimassa. Kaikki kolme lasta ovat olleet selkeästi traumatisoituneita vaikeiden elämänkokemusten johdosta. Sijaishuollon aikana lasten tilanne on sekä fyysisesti että psyykkisesti parantunut. Lapset ovat tavanneet äitiään A:ta valvotusti ja tavanneet isäänsä B:tä sekä sijaishuoltopaikassa että tämän kotona. Lisäksi lapset pitävät yhteyttä muutoin isäänsä ja soittavat äidilleen kerran viikossa. Sijaishuolto on C:n, D:n ja E:n edun mukaista eikä lasten vakiintuneita olosuhteita ole syytä muuttaa.

B ei ole hänelle varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut selitystä.

Edunvalvojan sijainen on C:n, D:n ja E:n edunvalvojana antanut selityksen. Hallinto-oikeuden antama päätös on hyvin perusteltu eikä valituskirjelmässä ole osoitettu mitään sellaista, joka antaisi aihetta päätöksen muuttamiseen. Lasten sijoituspaikka lastenkodissa on ilmoittanut poikien viihtyvän lastenkodissa erittäin hyvin. Edunvalvoja on puhelimitse myös itse haastatellut D:tä. D on kertonut viihtyvänsä hyvin lastenkodissa, eikä hän halua olosuhteisiin mitään muutosta. Edunvalvoja on lisäksi henkilökohtaisesti haastatellut C:tä. C kertoi myös viihtyvänsä lastenkodissa. Tosin hän kertoi, että Ruotsissa olevia kavereita on välillä ikävä. Toisaalta lastenkodissa on löytynyt uusia kavereita.

A ei ole hänelle varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut vastaselitystä.

F on antanut selityksen, jonka mukaan hän yhtyy A:n esittämiin seikkoihin. F on vielä toimittanut lisäselvitystä.

A:lle, B:lle, F:lle, lasten edunvalvojalle sekä perusturvalautakunnalle on varattu tilaisuus ilmaista käsityksensä mahdollisesta ennakkoratkaisun pyytämisestä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ja siitä, mitä kysymyksiä tuomioistuimelle tulisi esittää.

A on katsonut, että korkeimman hallinto-oikeuden tulee pyytää ennakkoratkaisua. C:n, D:n ja E:n vakituinen asuinpaikka on ollut Ruotsissa huostaanottopäätöstä tehtäessä. Kesällä 2005 pojat ovat olleet lomamatkalla Suomessa ja oleskelleet tilapäisesti Suomessa. Tämän prosessin kestäessä C, D ja E ovat tulleet Ruotsin kansalaisiksi 2.4.2007. He ovat siis nykyisiä Ruotsin kansalaisia, joiden vakituinen asuinpaikka on jo pitkään ollut Ruotsissa. Tästä huolimatta on tässä huostaanottoprosessissa menetelty aivan kuin he olisivat Suomessa asuvia Suomen kansalaisia.

Tässä tapauksessa on tärkeää selvittää tuleeko Bryssel II a -asetuksen 20 artiklan mukaisten kiireellisten huostaanottotoimenpiteiden toteuttamisen jälkeen asian käsittely siirtää toimivaltaisen jäsenvaltion tuomioistuimelle. Tässä tapauksessa huostaanottotoimenpiteistä tehdyt valitukset on tutkinut suomalainen hallintotuomioistuin. On siis epäselvää onko hallinto-oikeudella ollut ylipäätään toimivaltaa huostanottotoimenpiteestä tehdyn valituksen käsittelyyn.

Korkeimman hallinto-oikeuden harkitsemien kysymysten lisäksi tulee vielä seuraavat kysymykset esittää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle:

1) Vaikka katsottaisiinkin, että Suomen valtio on ollut toimivaltainen suorittamaan 20 artiklan mukaisen kiireellisen huostaanottotoimenpiteen, tuleeko - lapsen kansalaisuuden vaihduttua huostaanottotoimenpiteen toteuttamisen jälkeen ja ennen kuin asiasta tehty valitus on lainvoimaisesti ratkaistu - asia välittömästi kansalaisuuden vaihtumisen jälkeen viran puolesta siirtää toimivaltaisen jäsenvaltion tuomioistuimelle.

2) Ovatko kiireellisten huostaanottotoimenpiteiden tehneen jäsenvaltion viranomaiset miltään osin toimivaltaisia käsittelemään asiaa kansalaisuuden vaihtumisen jälkeen, mikäli lapsen vakituinen asuinpaikka jo kiireellisen huostaanottotoimenpiteeseen ryhdyttäessä on ollut toisessa jäsenvaltiossa.

3) Voiko Suomen hallintotuomioistuin ylipäätään käsitellä Ruotsin kansalaisen huostaanottamisesta tehtyä valitusta.

4. KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS ENNAKKORATKAISUN PYYTÄMISESTÄ EUROOPAN YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMELTA

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt lykätä asian käsittelyn ja pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 68 artiklan 1 kohdan sekä 234 artiklan nojalla ennakkoratkaisun tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel II a -asetuksen) soveltamisesta sekä erityisesti asetuksen 1 artiklan 2 kohdan d alakohdan, 8 artiklan 1 kohdan, 13 artiklan 1 kohdan sekä 20 artiklan 1 kohdan tulkinnasta.

Ennakkoratkaisun pyytäminen on tarpeen korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä olevan, edellä selostetun asian ratkaisemiseksi.

Lainsäädännöllinen tausta

Suomen oikeusjärjestyksen mukaan huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskeva päätös on julkisoikeudellinen. Korkeimman hallinto-oikeuden käsityksen mukaan oikeustila on tältä osin sama Ruotsissa.

Suomen lastensuojelulain (683/1983) mukaan kunnan sosiaalilautakunnan on ryhdyttävä tukitoimiin viipymättä muun muassa, jos kasvuolot vaarantavat tai eivät turvaa lapsen tai nuoren terveyttä tai kehitystä. Ensisijaisesti pyritään tukemaan lasta ja perhettä omassa kodissaan avohuollon tukitoimin, mutta jolleivät ne riitä, joudutaan harkitsemaan huostaanottoa. Sosiaalilautakunnan on otettava lapsi huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto, jos lastensuojelulain 16 §:n mukaiset edellytykset täyttyvät. Huostaanotosta on tehtävä kirjallinen päätös. Se sisältää tavallisesti päätökset sekä huostaanotosta että sijoittamisesta sijaishuoltoon, mutta viimeksi mainitusta voidaan tehdä myös erillinen päätös. Sijaishuoltopaikkaa voidaan lapsen huostassa pitämisen aikana muuttaa. Tahdonvastaiset huostaanotot alistetaan hallinto-oikeuden vahvistettaviksi. Huostaanotosta voi valittaa hallinto-oikeuteen ja siitä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kiireellisissä tapauksissa voidaan toimittaa kiireellinen huostaanotto. Kiireellinen huostaanotto kuitenkin lakkaa, jollei sitä 14 päivän kuluessa oteta varsinaisena huostaanottoasiana käsiteltäväksi. Tällöin huostaanottoasia on käsiteltävä viivytyksettä ja asiassa on annettava päätös 30 päivän kuluessa kiireellisestä huostaanotosta. Erittäin painavasta syystä määräaikaa voidaan jatkaa enintään 30 päivällä.

Lastensuojelulain, sosiaalihuoltolain ja kotikuntalain säännösten perusteella huostaanottoviranomaisena toimii sen kunnan viranomainen, jossa lapsi asuu. Kuitenkin olosuhteiden vaatiessa kiireellistä huostaanottoa koskeva toimenpide voidaan kohdistaa muuhunkin kunnassa oleskelevaan lapseen kuin kunnan asukkaaseen.

Perustelut ennakkoratkaisun pyytämiselle

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ratkaistavana, ovatko Suomessa oleskelleet ja täällä kiertelevää elämää viettäneet C, D ja E, joiden vakinainen asuinpaikka on Ruotsissa, voitu ottaa huostaan Suomen asianomaisen kunnallisen viranomaisen päätöksillä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asian ratkaiseminen edellyttää yhteisön oikeuden tulkintaa sen selvittämiseksi, sovelletaanko Bryssel II a -asetusta nyt ratkaistavana olevan kaltaiseen asiaan.

1. Bryssel II a -asetuksen aineellinen soveltamisala (kysymys 1)

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on nyt käsiteltävänä olevan asian lisäksi vireillä alaikäisten lasten luovuttamista koskeva asia, jossa muutoksenhakijana on R ja jossa korkein hallinto-oikeus on päättänyt pyytää ennakkoratkaisua Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa R:n asia on merkitty tunnuksella CC. Suomen oikeusministeriö on tuossa asiassa antanut lausunnon korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Bryssel II a -asetuksen 1 artiklan 1 kohdan 1 b alakohdan mukaan asetusta sovelletaan siviilioikeudellisissa asioissa, jotka liittyvät muun muassa vanhempainvastuun myöntämiseen, käyttämiseen, siirtämiseen, rajoittamiseen tai lopettamiseen. Artiklan 2 kohdassa on luettelo asioista, jotka erityisesti ovat artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja vanhempainvastuuta koskevia siviilioikeudellisia asioita. Niihin kuuluu artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaan "lapsen sijoittaminen sijaisperheeseen tai hoitolaitokseen". Asetukseen sisältyy myös vanhempainvastuun käsitemääritelmä. Asetuksen 2 artiklan 7 kohdan mukaan vanhempainvastuulla tarkoitetaan oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka liittyvät lapsen henkilöön tai omaisuuteen ja jotka jollakin luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä on tuomioistuimen tuomion tai lain taikka voimassa olevan sopimuksen perusteella.

Suomen oikeusministeriön edellä mainitussa R:n asiassa antaman lausunnon mukaan merkittävin asetuksen aineellista soveltamisalaa koskeva kysymys liittyy siihen, voidaanko lapsen huostaanottoa ja sijoittamista koskevaa päätöstä, joka Suomen oikeusjärjestyksen mukaan on julkisoikeudellinen asia, pitää siviilioikeudellisena asiana asetuksen 1 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja siten asetuksen soveltamisalaan kuuluvana. Asetuksen käsitettä "siviilioikeudellinen" ei luonnollisesti voida tulkita Suomen oikeusjärjestyksen pohjalta, sillä kysymyksessä on yhteisöoikeudellinen käsite. Arvioitaessa käsitteen "siviilioikeus" sisältöä Bryssel II a -asetuksessa täytynee antaa merkitystä sille, miten lapsen huostaanottoa ja sijoittamista koskevien asioiden oikeudellinen luonne ymmärretään eri jäsenvaltioissa. Merkittävää lienee sekin, että asetuksen säätämisen oikeusperustana on EY:n perustamissopimuksen 61 artiklan c kohta, joka koskee oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa.

Oikeusministeriön edellä mainitussa asiassa antaman lausunnon mukaan 1950-luvun lopulta alkaen, jolloin Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa ratkaistiin Ruotsin ja Alankomaiden välinen lastensuojelua koskenut tapaus (niin sanottu Boll-tapaus), on yleisesti pidetty toivottavana, että samat kansainvälistä toimivaltaa koskevat määräykset koskevat lasten suojelua kokonaisuudessaan, toisin sanoen riippumatta siitä, luokitellaanko suojelutoimenpide yksityis- vaiko julkisoikeudelliseksi. Näin voidaan välttää toimivaltakonfliktit, jotka ilmenevät siten, että toinen valtio ryhtyy julkisoikeudellisiin suojelutoimenpiteisiin ja toinen valtio ryhtyy samanaikaisesti toteuttamaan niiden kanssa ristiriidassa olevia yksityisoikeudellisia toimenpiteitä. Ajatus, että lasten suojelua on säänneltävä kokonaisuutena julkis- ja yksityisoikeuden raja unohtaen, on sittemmin toteutettu Haagissa vuonna 1961 tehdyssä yleissopimuksessa (Protection des mineurs) ja vuonna 1996 tehdyssä lastensuojelusopimuksessa. Samat oikeuspoliittiset näkökohdat puoltaisivat sitä, että myös Bryssel II a -asetuksen soveltamisalaa tulkittaisiin laajasti.

Kysymystä Bryssel II a -asetuksen soveltamisalan ulottamisesta lastensuojelutoimenpiteisiin on tarkasteltu hallituksen esityksessä HE 186/2004 vp (s. 12) ja sitä on pidetty tulkintakysymyksenä, jonka ratkaiseminen kuuluu viime kädessä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle. Sama kysymys on ollut esillä ruotsalaisessa mietinnössä SOU 2004:80, jossa on tarkasteltu Bryssel II a -asetuksen aiheuttamaa kansallisen sääntelyn tarvetta. Asiaa on siinäkin pidetty tulkinnanvaraisena, mutta päädytty kuitenkin käsitykseen, jonka mukaan asetus koskisi vain lasten yksityistä sijoittamista ja että Ruotsia lastensuojelulaissa (1990:52) säännellyt toimenpiteet jäisivät sen ulkopuolelle.

Oikeusministeriö on edellä mainitussa lausunnossaan pitänyt tarkoituksenmukaisena ennakkoratkaisun pyytämistä siitä, kuuluuko päätös lapsen huostaanotosta ja sijoittamisesta asetuksen soveltamisalaan huomioon ottaen sen, että asetus koskee siviilioikeudellisia asioita.

Kysymys siitä, koskeeko asetus sekä lapsen huostaanottoa että lapsen sijoittamista vaiko ainoastaan päätöstä lapsen sijoittamisesta, on oikeusministeriön käsityksen mukaan jossakin määrin tulkinnanvarainen. Asetuksen 1 artiklan 2 kohdan d alakohdassa puhutaan ainoastaan lapsen sijoittamisesta. Joissakin jäsenvaltioissa, kuten Suomessa, lastensuojelun toteuttaminen sijoittamiseen asti edellyttää useita päätöksiä, kun taas joissakin muissa maissa yksi päätös saattaa riittää. Asetuksen soveltamisala muodostuisi ministeriön mielestä epätarkoituksenmukaiseksi, jos vain sijoittamispäätöksen katsottaisiin kuuluvan asetuksen soveltamisalaan ja sen edellytyksenä oleva huostaanottopäätös jäisi asetuksen ulkopuolelle.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asetus on tulkinnanvarainen myös tältä osalta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 68 artiklan 1 kohdassa ja 234 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

Asuinpaikan määrittäminen (kysymys 2)

Bryssel II a -asetuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, joissa lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana kyseisessä jäsenvaltiossa. Suomen kansallisen lain mukaan henkilön kotikunta on se kunta, jossa henkilö asuu. Nyt käsillä olevissa tapauksissa lapset olivat tulleet Suomeen kesäkuussa 2006 ja oleskelivat eri kunnissa tilapäisesti osin asuntovaunussa, osin sukulaisten luona asuen. Ennen Suomeen tuloa lasten asuinpaikka oli Ruotsissa. Asiassa on voimakkaasti vedottu siihen, että lasten vakituinen koti on Ruotsissa. Asiassa olisi siten saatava vastaus siihen, onko Suomen viranomainen ollut asuinpaikan määrittämisen näkökulmasta ollut toimivaltainen.

Kiireellinen huostaanotto (kysymys 3)

Bryssel II a -asetuksen 20 artiklan 1 kohdan mukaan asetuksen säännökset eivät estä jäsenvaltion tuomioistuimia toteuttamasta kiireellisissä tapauksissa jäsenvaltion laissa säädettyjä väliaikaisia toimenpiteitä ja turvaamistoimenpiteitä, jotka koskevat valtiossa oleskelevia henkilöitä tai siellä olevaa omaisuutta, myös silloin, kun toisen jäsenvaltion tuomioistuin on tämän asetuksen mukaan toimivaltainen tutkimaan pääasian. Asetuksen kohta näyttäisi tuovan Suomen viranomaiselle toimivallan kiireellisen huostaanoton toteuttamiseen. Tämän jälkeen asia olisi ilmeisesti siirrettävä toimivaltaisen jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Asian jättäminen tutkimatta tai siirtäminen (kysymys 4)

Avoimeksi jää kysymys, miten on meneteltävä toimivallan kokonaan puuttuessa tilanteessa, jossa toimenpiteiden tarve on kuitenkin ilmeinen.

Kysymykset

1 a) Sovelletaanko tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annetun asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel II a -asetus) nyt esillä olevan kaltaiseen, julkisoikeudellisen lastensuojelun yhteydessä yhtenä päätöksenä tehdyn, lapsen välitöntä huostaanottoa ja sijoittamista kodin ulkopuolelle koskevan ratkaisun täytäntöönpanoon kokonaisuudessaan
b) vai asetuksen 1 artiklan 2 kohdan d alakohdan säännös huomioon ottaen pelkästään sijoittamista kodin ulkopuolelle koskevaan osaan päätöksestä.

2) Miten asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua asuinpaikan käsitettä samoin kuin siihen liittyvää 13 artiklan 1 kohtaa on yhteisöoikeuden mukaan tulkittava erityisesti silmällä pitäen tilannetta, jossa lapsella on vakinainen asunto yhdessä jäsenvaltiossa, mutta hän oleskelee toisessa jäsenvaltiossa viettäen siellä kiertelevää elämää.

3 a) Jos katsotaan, että lapsen asuinpaikka ei ole jälkimmäisessä toisessa jäsenvaltiossa, millä edellytyksillä kiireellinen turvaamistoimenpide (huostaanottotoimenpide) voidaan silti toimittaa asetuksen 20 artiklan 1 kohdan nojalla tuossa jäsenvaltiossa.
b) Onko asetuksen 20 artiklan 1 kohdan mukainen turvaamistoimenpide vain sellainen toimenpide, joka voidaan toteuttaa kansallisen lain mukaan ja ovatko kansallisen lain tuota toimenpidettä koskevat määräykset sitovia artiklaa sovellettaessa.
c) Onko asia turvaamistoimenpiteen toteuttamisen jälkeen viran puolesta siirrettävä toimivaltaisen jäsenvaltion tuomioistuimelle.

4) Jos jäsenvaltion tuomioistuin ei ole lainkaan toimivaltainen, onko sen jätettävä asia tutkimatta vai siirrettävä se toisen jäsenvaltion tuomioistuimeen.

Saatuaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisun yllä oleviin kysymyksiin korkein hallinto-oikeus antaa lopullisen päätöksen asiassa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa lopuksi, että Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan kysymys on asiasta, johon liittyy salassapitovelvollisuus asianomaisten henkilöllisyyden sekä lastensuojelutoimien sisällön ja perusteiden osalta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg ja hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Ilkka Pere ja Jukka Mattila. Asian esittelijä Camilla Sandström.