KHO:2006:47

Toimeentulotuki - Järjestämisvastuussa oleva kunta - Asuminen palvelukodissa - Terveydenhuoltomenot

Kun toimeentulotuen hakija oleskeli vakinaisesti kunnan mielenterveystyön ylilääkärin päätöksellä toisessa kunnassa sijaitsevassa psykogeriatrisessa palvelukodissa, palvelukodin sijaintikunta oli velvollinen myöntämään hakijalle toimeentulotukea. Sitä, oliko sijoittajakunnalla velvollisuus toimeentulotuesta annettuun lakiin nähden ensisijaisen lain nojalla vastata sairaalahoidon ja lääkkeiden aiheuttamista ylimääräistä kustannuksista taikka jättää perimättä tai alentaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksua, ei päätöksellä voitu ratkaista.

Sosiaalihuoltolaki 13 § 1 mom. 2 kohta
Laki toimeentulotuesta 14 §
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 11 § (221/2003)

Kort referat på svenska

Asian käsittely Oulun sosiaali- ja terveyslautakunnassa

Oulun sosiaali- ja terveyslautakunnan sosiaali- ja terveysjaosto on 4.12.2003 tekemällään päätöksellä pysyttänyt alaisensa viranhaltijan 12.9.2003 tekemän päätöksen, joilla viranhaltija oli hylännyt X:n toimeentulotukihakemuksen syyskuulle 2003. Päätöksessä oli todettu, että toimeentulotukea ei voida myöntää, koska hakija oleskelee vakinaisesti Muhoksen kunnassa. Toimeentulotuki oli haettava sen kunnan toimielimeltä, jonka alueella henkilö vakinaisesti oleskelee.

Asian käsittely Oulun hallinto-oikeudessa

X on valittanut hallinto-oikeuteen. X on vaatinut hallinto-oikeutta kumoamaan sosiaali- ja terveysjaoston päätöksen ja myöntämään toimeentulotukea hakemuksen mukaisesti Muhoksen apteekin laskuun 341,50 euroa sekä normivajeet. Kysymyksessä on kertaluontoinen toimeentulotuen tarve fyysisen sairastumisen aiheuttamien sairaalahoitojaksojen ja lääkkeiden hankinnan aiheuttamien ylimääräisten menojen johdosta. X oleskelee vakinaisesti Muhoksen kunnan alueella psykogeriatrisessa palvelukodissa yhdessä aviopuolisonsa kanssa Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen alaisen mielenterveystyön ylilääkärin tekemän päätöksen perusteella. Oulun kaupunki ostaa muun muassa X:n asumispalvelut Terveyspalvelut Oy:ltä. X ei ole itse valinnut asuinpaikkaansa. X ei kykene asumaan itsenäisesti, mutta ei kuitenkaan tarvitse laitoshoitoa. Kun kunta ostaa asumispalveluja toisen kunnan alueella sijaitsevasta asumispalveluyksiköstä, toimeentulotukilain 14 §:n 1 momentin säännöstä ei voida soveltaa henkilöön, jolla on kertaluontoinen toimeentulotuen tarve ja jonka kotipaikka tosiasiallisesti on sijoittava kunta. X on myös todennut, että Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen alainen viranhaltija on 11.3.2002 myöntänyt toiselle, samassa palvelukodissa asuvalle henkilölle toimeentulotukea normilaskelman mukaisesti kertaluontoiseen tarpeeseen.

Oulun sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut lausunnon. Sosiaali- ja terveysjaoston päätös on perustunut toimeentulotuesta annetun lain 14 §:n 1 momenttiin. Lisäksi sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin 2 kohdassa on yleisestä kotikunnan järjestämisvelvollisuudesta poiketen säädetty, että kunnan on huolehdittava toimeentulotuen antamisesta kunnassa oleskelevalle henkilölle. X on marraskuussa 2001 sijoitettu Oulun mielenterveystyön palveluyksikköpäällikön päätöksellä sosiaalihuoltolain 22 §:n tarkoittamaan asumispalveluun palvelukotiin Muhokselle. Oulun kaupunki perii asumispalvelusta 151,37 euron määräistä asiakasmaksua, minkä lisäksi asiakas maksaa palvelukodille vuokraa ja korvausta ruoasta ja ylläpidosta. Vaikka X:n kotikunta on Muhoksella asumisesta huolimatta edelleen Oulu, tällä seikalla ei ole vaikutusta toimeentulotukea myönnettäessä. Henkilön muualla kuin kotikunnassa oleskelun syyllä ei ole merkitystä arvioitaessa toimeentulotuen myöntämisvelvollista kuntaa. Oleskelukunta on velvollinen käsittelemään hakemuksen ja edellytysten täyttyessä myös myöntämään toimeentulotukea, jos henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee kyseisessä kunnassa. Tässä tapauksessa nämä edellytykset täyttyvät. Sillä seikalla, missä määrin X:llä on tosiasiassa ollut mahdollisuus vaikuttaa asuinpaikkaansa, ei ole asiassa merkitystä. Mikäli toimeentulotuen tarve muuttuu useasti toistuvaksi, Oulun kaupunki alentaa palvelusta perittävää maksua sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 11 §:ssä säädetyillä edellytyksillä.

X on antanut selityksen.

Oulun hallinto-oikeuden ratkaisu

Oulun hallinto-oikeus on hylännyt X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan sosiaali- ja terveysjaoston päätöksestä tekemän valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Toimeentulotuen määrä on toimeentulotuesta annetun lain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Toimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon perusosalla katettavat menot ja tarpeellisen suuruisina huomioon otettavat lisäosalla katettavat menot.

Toimeentulotuesta annetun lain 14 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuen myöntää hakemuksesta sen kunnan toimielin, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee.

X on valituksessaan todennut oleskelevansa vakinaisesti Muhoksella psykogeriatrisessa palvelukodissa Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen alaisen mielenterveystyön ylilääkärin päätöksen perusteella. Myös X:n aviopuoliso asuu palvelukodissa. X on todennut, etteivät he kykene asumaan itsenäisesti, mutta eivät kuitenkaan ole laitoshoidon tarpeessa. Sosiaali- ja terveysjaoston puolesta annetussa lausunnossa on todettu, että X on sijoitettu palvelukotiin marraskuussa 2001.

Ottaen huomioon, että X on asunut Muhoksella vuodesta 2001 alkaen, hallinto-oikeus katsoo, ettei hänen oleskeluaan Muhoksella ole enää syyskuussa 2003 pidettävä tilapäisenä. X:n toimeentulotuesta annetun lain 14 §:n 1 momentissa tarkoitettuna vakinaisena oleskelukuntana on pidettävä Muhosta. Näin ollen ja kun sillä seikalla, että X ei ole itse valinnut asuinpaikkaansa, ei ole merkitystä toimeentulotuen myöntämisen kannalta, hallinto-oikeus katsoo, että Oulun sosiaali- ja terveysjaosto ei ole menetellyt virheellisesti hylätessään X:n toimeentulotukihakemuksen.

Oikeus toimeentulotukeen arvioidaan tapauskohtaisesti siten kuin toimeentulotuesta annetussa laissa tarkemmin säädetään. Sillä perusteella, että X:n kanssa samassa palvelukodissa asuvalle henkilölle on myönnetty toimeentulotukea, X:llä ei ole oikeutta saada toimeentulotukea eikä jaoston päätöstä ole myöskään tällä perusteella pidettävä lainvastaisena.

Hallinto-oikeus on päätöksessään sovellettuina lainkohtina viitannut toimeentulotuesta annetun lain 2 §:ään ja 14 §:ään.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

X on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

Valituksessaan X on vaatinut hallinto-oikeuden sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan sosiaali- ja terveysjaoston päätösten kumoamista hallinto-oikeudessa esittämillään perusteilla. X:lle tulee myöntää toimeentulotukea hakemuksen mukaisesti Muhoksen apteekin laskuun 341,50 euroa sekä normivajeet.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Sosiaali- ja terveysministeriön perhe- ja sosiaaliosasto on antanut 26.9.2005 päivätyn lausunnon, jonka mukaan hallinto-oikeuksien ratkaisukäytäntö ei ole yhtenäistä toimeentulotuen myöntämisvelvollisuutta koskevissa ratkaisuissa. Hallinto-oikeuksien päätöksissä asumispalveluyksikön sijaintikunnan on todettu olevan henkilön vakituisena oleskelukuntana velvollinen myöntämään toimeentulotukea. Toisaalta hallinto-oikeus on voinut todeta, että oleskelukunnan ei katsota muuttuvan toimeentulotukilaissa tarkoitetulla tavalla silloin kun henkilön sijoittaminen muun kunnan alueella sijaitsevaan hoitopaikkaan ei ole johtunut henkilön omista valinnoista. Tällöin toimeentulotuen myöntämisvelvollisuuden on katsottu säilyvän sijoittajakunnalla.

Asiakirjaselvityksen mukaan X:n kotikunta on Oulu. X on sijoitettu Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen alaisen mielenterveystyön ylilääkärin päätöksellä psykogeriatriseen palvelukotiin yhdessä aviopuolisonsa kanssa. Palvelukoti sijaitsee Muhoksen kunnassa. Oulun kaupunki järjestää X:n asumispalvelut ostamalla palvelun. X ei tarvitse laitoshoitoa, mutta ei pysty asumaan itsenäisesti. X:n oleskelu Muhoksella on tarkoitettu pitkäaikaiseksi ja siten toimeentulotukilaissa tarkoitetulla tavalla vakinaiseksi oleskeluksi.

Toimeentulotuesta annetun lain 14 §:n mukaan Muhoksen kunta on X:n vakinaisena oleskelukuntana velvollinen myöntämään toimeentulotuen. Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen yksityiskohtaiset perustelut tukevat tätä tulkintaa.

Palveluyksikön sijaintikunnan velvoittaminen maksamaan toimeentulotukea yksikön asukkaille saattaa joissakin tapauksissa johtaa sijaintikunnan kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Kustannukset kohdistuvat kuntiin, joiden asumispalvelu- ja muissa vastaavissa yksiköissä on paikkoja käytettäväksi ulkokuntalaisten tarpeisiin taikka joiden alueella sijaitsee paljon yksityisiä palvelujen tuottajia.

X on vastineessaan lausunut, että toimeentulotukilain valmisteluajankohdan jälkeen kunnat ovat lakkauttaneet omia asumispalveluyksiköitään. Kunnat ostavat yhä enemmän asumispalveluita yksityisiltä palveluntuottajilta sellaisille asukkailleen, jotka eivät tarvitse laitoshoitoa, mutta eivät kykene asumaan itsenäisesti. Asumispalveluyksiköt, jotka palveluja tuottavat, eivät välttämättä sijaitse palvelua ostavan kunnan alueella. Muhoksen kunnan velvoittaminen myöntämään toimeentulotukea toimeentulolain 14 §:n nojalla johtaa kohtuuttomuuteen sijaintikunnan kannalta, koska Oulun kaupunki perii kunnallisveron ja palvelumaksun ostamastaan asumispalvelusta. Oulun kaupungin tulee myöntää toimeentulotuki X:lle alkuperäisen hakemuksen mukaisesti.

Oulun sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut selityksen ja esittänyt valittajan vaatimusten hylkäämistä perusteettomina. Kyseessä ei ole kohtuuton tilanne. Toimeentulotuen tarve voi lähtökohtaisesti olla vain satunnaista, mikäli asumispalveluyksiköissä asuvien asiakkaiden kotikunta noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 11 §:ssä säädettyä velvoitetta alentaa tai jättää asiakasmaksu perimättä, jos maksu vaarantaa asiakkaan toimeentulon. Mikäli valituksessa esitettyä näkemystä toimeentulotuen myöntämisvelvollisesta kunnasta ryhdyttäisiin noudattamaan laajemmin, se tarkoittaisi sitä, että toimeentulotukea myönnettäisiin vain henkilöille, joilla on kunnassa kotikuntalain tarkoittama kotikunta. Tämä puolestaan edellyttäisi toimeentulotuesta annetun lain 14 §:n muuttamista. Esimerkiksi opiskelijoiden oleskelu opiskelupaikkakunnalla on usein luonteeltaan tilapäisempää kuin asumispalveluyksiköissä asuvien oleskelu yksikön sijaintikunnassa, mutta tämä ei poista edellä mainitun lainkohdan perusteella opiskelupaikkakunnan velvollisuutta myöntää toimeentulotukea.

X on antanut vastaselityksen. X:n tilannetta ei voi verrata opiskelijan tilanteeseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Oulun hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sosiaalihuoltolain (710/1982) 13 §:n 1 momentin 2 kohdan (1134/2002) mukaan sosiaalihuoltoon kuuluvina tehtävinä kunnan on huolehdittava sen sisältöisinä ja siinä laajuudessa kuin kulloinkin säädetään toimeentulotuen antamisesta kunnassa oleskelevalle henkilölle.

Toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 14 §:n (923/2000) mukaan toimeentulotuen myöntää hakemuksesta sen kunnan toimielin, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee. Jos henkilö tai perhe muutoin kuin satunnaisesti oleskelee useammassa kuin yhdessä kunnassa, toimeentulotuen myöntää sen kunnan toimielin, jonka alueella oleskelusta henkilön tai perheen menot johtuvat. Jos tuen tarve on kiireellinen, toimeentulotuen myöntää sen kunnan toimielin, jossa perhe tai henkilö oleskelee hakemusta tehtäessä.

Hallituksen esityksessä laiksi toimeentulotuesta (HE 217/1997 vp) on 14 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttu, että ehdotettu 14 § on luonteeltaan pääasiassa järjestämisvastuusäännös. Sillä ei ole tarkoitus muuttaa nykyisten järjestämisvastuuta koskevien säännösten sisältöä. Sosiaalihuoltolain 13 §:n mukaan toimeentulotukea annetaan kunnassa oleskeleville henkilöille. Ehdotetun 14 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuen myöntää sen kunnan toimielin, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee. Yleensä vakinaisen oleskelukunnan selvittäminen ei aiheuta ongelmia. Vakinainen oleskelukunta on yleensä se kunta, jossa henkilöllä tai perheellä on vakituinen asunto. Säännös merkitsee myös sitä, että oleskelukunta on määrättävä jokaiseen avunsaajaan nähden itsenäisesti. Perheenjäsenillä voi siten olla eri oleskelukuntia säännöksen tarkoittamassa mielessä.

Koska toimeentulotuen myöntäminen kuuluu vakinaiselle oleskelukunnalle, ei vastuuta yleensä perusta hyvin lyhytaikainen tai satunnainen oleskelu muussa kunnassa. Esimerkiksi satunnainen pistäytyminen toisessa kunnassa kuten lyhyehkö lomamatka tai vierailu tuttavaperheessä ei merkitse vielä sitä, että henkilön tai perheen vakinainen oleskelukunta olisi muuttunut. Tällöin velvollisuus järjestää tukea on edelleen varsinaisella oleskelukunnalla.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan X, joka on syntynyt vuonna 1937, asuu vaimonsa kanssa Muhoksen kunnassa sijaitsevassa palvelukodissa. X on Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen alaisen mielenterveystyön ylilääkärin päätöksellä sijoitettu 19.6.2001 lukien kyseiseen psykogeriatriseen palvelukotiin. Oulun kaupunki järjestää X:n asumispalvelut ostamalla palvelun. X ei tarvitse laitoshoitoa, mutta hän ei pysty asumaan itsenäisesti. X:n oleskelu Muhoksella on tarkoitettu pitkäaikaiseksi. X:n kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta on Oulu.

X:n puolisoilla on sanotussa palvelukodissa Muhoksen kunnan alueella vakituinen asunto. Muhoksen kuntaa on näin ollen pidettävä X:n puolisoiden vakinaisena oleskelukuntana toimeentulotuesta annetun lain 14 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

X on käräjäoikeuden hänelle omaisuutta ja taloudellisia asioita varten määräämän yleisen edunvalvojan avustamana hakenut Oulun sosiaali- ja terveyslautakunnan alaiselta viranhaltijalta toimeentulotukea syyskuulle 2003 Muhoksen apteekin laskuun 341,50 euroa ja normivajeeseen.

Oulun sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen viranhaltija on 12.9.2003 tekemällään päätöksellä hylännyt X:n toimeentulotukihakemuksen syyskuulle 2003. Päätöksessä on todettu, että toimeentulotukea ei voida myöntää, koska hakija oleskelee vakinaisesti Muhoksen kunnassa. Toimeentulotuki on haettava sen kunnan toimielimeltä, jonka alueella henkilö vakinaisesti oleskelee. Oulun sosiaali- ja terveyslautakunnan sosiaali- ja terveysjaosto on pitänyt viranhaltijan päätöksen voimassa.

X ei ole sanottuna aikana oleskellut vakinaisesti Oulun kaupungin alueella vaan on sanottuna aikana oleskellut vakinaisesti Muhoksen kunnan alueella. Sen vuoksi Oulun sosiaali- ja terveyslautakuntaa ei ole pidettävä sinä toimielimenä, jonka velvollisuus on myöntää X:lle toimeentulotukea.

Toimeentulotuesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki. Tällä päätöksellä ei ole ratkaistu eikä voitukaan ratkaista sitä, onko Oulun kaupungilla muun toimeentulotuesta annettuun lakiin nähden ensisijaisen lain nojalla velvollisuus järjestää X:n sosiaali- ja terveyspalveluja sekä vastata niiden aiheuttamista kustannuksista.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 11 §:ää on muutettu 1.4.2003 voimaan tulleella lailla (221/2003). Muutetun säännöksen mukaan sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista. Säännöksen muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen (HE 49/2002 vp) liittyvän sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön (StVM 59/2002 vp) mukaan maksun alentamiseen tai sen perimättä jättämiseen olisi ehdoton velvoite laissa säädetyissä tilanteissa. Mietinnön mukaan toimeentulon edellytyksiin vaikuttavat muun muassa elinkustannukset, erityiset asumismenot ja sairauden aiheuttamat kustannukset. Lain voimaantulosäännöksen mukaan lain voimaan tullessa voimassa olevien säännösten nojalla määrätyt maksut tulee muuttaa siten, että ne tulevat voimaan lain mukaisina kolmen kuukauden kuluttua lain voimaantulosta. Tällä päätöksellä ei ole ratkaistu eikä voitukaan ratkaista sitä, onko Oulun kaupungilla ollut sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain nojalla velvollisuus olla perimättä tai alentaa X:n asiakasmaksuja. X:lle määrätyillä asiakasmaksuilla on vaikutusta X:n toimeentulotuen tarpeeseen ja Muhoksen kunnan velvollisuuteen myöntää X:lle toimeentulotukea.

Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoo, että X:n valitus on hylättävä eikä hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Jukka Mattila, Eila Rother ja Matti Halén. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.