30.06.2006/1685
Antopäivä 30.6.2006 Taltionumero 1685 Diaarinumero 43/2/05
Valitusviranomainen - Valitustie - Hallintovalitus - Oikaisuvaatimus - Rakennerahasto - ESR-rahasto - Työvoima- ja elinkeinokeskus
Työvoima- ja elinkeinokeskus teki Euroopan sosiaalirahaston rakennerahasto-ohjelmaan kuuluvan projektin kustannusrakenteen muuttamista koskevan päätöksen ja muutti tästä syystä samassa yhteydessä sekä aikaisempaa projektipäätöstään että rahoituspäätöstään.
Valtionavustuslain 3 §:n mukaan, jos muussa laissa on mainitusta laista poikkeavia säännöksiä, niitä noudatetaan valtionavustuslain sijaan. Muutoksenhausta valtionapuviranomaisen päätökseen on säädetty valtionavustuslain 34 §:ssä. Rakennerahasto-ohjelmien kansallisesta hallinnoinnista annetun lain 39 §:n 1 momentissa on puolestaan säädetty muutoksenhausta mainitussa laissa tarkoitetun hallintoviranomaisen, maksuviranomaisen ja rakennerahastovaroja käyttävän ministeriön ja seurantakomitean päätökseen. Edelleen työvoima- ja elinkeinokeskuksista annetun lain 6 §:n mukaan keskuksen päätökseen haetaan muutosta siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään, jollei toisin erikseen säädetä.
Muutoksenhakuun ei sovellettu rakennerahasto-ohjelmien kansallisesta hallinnoinnista annetun lain 39 §:ää, sillä työvoima- ja elinkeinokeskus ei ollut tuossa säännöksessä tarkoitettu viranomainen.
Muutoksenhakuun kustannusrakenteen muuttamista koskevaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen valtionapuviranomaisena tekemään päätökseen sovellettiin valtionavustuslain 34 §:n säännöstä oikaisuvaatimuksesta, jota työvoima- ja elinkeinokeskuksista annetun lain ei ole katsottava syrjäyttäneen.
Laki työvoima- ja elinkeinokeskuksista 6 § Laki rakennerahasto-ohjelmien kansallisesta hallinnoinnista 6, 10 ja 39 § Valtionavustuslaki 3 ja 34 §
|