KHO:2006:26

Metsästys - Rajavyöhykkeellä lopetettu riistaeläin - Omistusoikeus - Toimivalta - Yksityisoikeudellinen riita-asia - Hallintoriita - Hallintovalitus

Kihlakunnan poliisilaitoksen päätöksellä ei ollut metsästäjää ja Suomen valtiota sitovasti ratkaistu kysymystä siitä, kenen omistukseen luvallisessa metsästyksessä haavoitettu, rajavyöhykkeelle paennut ja siellä lopetettu karhu ja sittemmin sen myynnistä saadut varat kuuluivat. Poliisilaitoksen päätöksellä ei siten ollut ratkaistu asiaa hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, eikä poliisilaitoksen päätöksestä saanut valittaa. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja poistettiin, poliisilaitoksen päätökseen liitetty valitusosoitus poistettiin ja metsästäjän valitus jätettiin tutkimatta.

Metsästyslaki 83 §, 84 §, 88 § 1 mom.
Hallintolainkäyttölaki 5 § 1 mom., 69 § 1 mom.

Vrt. KHO:1987-A-96.

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

Kuusamon kihlakunnan poliisilaitos on 8.9.2003 tekemässään päätöksessä todennut, että A on 21.8.2003 Kuusamossa ampunut luvallisessa metsästyksessä karhua, joka on haavoittuneena paennut rajavyöhykkeelle. A:lla ei ole ollut metsästykseen rajavyöhykkeellä rajavartiolaitoksen erityistä lupaa. Haavoittuneen karhun lopettamista varten Kainuun rajavartiosto on antanut A:n seurassa olleelle henkilölle B:lle luvan mennä rajavyöhykkeelle lopettamaan karhun, koska eläimen oli katsottu olleen haavoittuneena avuttomassa tilassa. Eläin oli lopetettu valtion maalle.

Kaadon jälkeen Kuusamon kihlakunnan poliisilaitos on määrännyt karhun otettavaksi valtion haltuun sen selvittämiseksi, kenelle karhu kuuluu. Karhu on myyty poliisilaitoksen toimesta huutokaupalla ja myynnistä kertyneet 1 399 euroa on tilitetty valtiolle.

Poliisilaitos on todennut, että A:n lukuun tapahtunut eläimen lopetus on tehty rajavyöhykkeellä, jossa rajavyöhykesäännösten nojalla metsästys ei ole sallittua. Näin ollen A:n seurueella ei ole ollut oikeutta metsästää alueella samanlaista riistaeläintä kuin rajavyöhykkeen ulkopuolella. Tämän johdosta poliisilaitos on metsästyslain 83 §:n 1 momentin ja 84 §:n nojalla päättänyt, että karhun omistusoikeus kuuluu valtiolle.

Asian käsittely Oulun hallinto-oikeudessa

A on Oulun hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut, että poliisilaitoksen päätös kumotaan. Hallinto-oikeuden tulee määrätä, että karhun omistusoikeus kuuluu A:lle ja Suomen valtio on velvoitettava suorittamaan A:lle karhun myynnistä saadut varat 1 399 euroa laillisine korkoineen 21.8.2003 lukien. Lisäksi A on vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan A:lle valituksen tekemisestä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 1 360,44 eurolla, joka sisältää poliisilaitoksen päätöksen lunastuksen 16 euroa, palkkiot 1 102 euroa ja arvonlisäveron 242,44 euroa, laillisine korkoineen.

A:n 21.8.2003 luvallisessa karhunmetsästyksessä haavoittaman karhun paettua rajavyöhykkeelle A:n metsästysseurueeseen kuulunut B oli ottanut välittömästi yhteyttä Kainuun rajavartioston Kuusamon rajavartioalueen Kortesalmen rajavartioasemalle ja ilmoittanut tapahtuneesta. Rajavartioviranomainen oli antanut B:lle luvan mennä rajavyöhykkeelle lopettamaan haavoittunut ja siten avuttomassa tilassa ollut karhu. Luvan saatuaan B oli mennyt rajavyöhykkeelle ja lopettanut karhun. Paikkakuntalaisina A:lla ja B:llä on oikeus metsästää valtion mailla. Rajavyöhyke on valtion maata.

Rajavyöhykelaki ei kiellä metsästystä rajavyöhykkeellä. Asianomainen rajavartioviranomainen oli myöntänyt B:lle luvan mennä rajavyöhykkeelle perusteena lopettaa haavoittunut karhu. Metsästys rajavyöhykkeellä on sallittua, mutta siihen vaaditaan rajavyöhykelupa ja erityislupa, kuten edellä mainituissa ohjeissa ja määräyksissä todetaan. Rajavyöhykelain 5 §:n mukaan liikkuminen ja oleskelu rajavyöhykkeellä ilman rajavartioviranomaisen lupaa on kielletty. B:lle oli myönnetty sanottu liikkumista ja oleskelua koskeva rajavyöhykelupa. Rajavyöhykelain 6 §:n mukaan ampuma-aseiden ja tarvikkeiden ulkosalla hallussapitäminen ja käyttäminen rajavyöhykkeellä ilman rajavartioviranomaisen erityislupaa on kielletty. B:lle oli myönnetty myös sanottu ampuma-aseen ja tarvikkeiden hallussapitoa ja käyttämistä koskeva erityislupa.

Haavoittuneen karhun lopettaminen on ollut luvallista valtion maalla tapahtunutta metsästystä. Rajavartioviranomaisella ei ole oikeutta rajoittaa paikkakuntalaiselle kuuluvaa valtion maalla (rajavyöhykkeellä) tapahtuvaa metsästysoikeutta eikä siten puuttua sen perusteella tapahtuvaan metsästykseen, mikäli vain metsästys rajavyöhykkeellä tapahtuu muutoin edellä mainittuja rajavartioviranomaisten myöntämiä lupia noudattaen.

Kuusamon kihlakunnan poliisilaitos on antanut lausunnon.

A on antanut vastaselityksen, jossa hän on vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan selityksen antamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 823,50 euroa.

Hallinto-oikeuden päätös

Oulun hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen poliisilaitoksen päätöksestä ja hylännyt A:n vaatimukset valtion velvoittamisesta korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Metsästyslain 11 luvun 83 §:n 1 momentin mukaan kuolleena löydetty tai pyyntivälineeseen tarttunut, toisen alueelle kulkeutunut riistaeläin kuuluu alueen metsästysoikeuden haltijalle, jos tällä on oikeus metsästää samanlainen riistaeläin alueella. Muussa tapauksessa eläin kuuluu valtiolle, jollei 2 momentista muuta johdu. Mainitun 2 momentin mukaan, jos 1 momentissa tarkoitettua riistaeläintä on metsästetty pyyntiluvan nojalla, saa se, joka on alueella metsästykseen oikeutettu, halutessaan pitää eläimen, jos hänellä on samanlainen pyyntilupa. Muussa tapauksessa eläin kuuluu sen metsästäjälle. Metsästyslain 84 §:n 2 momentin mukaan, jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen ilmeisesti tuottaa sille kohtuutonta kärsimystä, löytäjä saa lopettaa eläimen, vaikka hänellä ei olisi alueella kyseisen eläimen pyydystämis- tai tappamisoikeutta tai eläin olisi tuona ajankohtana rauhoitettu. Mainitun pykälän 3 momentin mukaan lopetettuun eläimeen sovelletaan, mitä metsästyslain 11 luvussa säädetään kuolleena löydetystä eläimestä.

Rajavyöhykelain 5 §:n mukaan liikkuminen ja oleskelu rajavyöhykkeellä ilman rajavartioviranomaisen lupaa on 15 vuotta täyttäneeltä henkilöltä kielletty. Mainitun lain 6 §:n mukaan ampuma-aseiden ja tarvikkeiden, räjähdysaineiden sekä valokuvauskoneiden ja -tarvikkeiden ulkosalla hallussapitäminen ja käyttäminen rajavyöhykkeellä ilman rajavartioviranomaisen erityislupaa on kielletty.

A on 21.8.2003 luvallisessa karhun kiintiömetsästyksessä haavoittanut karhua, joka oli paennut rajavyöhykkeelle. Koska karhu on ollut haavoittunut, se on tullut lopettaa metsästyslain 84 §:n 2 momentin nojalla. A:n seurassa ollut henkilö oli saanut Kainuun rajavartiostolta luvan mennä rajavyöhykkeelle lopettamaan karhu.

Koska A:lla tai hänen seurassaan olleella henkilöllä ei ole ollut edellä mainittua ampuma-aseita ja tarvikkeita koskevaa rajavartiolaitoksen erityislupaa, he eivät ole voineet käyttää metsästyslain 8 §:n mukaista kuntalaisen oikeutta metsästää tuolla alueella. Näissä oloissa lopetetun karhun omistusoikeus on kuulunut valtiolle eikä valtion niin ollen ole tullut suorittaa A:lle karhun huutokaupalla myymisestä kertyneitä 1 399 euroa.

Sovelletut oikeusohjeet

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut metsästyslain 8 §:n, 83 §:n ja 84 §:n, metsästysasetuksen 5 §:n sekä rajavyöhykelain (403/1947) 3 §:n 1 momentin, 5 §:n 1 momentin ja 6 §:n 1 momentin.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja karhun omistusoikeuden todetaan kuuluvan A:lle ja Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle karhun myynnistä saadut varat yhteensä 1 399 euroa laillisine viivästyskorkoineen 21.8.2003 lukien. Valtio on velvoitettava korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa 2 183,94 eurolla ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa 810 eurolla laillisine viivästyskorkoineen. Vaatimusten tueksi on viitattu hallinto-oikeudessa esitettyyn ja todettu muun ohessa seuraavaa:

A:n metsästysseurueeseen kuuluneella B:llä on ollut vaadittava erityislupa, jonka hän on saanut toimivaltaiselta viranomaiselta. Luvan antanut viranomainen on saanut B:ltä tiedon tapahtumista ja niiden perusteella myöntänyt B:lle rajavyöhykelain mukaisen erityisluvan, jotta B on voinut mennä rajavyöhykkeelle ase mukanaan. Lupa on sisältänyt sekä luvan mennä rajavyöhykkeelle että erityisluvan. A:lla ja B:llä oli karhun metsästyksen tapahtuessa ja on edelleenkin voimassa rajavyöhykelupa. Rajavyöhykkeelle menosta tulee joka kerta erikseen ilmoittaa viranomaisille, kuten B onkin tehnyt.

Rajavyöhyke on maata, jolla kuntalaisella on metsästyslain 8 §:n mukainen oikeus metsästää. A:lla on ollut oikeus metsästää karhua ja kuntalaisena hänellä on metsästysoikeus valtion maalla eli rajavyöhykkeellä.

Kuusamon kihlakunnan poliisilaitos on antanut lausunnon, jossa on viitattu hallinto-oikeudelle annettuun lausuntoon ja todettu, että olennaista asiassa on, oliko metsästysoikeus yleensäkään olemassa ennen pyyntitapahtumaa. Erityisluvan puuttuessa tätä oikeutta ei ollut olemassa rajavyöhykealueella ja näin ollen metsästyslain 83 §:n 1 momentin säännöstä suoraan soveltaen karhu muussa tapauksessa kuuluu valtiolle. Rajavartiolaitos ei ole vakiintuneen käytännön mukaan myöntänyt karhun pyytäjille erityislupia rajavyöhykkeellä metsästämiseen Kainuun rajavartioston alueella.

Haavoitetun eläimen siirtyessä väärälle alueelle rajaviranomaiset ovat antaneet muun muassa eläinsuojelullisista syistä luvan karhun lopettamiseen, mikä myös turvallisuussyistä on ollut perusteltua. Tilanteessa on ollut kysymys epäonnistuneen pyynnin paikkaamisesta karhun karatessa väärälle alueelle. Tämä ei luonnollisesti voi tuoda parempaa oikeutta muun muassa omistussuhteisiin.

A on antanut vastaselityksen, jossa on muun muassa todettu, ettei rajavyöhykelaki kiellä metsästystä rajavyöhykkeellä, ja A:lla on ollut oikeus metsästää sekä metsästysseuran alueella että valtion maalla rajavyöhykkeellä. Oikeudenkäyntikulut vastaselityksen antamisesta ovat 329,40 euroa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on käsitellyt asian.

1. Korkein hallinto-oikeus kumoaa ja poistaa Oulun hallinto-oikeuden päätöksen, poistaa Kuusamon kihlakunnan poliisilaitoksen päätökseen liitetyn valitusosoituksen, ja jättää A:n Oulun hallinto-oikeudelle tekemän valituksen tutkimatta.

2. Oulun hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta siltä osin kuin hallinto-oikeus on hylännyt A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

Korkein hallinto-oikeus hylkää A:n oikeudenkäyntikuluja korkeimmassa hallinto-oikeudessa koskevan vaatimuksen.

Perustelut

1. Pääasia

Metsästyslain 88 §:n 1 momentin mukaan muun ohella poliisin tulee toimialueellaan valvoa, että metsästystä koskevia säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan. Kuusamon kihlakunnan poliisilaitos on määrännyt rajavyöhykkeellä lopetetun karhun otettavaksi valtion haltuun sen selvittämiseksi, kenelle karhu kuuluu. Poliisilaitos on sittemmin 8.9.2003 metsästyslain 83 §:n 1 momentin ja 84 §:n nojalla päättänyt, että karhun omistusoikeus kuuluu valtiolle. Poliisilaitoksen päätökseen on liitetty valitusosoitus.

Kuusamon kihlakunnan poliisilaitoksella on alueen poliisiviranomaisena sinänsä ollut toimivalta ottaa lopetettu karhu haltuun ja ryhtyä toimenpiteisiin karhun lihojen myymiseksi ja rahojen tilittämiseksi. Tämä on ollut perusteltu menettely, kun kysymys siitä, kenen omistukseen karhu ja sittemmin sen myynnistä saadut varat kuuluvat, oli käynyt riitaiseksi. Metsästyslain edellä mainituissa pykälissä tai muuallakaan metsästyslaissa ei kuitenkaan ole säännöstä, jonka mukaan poliisilaitoksella olisi toimivalta tehdä päätöstä siitä, kenelle kaadettu tai lopetettu riistaeläin kuuluu. Tähän nähden Kuusamon poliisilaitoksen 8.9.2003 tekemällä päätöksellä ei A:ta ja Suomen valtiota sitovasti ole ratkaistu kysymystä siitä, kenelle lopetettu karhu ja sen myynnistä saadut varat kuuluvat. Poliisilaitoksen päätöksellä ei siten ole ratkaistu asiaa hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, eikä poliisilaitoksen päätöksestä saa valittaa. Hallinto-oikeuden ei siten olisi pitänyt ottaa asiaa tutkittavakseen poliisilaitoksen päätöksestä tehtynä valituksena, vaan poistaa poliisilaitoksen päätökseen liitetty valitusosoitus ja jättää A:n valitus tutkimatta. Tästä syystä hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja poistettava, poliisilaitoksen päätökseen liitetty valitusosoitus poistettava ja valitus jätettävä tutkimatta.

Metsästyslaissa tai muussakaan laissa ei myöskään nimenomaisesti säädetä, mikä viranomainen tai tuomioistuin ratkaisee nyt puheena olevan riitakysymyksen. Hallintolainkäyttölain 69 §:n 1 momentin mukaan julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta tai muuta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta aiheutuvaa velvollisuutta tai oikeutta koskevan riidan samoin kuin hallintosopimusta koskevan riidan, johon haetaan viranomaisen ratkaisu muuten kuin muutoksenhakuteitse (hallintoriita-asia), käsittelee hallinto-oikeus. Asiassa on sinänsä kysymys riitakysymyksestä valtion ja metsästäjän välillä, ja A on vaatinut valtiota maksamaan lopetetun karhun myynnistä saadut varat itselleen.

Metsästyslain 83 ja 84 §:ssä säädetään ensin mainitun pykälän otsikon mukaisesti kuolleena löytyneen, pyyntivälineeseen tarttuneen ja lopetetun eläimen omistusoikeudesta. Tällainen omistusoikeutta koskeva riita voi syntyä myös kahden yksityisen tahon välille, jos kysymys on yksityisen maanomistajan alueella lopetetusta eläimestä. Siten myöskään nyt puheena olevassa tilanteessa ei kysymys ole sellaisesta hallintolainkäyttölain edellä mainitussa 69 §:n 1 momentissa tarkoitetusta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta johtuvasta hallintoriita-asiasta, jonka ratkaisemiseen hallinto-oikeudella on toimivalta. Tämän vuoksi asiaa ei voida ratkaista hallintolainkäytön järjestyksessä, vaan yksityisoikeudellisena riita-asiana.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä mainitussa pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen.

Mainitun lain 74 §:n 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

A on tehnyt valituksensa hallinto-oikeuteen poliisilaitoksen päätökseen virheellisesti liitetyn valitusosoituksen mukaisesti. Korkein hallinto-oikeus on jättänyt A:n valituksen tutkimatta eikä siten ole ratkaissut asiallisesti poliisilaitoksen päätöksen sisällöllistä lainmukaisuutta. Koska asian oikea ratkaisumenettely on ollut tulkinnanvarainen, A:lle ei edellä mainitut säännökset huomioon ottaen ole määrättävä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Samalla perusteella on hylättävä A:n valitus hallinto-oikeuden päätöksestä oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuutta koskevalta osalta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg sekä hallintoneuvokset Lauri Tarasti, Pekka Vihervuori, Kari Kuusiniemi ja Ilkka Pere. Asian esittelijä Tuula Pääkkönen.