KHO:2005:43

Patentti - Patentin myöntäminen - Valituskelpoisuus - Valitusoikeus - Asianosaisuus - Oikeussuojan tarve - Tehokas oikeussuojakeino - Väitemenettely - Kantelu

Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) valituslautakunta oli jättänyt tutkimatta yhtiön A valituksen ja kantelun PRH:n päätöksestä, jolla yhtiölle B oli myönnetty patentti, koska A ei ollut asianosaisena patentin myöntämismenettelyssä eikä sillä siten ollut valitus- tai kanteluoikeutta patenttihakemukseen annetusta ratkaisusta.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi A:n valituslautakunnan päätöksestä tekemän valituksen ja pysytti valituslautakunnan päätöksen lopputuloksen, koska valituslautakunnan päätöksen mukainen patenttilain 26 §:n 1 momentin soveltaminen ei ollut ristiriidassa myöskään perustuslain 21 §:n 1 momentin kanssa.

Perustuslaki 21 ja 106 §
Patenttilaki 24, 25 ja 26 §
Laki patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä 3 ja 4 §
Hallintolainkäyttölaki 3, 4, 5, 6, 58, 59 ja 60 §

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

Patentti- ja rekisterihallitus on myöntänyt B:lle "Menetelmä kalsiumkarbonaattia sisältävän paperin valmistamiseksi" -nimistä keksintöä koskevasta hakemuksesta n:o 20002724 patentin n:o 111972 kuuluttamalla yhtiön hakemuksen hyväksymisestä 15.10.2003.

A on valittanut ja kannellut hakemuksen 20002724 hyväksymisestä Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakuntaan ja vaatinut päätöksen hylkäämistä kiireellisessä käsittelyssä.

Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnan ratkaisu

Valituslautakunta on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt valituksen ja kantelun tutkimatta lakiin perustumattomina. Valituslautakunta on perustellut päätöstään seuraavasti:

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt B:n tekemän patenttihakemuksen n:o 20002724 eli myöntänyt 15.10.2003 yhtiölle patentin n:o 111972. Tällä patentti- ja rekisterihallituksen tekemällä ratkaisulla tarkoitetaan sellaista lopullista asiaratkaisun sisältävää valituskelpoista päätöstä, josta periaatteessa saa valittaa hallintolainkäyttölain 5 §:n, patenttilain 26 §:n 1 momentin ja patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetun lain 3 §:n mukaan.

Valitusoikeus tällaisesta patentti- ja rekisterihallituksen tekemästä sinänsä valituskelpoisesta päätöksestä määräytyy yleisesti hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaan. Patenttiviranomaisen patenttihakemusta koskevan lopullisen päätöksen osalta on patenttilain 26 §:n 1momenttiin otettu säännös, jonka mukaan valitusoikeus on vain hakijalla, jos päätös on hänelle vastainen. Patenttihakemukseen annetusta ratkaisusta voi näin ollen valittaa edellä esitetyin perustein ainoastaan hakija eli asianosainen, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

A on tehnyt valituksen B:lle myönnetystä patentista perusteenaan patenttihakemuksen käsittelyssä tapahtunut virhe. Tämän vuoksi valittaja katsoo patentin myönnetyksi patenttilain vastaisesti. Koska A ei ole asianosaisena patentin myöntämismenettelyssä, ei sillä ole myöskään valitusoikeutta patenttihakemukseen annetusta ratkaisusta. Patenttilain 24 §:n mukaan myönnettyä patenttia vastaan on ulkopuolisille sen sijaan annettu mahdollisuus reagoida eli kuka tahansa voi tehdä väitteen, mikäli katsoo, että patenttiviranomainen on menetellyt virheellisesti ja myöntänyt patentin patenttilain 25 §:n 1 momentin vastaisesti. Tämä patenttilain mukainen väitteentekomahdollisuus on säädetty kolmansille osapuolille oikeusturvakeinoksi, jolla patenttiviranomaisen päätöksen lainmukaisuus on ensisijaisesti saatettavissa tutkittavaksi. Patenttiviranomaisen väitteen johdosta antamasta lopullisesta päätöksestä on väitteentekijällä patenttilain 26 §:n 1 momentin mukaan valitusoikeus, mikäli päätös on hänelle vastainen. Tätä säännöstä on täsmennetty vielä patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetun lain 4 §:n 2 momentilla, jonka mukaan se, joka ei ole tehnyt väitettä myönnetyn patentin johdosta, ei saa hakea muutosta asiassa annettuun päätökseen.

Kun A ei ole tehnyt väitettä B:lle myönnettyä patenttia vastaan eikä kyseessä ole väitteen johdosta annettu patenttiviranomaisen lopullinen päätös, joka olisi A:lle vastainen, ei A:lla ole valitusoikeutta patentti- ja rekisterihallituksen 15.10.2003 tekemästä päätöksestä, jolla on myönnetty patentti B:lle.

A on hakenut muutosta patenttihakemuksen johdosta annettuun päätökseen myös hallintolainkäyttölain 59 §:ssä mainitun kantelun perusteella. Kyseessä on ylimääräinen muutoksenhakukeino, joka on tarkoitettu käytettäväksi toissijaisena oikeusturvakeinona pykälässä mainituissa tilanteissa silloin, kun muutosta ei voida hakea enää varsinaisin muutoksenhakukeinoin eli valituksin. Oikeus ylimääräisen muutoksenhaun käyttöön määräytyy samojen perusteiden mukaan kuin varsinaisessa muutoksenhaussa. Kantelun voi siten tehdä sellainen asianosainen, jolla olisi ollut oikeus valittaa päätöksestä.

Koska A ei ole asianosainen patentin myöntämismenettelyssä eikä sillä ole valitusoikeutta varsinaisinkaan muutoksenhakukeinoin patentin myöntämistä koskevaan ratkaisuun, ei se voi turvautua myöskään kanteluun ylimääräisenä muutoksenhakukeinona.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kiireellisesti kumoaa valituslautakunnan mainitun päätöksen ja palauttaa asian valituslautakunnan käsiteltäväksi sekä velvoittaa Patentti- ja rekisterihallituksen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti tässä asiassa.

Valituslautakunnan päätös perustuu väärään lain tulkintaan. Patentinhakumenettelyssä on kysymys hallinnollisesta prosessista, jossa täytyy ottaa huomioon myös kolmannen osapuolen suoja. Valituslautakunnan argumentointi perustuu jyrkän muodolliseen laintulkintaan ja prosessuaalisten sääntöjen ahtaan tekniseen soveltamiseen, mikä ei ole nykyisten hyvän hallinnon oikeusperiaatteiden mukaista. Valituslautakunta on muun muassa täysin sivuuttanut perustuslain 21 §:n 1 momentin säännökset oikeusturvan takeista.

Patenttihakemuksen hyväksyvä päätös on sellainen lopullinen asiaratkaisun sisältävä valituskelpoinen päätös, josta saa valittaa hallintolainkäyttölain 5 §:n mukaan. Valitusoikeuteen sovelletaan edelleen hallintolainkäyttölain 6 §:n mukaisia periaatteita. Sen mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Patenttilain 26 § viittaa ainoastaan hakijan oikeuteen hakea muutosta silloin, kun lopullinen päätös on ollut hänelle vastainen. Tästä ei voida kuitenkaan tehdä tulkintaa, että kolmannella osapuolella ei olisi muutoksenhakuoikeutta. Kolmannen muutoksenhakuoikeuden poistaminen edellyttäisi nimenomaista valituskieltoa lain tasoisella säännöksellä. Tällaista kieltoa ei ole patenttilaissa eikä myöskään Patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetussa laissa.

Hallintolainkäyttölain 6 §:n mukaan päätöksen välittömät vaikutukset oikeussubjektin etuun perustavat valitusoikeuden. Hallintopäätöksen välittömät oikeusvaikutukset siis laajentavat valitusoikeutta varsinaisen hallinto-oikeudellisen suhteen ulkopuolelle.

Patentinhakumenettelyssä on ehdottomasti otettava kolmannen osapuolen oikeudet huomioon, sillä patentti on vahva yksinoikeus. Patentin avulla voidaan muun muassa sulkea kilpailijat tehokkaasti markkinoilta ja tällä on luonnollisesti suuria taloudellisia vaikutuksia. Tulkinta, jossa patentinhakumenettely ja patenttilaki katsotaan vain patentinhakijan ja viraston välisiksi asioiksi ei ole oikea, koska myönnetty patentti rajoittaa merkittävästi kolmansien osapuolten toimintamahdollisuuksia.

Lisäksi perustuslain 21 §:n 1 momentin säännökset puoltavat A:n kantaa asiassa. Säännöksen mukaanhan jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Tällainen oikeus saada päätös käsiteltäväksi tarkoittaa epäilemättä oikeutta myös saada se käsitellyksi siten että asiassa annetaan sisällöllinen päätös.

Jos kuitenkin valituslautakunnan kannan tulkittaisiin olevan oikea, tulee huomata perustuslain 106 §:n mukainen periaate. Perustuslain 106 §:n mukaan tuomioistuimen tulee antaa ratkaistavana olevassa yksittäisessä asiassa etusija perustuslaille, jos lain säännöksen soveltaminen ratkaistavassa olevassa yksittäisessä asiassa olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Tämä periaate on vahvistettu myös korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2004:26. Nyt käsillä olevassa tapauksessa on siis selvää, että A:lla on valitusoikeus perustuslain 21 §:n 1 momentin nojalla, vaikka patenttilain 26 §:n 1 momenttia tulkittaisiin valituslautakunnan kannan mukaisesti. Valituskielto olisi perustuslain vastainen.

A:n valituksessa on kyse hallinnollisessa menettelyssä tapahtuneesta virheestä, josta voi aiheutua A:lle haittaa. Kysymyksessä ovat siis täysin eri seikat kuin väitteessä, jossa perusteena ovat pääosin aina patentin materiaaliset edellytykset, kuten uutuus ja keksinnöllisyys. Hallinnollisessa prosessissa tapahtuneisiin lainvastaisuuksiin on pystyttävä puuttumaan aina tehokkaasti. Väiteprosessiin vetoaminen vain pitkittää käsittelyä ja vaarantaa merkittävästi A:n oikeusturvan toteutumista.

Valitus patenttihakumenettelyssä tapahtuneesta virheestä on yleisten hallinto-oikeudellisten periaatteiden mukaisesti tehokkain oikeussuojakeino sekä A:n että muiden kolmansien osapuolien oikeussuojan kannalta. Väitemenettely ei toteuta tätä tehokkuuden edellytystä. Olisi kohtuutonta, että A joutuisi turvautumaan työlääseen väiteprosessiin asiassa, jossa se on tarpeeton. Kun kysymys on selvästä menettelyvirheestä, väiteprosessi ei ole tarkoituksenmukainen. Lisäksi on huomattava, että väitemenettelyn alkaminen ei myöskään estä patentinhaltijaa käyttämästä myönnettyyn patenttiin perustuvia oikeuksia. Olisi siis kohtuutonta, jos A joutuisi puolustautumaan väärin perustein myönnettyä patenttia vastaan ja odottamaan väitemenettelyn alkamista, kun asia voidaan ratkaista nopeasti ja tehokkaasti hallinnollisessa menettelyssä.

Tämän valituksen käsittely kiireellisenä on siis ainoa tehokas oikeussuojakeino A:n kannalta, koska turvaamistoimi- tai väitemenettelyt ovat kohtuuttoman raskaita tässä asiassa sekä sisällöllisesti että kustannuksellisesti. Lisäksi A joutuisi tekemään teknisen väitteen asiassa, jossa kyse on puhtaasti menettelyn ja hallinnollisen prosessin virheellisyydestä.

Osapuolet ovat jo aiemmin riidelleet markkinaoikeudessa patenttihakemuksen tarkoittamaan keksintöön liittyvässä asiassa. Näin ollen on olemassa tosiasiallinen uhka patenttiriidasta. Siksi patenttihakemuksen n:o 20002724 käsittelyssä tapahtuneet virheet on oikaistava kiireellisesti. Kiireellinen käsittely on myös viranomaisen kannalta parempi ratkaisu, koska se estää turhan väiteprosessin.

A:n kulujen korvaaminen tässä asiassa on perusteltua hallintolainkäyttölain 74 §:n mukaisesti. On erityisen kohtuutonta, että A joutuisi kantamaan oikeudenkäyntikulut vahinkonaan tapauksessa, jossa kyse on selvästi patenttilain 19 §:n vastaisesta menettelystä ja jossa Patentti- ja rekisterihallituksen olisi tullut suorittaa itseoikaisu. Edelleen ottaen huomioon Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnan tutkimattajättämispäätöksen, on kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Valituslautakunta on antanut valituksen johdosta lausunnon ja siinä esittänyt, ettei valitus anna aihetta valituksenalaisen päätöksen kumoamiseen.

Valitusoikeus hallintoviranomaisen antamaan päätökseen määräytyy yleisesti hallintolainkäyttölain 6 §:n perusteella. Patenttilain 26 §:n 1 momentissa on kuitenkin erityissäännös siitä, että patenttihakemusta koskevaan lopulliseen päätökseen voi hakija hakea muutosta, jos päätös on hänelle vastainen. Tämä säännös vastaa hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin yleistä säännöstä, jonka mukaan valitusoikeus on asianosaisella eli sillä, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Patentin myöntäminen ei suoraan perusta valitusoikeutta ulkopuolisille. Kun yksinoikeus kuitenkin saattaa vaikuttaa ulkopuolisten eli kolmansien oikeusasemaan ja oikeusturvaan, tämä on otettu huomioon patenttilain 24 §:ssä ja patenttiasetuksen 26 a §:ssa. Ulkopuolinen, esimerkiksi A, ei siten pääse asianosaiseksi hakemuksen käsittelyn aikana, vaan vasta patentin myöntämisen jälkeen tekemällä väitteen myönnettyä patenttia vastaan. Tätä tukee myös se, että hakemuksen käsittelyn aikana hakemuksen hyväksymistä vastustava ohjataan väitteen tekoon.

Näin ollen hakemuksen käsittely on edennyt täysin patenttilain tarkoittamalla tavalla eikä A:n tarkoittama "hakemuksen hyväksyminen" saata A:a mitenkään poikkeukselliseen asemaan, vaan kysymyksessä on patenttilain mukainen tilanne, johon joutuvat kaikki ulkopuoliset, kun patentti myönnetään. Patenttilain 24 § ottaa ulkopuoliset huomioon tarjoamalla kelle tahansa tilaisuuden tulla asianosaiseksi tekemällä väitteen, jos vaikuttaa siltä, että patentti on myönnetty väärin perustein (25 §:n 1 momentti).

Patenttilain 25 §:n 1 momentissa luetellaan neljä väiteperustetta. Mikäli jotain näistä neljästä kohdasta rikotaan patenttia myönnettäessä, kysymyksessä on kaikissa tapauksissa virheellinen menettely. Momentin kohdassa 4 on mainittu erityisesti se tapaus, mistä tässä asiassa pohjimmiltaan on kyse. Laki siis rinnastaa uutuuden ja keksinnöllisyyden sekä valittajan nyt tarkoittaman menettelyvirheen ja ohjaa tekemään väitteen myös nyt esillä olevassa asiassa. Kenelläkään ulkopuolisella ei ole siten ennen patentin myöntämistä tarvetta muuhun oikeussuojakeinoon, koska vasta patentin myöntäminen synnyttää oikeuden, jota pitää puolustaa tai jota vastaan on tarve puolustautua. Näin ollen patenttilain tarkoittama väite on tarkoitettu ensisijaiseksi keinoksi ulkopuolisille saada välittömästi ja tehokkaasti myöntämispäätös patenttiviranomaisen tutkittavaksi ja patentin myöntämistä koskevaan päätökseen mahdollinen muutos sekä materiaalisiin että menettelyllisiin perusteisiin vedoten.

Väitteen perusteella asianosaiseksi tulleella on sitten patenttiviranomaisen väitteen johdosta antamaan päätökseen mahdollisuus hakea muutosta valituksin valituslautakunnalta patenttilain 26 §:n 1 momentin sekä patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetun lain 3 §:n ja 4 §:n 2 momentin perusteella. Jos ulkopuolisille olisi ollut tarkoitus antaa valitusoikeus suoraan patentin myöntämistä koskevaan päätökseen, olisi nimenomaan ulkopuolisten turvaksi patenttilaissa säädetty väitemenettely aivan turha.

B on antanut selvityksen, jossa yhtiö on yhtynyt valituslautakunnan lausunnossa esitettyyn.

A on antanut vastaselityksen, jonka mukaan A:lla pitää olla mahdollisuus valittaa laittomasti tehdystä patenttihakemuksen jakamisesta. Valituslautakunnan perustelut eivät ota huomioon jakamistilannetta eivätkä siten puolla valituksen tutkimatta jättämistä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Valituslautakunnan päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Patentti- ja rekisterihallituksen 15.10.2003 tekemä päätös, jolla B:lle on myönnetty patentti n:o 111972, on valituskelpoinen hallintopäätös.

Patenttilain 26 §:n 1 momentin mukaan patenttiviranomaisen patenttihakemusta koskevaan lopulliseen päätökseen hakija voi hakea muutosta, jos päätös on hänelle vastainen. Patentinhaltija tai väitteentekijä voi hakea muutosta patenttiviranomaisen väitteen johdosta antamaan lopulliseen päätökseen, jos päätös on hänelle vastainen.

Patenttilain väitemenettelyä koskevat säännökset on uudistettu 21.3.1997 annetulla lailla 243/1997. Aikaisemman lainsäädännön mukaan väitemenettely edelsi patentin myöntämistä. Patenttiviranomaisen päätöksestä hyväksyä hakemus ei voinut valittaa, jos hakemusta vastaan ei ollut tehty väitettä. Tämä päätös sai heti lainvoiman. Päätökseen, jolla hakemus oli hyväksytty siitä huolimatta, että hakemusta vastaan on asianmukaisesti tehty väite, väitteentekijä sai hakea muutosta. Hakija puolestaan sai valittaa hakemuksen hylkäyspäätöksestä.

Nykyisen patenttilain 26 §:n 1 momentin säännöksen edellä mainitusta taustasta ilmenee, että säännöksessä on tyhjentävästi lueteltu ne, jotka voivat valittaa patenttiviranomaisen lopullisesta päätöksestä. Valitusoikeus patenttihakemusta koskevaan päätökseen on siten vain patentinhakijalla. Muiden oikeusturva on puolestaan otettu huomioon väitemenettelyä koskevissa patenttilain 24 ja 25 §:n säännöksissä ja väitteen johdosta annettua päätöstä koskevassa patenttilain 26 §:n 1 momentin toisessa virkkeessä.

Asiassa ei ole kysymys A:lle myönnettyä patenttia vastaan tekemästä väitteestä eikä väitteen johdosta annetusta patenttiviranomaisen lopullisesta päätöksestä, joka olisi A:lle vastainen. A:lla ei siten ole patenttilain 26 §:n 1 momentin nojalla valitusoikeutta patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä. Tämän vuoksi sillä ei myöskään ole oikeutta hakea muutosta mainittuun päätökseen tekemällä kantelu.

A on valituksessaan viitannut valitusoikeutensa tueksi hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Hallintolainkäyttölain 6 § sisältää yleiset säännökset valitusoikeudesta. Hallintolainkäyttölain 3 §:n mukaan jos muussa laissa tai ennen tämän lain voimaantuloa annetussa asetuksessa on tästä laista poikkeavia säännöksiä, niitä sovelletaan tämän lain asemesta. Kun patenttilaissa on hallintolainkäyttölaista poikkeavasti säädetty valitusoikeudesta patenttia koskeviin päätöksiin, asiassa ei sovelleta hallintolainkäyttölain valitusoikeutta koskevaa 6 §:ää.

A on valituksessaan edelleen viitannut perustuslain 21 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi, sekä perustuslain 106 §:ään, jonka mukaan jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

Perustuslain 21 §:n 1 momentin säännös tarkoittaa oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia päätöksiä. Mainitun säännöksen mukaisen perusoikeuden henkilöllistä soveltamispiiriä kuvastaa muun muassa edellä mainittu hallintolainkäyttölain 6 §, josta ilmenee, että valitusoikeus puuttuu niiltä, joiden asemaan viranomaisen päätös vaikuttaa vain välillisesti tai tosiasiallisesti tai jotka eivät voi vedota nimenomaisesti suojattuun oikeuteen. B:lle myönnetty patentti ei ole päätös, joka koskisi perustuslain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla A:n oikeuksia tai velvollisuuksia.

Hallintolainkäyttölain mukainen valitus ei ole tarpeen oikeusturvakeinona, jos käytettävissä on jokin muu tehokas oikeussuojakeino, jolla viranomaisen toimen lainmukaisuus on ensisijaisesti saatettavissa tutkittavaksi. Patenttilain 24 §:n 1momentin mukainen väitemahdollisuus, jonka perusteella kuka tahansa voi tehdä väitteen myönnettyä patenttia vastaan, on tehokas oikeussuojakeino, jolla kolmas taho voi ensisijaisesti saattaa patentin myöntämispäätöksen lainmukaisuuden tutkittavaksi. Tähän nähden patenttilain 26 §:n 1 momentin soveltaminen ei ole ristiriidassa perustuslain 21 §:n 1 momentin kanssa.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset, asiassa saatu selvitys sekä valituslautakunnan ratkaisu ja sen perustelut, valituslautakunnan päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Oikeudenkäyntikulut

Asian näin päättyessä korkein hallinto-oikeus hylkää A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Ignatius, Marita Liljeström, Niilo Jääskinen ja Ilkka Pere sekä yli-insinöörineuvokset Matti Kleimola ja Kenneth Holmberg. Asian esittelijä Kristina Björkvall.