03.05.2005/1039

Vesiasia - Uiton lakkaaminen - Uittoväylän perkaus - Joenuoman entisöimistyöt - Joen kalataloudellinen kunnostaminen

Vesioikeus oli päätöksellään 30.12.1994 vesi- ja ympäristöhallituksen hakemuksesta uiton lakattua vesistössä kumonnut vesistötoimikunnan 2.10.1940 antaman joen vesistön lauttaussäännön siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen, antanut määräykset muun muassa joen vesistöön tehtyjen perattujen koskien kunnostamisesta ja hakemuksen osittain hyläten myöntänyt vesi- ja ympäristöhallitukselle luvan kunnostaa myös joen alaosalla olevat uittoperkausten kohteet Lestijoessa kalastolle sopiviksi. Vesiylioikeus oli pysyttänyt vesioikeuden päätöksen.

Korkein hallinto-oikeus oli päätöksellään 21.11.1997 katsonut, että joen kunnostaminen oli tarpeen kalaston elinolosuhteiden parantamiseksi. Hakemukseen liitetystä suunnitelmasta tai katselmuskirjasta ei kuitenkaan käynyt riittävän yksityiskohtaisesti ilmi, miten Lestijoen kunnostettaviksi tarkoitetut kosket oli tarkoitus kivetä ja millaisia kutusoraikkoja koskiin oli tarkoitus tehdä. Kun ei voitu arvioida, aiheuttivatko joen kunnostustoimenpiteet vahingollisia muutoksia rannanomistajille, muutoksia joen virtaamiin, tulva-aikaisiin vedenkorkeuksiin tai koskikarojen ja saukkojen elinmahdollisuuksiin ja kun otettiin huomioon vesilain 2 luvun 3 §:n säännökset, korkein hallinto-oikeus oli katsonut, että kunnostussuunnitelmaa oli täydennettävä mainituilta osin, ennen kuin asia voitiin ratkaista joen kunnostamista koskevalta osalta. Sen vuoksi korkein hallinto-oikeus oli kumonnut vesiylioikeuden ja vesioikeuden päätökset siltä osin kuin lupa joen kunnostamiseen oli myönnetty ja palauttanut asian tältä osin vesioikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Alueellinen ympäristökeskus, joka oli tullut vesi- ja ympäristöhallituksen sijaan, oli tämän jälkeen hakenut vesioikeudessa lupaa joen kalataloudelliseen kunnostamiseen alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen siten, että joen alapuolista osaa ei kunnostettaisi, koska siitä ei ollut syntynyt asianosaisten kesken riittävää yksimielisyyttä. Vesioikeuden sijaan tullut ympäristölupavirasto oli sen vuoksi päätöksellään 22.3.2002, samalla kun se oli päätöksestä lähemmin ilmenevin lupaehdoin ja hankkeesta saatavaa hyötyä koskevin perusteluin myöntänyt alueelliselle ympäristökeskukselle luvan kysymyksessä olevan joen yläosan kalataloudelliseen kunnostamiseen hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti, hylännyt eräissä muistutuksissa esitetyt vaatimukset, että joen kalataloudellinen kunnostaminen oli toteutettava alkuperäisen suunnitelman mukaisesti myös joen alaosalla.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että joen uomassa oli myös sen alapuolisella osuudella suoritettu uittoväylän perkauksia, jotka saattoivat vesilain 5 luvun 30 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin olla haitaksi vesistöä käytettäessä. Jokea kunnostamalla tätä haittaa oli mahdollista vähentää ja kalaston elinolosuhteita parantaa. Tämän vuoksi ja kun uitto oli vesistössä lakannut eikä vesilain 5 luvun 62 §:ssä tarkoitettua toimitsijaa ollut, ympäristökeskukselle oli syntynyt vesilain 5 luvun 30 §:n 3 momentissa tarkoitettu velvollisuus haitan poistamiseksi. Ympäristökeskus ei ollut voinut luopua sen lakisääteisiin tehtäviin kuuluvasta hankkeesta hankkeen kohtaaman vastustuksen vuoksi tai muista vastaavista syistä. Ympäristökeskuksen hakemusta ei näin ollen voitu hylätä ympäristölupaviraston päätöksessä mainituilla perusteilla. Kysymyksessä olevan kunnostuksen edellytykset ratkaistiin ympäristölupavirastossa hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevän menettelyn jälkeen ottaen huomioon vesilain 2 luvun säännökset, muun ohella luvun 3, 6, 11 ja 31 §, sekä 1 luvun 23 c §:n. Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen, jonka mukaan ympäristölupaviraston päätös oli kumottu siltä osin kuin ympäristölupavirasto oli hylännyt vaatimukset ympäristökeskuksen velvoittamisesta esittämään suunnitelma joen alapuolisen osan kunnostamisesta. Lupaviraston tuli ympäristökeskuksen esitettyä tarvittavat selvitykset ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi.

Vesilaki 2 luku ja 5 luku 30 §

Ks. myös KHO 1977 A II 81 ja KHO 1986 A II 105