KHO:2003:75

Ulkomaalainen - Oleskelulupa - Perheenyhdistäminen - Alaikäinen lapsi - Kokonaisharkinta - Todellinen perhe-elämä - Painavat syyt luvan myöntämistä vastaan

Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa painavan syyn perheenyhdistämistä koskevan oleskeluluvan myöntämistä vastaan muodosti Suomessa asuvan vanhemman ja ulkomailla asuvien alaikäisten lasten todellisen perhe-elämän katkeaminen.

Ulkomaalaislaki 18 b § 1 mom. ja 18 c § 1 mom.

Kort referat på svenska

Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista

Ulkomaalaisvirasto on 2.10.2000 antamallaan päätöksellä hylännyt muiden ohella A:n ja B:n perheenyhdistämisen perusteella tekemän oleskelulupahakemuksen muun muassa sillä perusteella, että hakijoiden isän muutettua pois yhteisestä kodista Suomeen elokuussa vuonna 1991 hakijoiden etu ei ensisijaisesti vaatinut oleskeluluvan myöntämistä heidän perhesiteidensä painottuessa kokonaisuudessaan Turkkiin. Oleskelulupien myöntämistä vastaan oli olemassa ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentissa tarkoitettuja painavia syitä.

Kuopion hallinto-oikeus on 19.6.2001 antamallaan päätöksellään hylännyt isän C ja hänen lastensa Ulkomaalaisviraston päätöksestä tekemän valituksen.

Korkein hallinto-oikeus on 20.2.2002 antamallaan päätöksellä kumonnut ja poistanut Kuopion hallinto-oikeuden asiassa antaman päätöksen sekä siirtänyt asian Helsingin hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt C:n muun muassa alaikäisten lastensa A:n ja B:n puolesta tekemän valituksen.

Perustelut:

Ulkomaalaislain 18 b §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja Suomessa asuva henkilö on.

Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaan Suomessa asuvan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa, jollei luvan myöntämistä vastaan ole yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia taikka muita painavia syitä. Oleskeluluvan myöntäminen ratkaistaan ottaen huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Kokonaisharkinnassa on otettava myös huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

C on tullut Suomeen Turkista vuonna 1991. C:lle Suomen kansalaisen kanssa solmitun avioliiton perusteella myönnettyjen määräaikaisten oleskelulupien jälkeen hän on saanut Suomessa pysyvän oleskeluluvan 29.5.1996. C on saanut Suomen kansalaisuuden 18.3.1999. C:n lapset ovat olleet isoisänsä huollossa vuodesta 1991. C ja lasten äiti ovat eronneet eivätkä lapset sukujen välisten riitojen vuoksi ole olleet yhteydessä äitiinsä. Viime aikoina lapsista on huolehtinut C:n veli. C on lähtönsä jälkeen tavannut lapsiaan kaksi kertaa. Hän on pitänyt lapsiinsa yhteyttä puhelimitse ja kirjeitse. Lisäksi hän on lähettänyt lapsilleen kuukausittain rahaa. Ulkomaalaisviraston pyynnöstä suoritetussa kuulemisessa lapset ovat kertoneet asuvansa keskenään Konyan kaupungissa ja että lähistöllä asuva setä huolehtii heistä. A ei muista kumpaakaan vanhemmistaan. B muistaa isänsä käyneen kerran Turkissa ja vanhimmat sisarukset muistavat molemmat isän vierailut.

Lähtökohtana ratkaistaessa perheenyhdistämisasioita ulkomaalaislain nojalla on olettamus siitä, että kyseessä on todellinen perhe-elämä. Perhe-elämän tulee olla riittävän läheistä ja tosiasiallista. Euroopan ihmisoikeussopimuksen säännökset eivät turvaa henkilölle yleistä oikeutta saada oleskelulupa vanhempansa kotimaasta. Perheen isä C ei ole vuoden 1991 elokuun jälkeen viettänyt lastensa kanssa yhteistä perhe-elämää. Asiassa ei ole ilmennyt mitään pakottavia syitä, jotka olisivat estäneet C:tä viettämästä lastensa kanssa perhe-elämää kotimaassaan. Hän ei ole myöskään ennen toukokuuta 1999 ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin saadakseen perheensä yhdistettyä. Lisäksi lapset ovat koko elämänsä asuneet Turkissa, käyneet siellä koulunsa ja heidän kulttuurisiteensä painottuvat kokonaisuudessaan kotimaahansa. Hallinto-oikeus katsoo, että lasten edun ei voida katsoa edellyttävän sitä, että he voisivat muuttaa isänsä luokse Suomeen. Oleskeluluvan myöntämistä vastaan on olemassa ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentissa tarkoitettuja painavia syitä. Ulkomaalaisviraston päätös ei ole lainvastainen.

Sovelletut oikeusohjeet:

Ulkomaalaislaki 18 b §:n 1 momentti ja 18 c §:n 1 momentti

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

C on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, koska lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden tutkittavaksi. Luvan myöntämiseen on myös muu painava syy.

Valituksessaan C on vaatinut hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätöksiä kumottaviksi ja oleskeluluvat myönnettäviksi hänen alaikäisille lapsilleen A:lle ja B:lle.

C:n lähtiessä Turkista vuonna 1991 hän oli sopinut isänsä kanssa siitä, että tämä huolehti korvausta vastaan hänen tuolloin 9, 8, 5, ja 1-vuotiaista lapsistaan. C ei ollut avioliitossa lasten äidin kanssa eikä lapsilla ollut mitään yhteyttä äitiinsä vanhempien eron jälkeen. Koska C:n isä on täyttänyt jo 74-vuotta eikä hän enää pystynyt huolehtimaan poikansa lapsista näiden muutettua Konyan kaupunkiin parempien elinolosuhteiden vuoksi, lapsista on huolehtinut C:n veli. Tämä ei kuitenkaan oman perheensä johdosta enää ole halukas huolehtimaan lapsista edes korvausta vastaan. Näin ollen nuorimmat lapset ovat olleet asevelvollisuuttaan suorittavan veljensä ja täysi-ikäiseksi tulleen sisarensa huollettavina. Sisar on kuitenkin menossa lähiaikoina avioliittoon ja muuttamassa miehensä luokse, jolloin alaikäiset lapset ovat vaarassa jäädä keskenään.

Hallinto-oikeuden päätös on virheellinen, sillä C:n ja hänen lastensa perhesiteen ei voida katsoa katkenneen, vaikka isällä on ollut vain viisi kertaa mahdollisuus vierailla lastensa luona. Kuitenkin hän on kuukausittain lähettänyt rahaa sekä pitänyt yhteyttä puhelimitse ja kirjeitse.

Koska lasten olosuhteet Turkissa isän poismuuton jälkeen ovat muuttuneet siten, että he ovat jääneet vaille huoltajaa sisarusten vastuulle, on kokonaisharkinnassa otettava huomioon lasten etuna, että he saavat asua, kasvaa ja kehittyä täysi-ikäisiksi isänsä kanssa.

Ulkomaalaisvirasto on antanut valituslupahakemuksen johdosta lausunnon.

C on antanut Ulkomaalaisviraston lausunnon johdosta vastaselityksen. Lisäksi hän on 15.4.2003 jättänyt asiaan lisäselvityksenä liikehuoneiston vuokrasopimuksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Valituslupa myönnetään ja valitus tutkitaan.

Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut:

Ulkomaalaislain 18 b §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan muun muassa Suomessa asuvan henkilön alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja Suomessa asuva henkilö on.

Ulkomaalaislain 18 c § sisältää säännökset edellytyksistä oleskeluluvan myöntämiselle ulkomailla olevalle henkilölle perhesiteen perusteella.

Viimeksi mainitun pykälän 1 momentin mukaan muun muassa Suomessa asuvan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa, jollei luvan myöntämistä vastaan ole yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia taikka muita painavia syitä. Oleskeluluvan myöntäminen ratkaistaan ottaen huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Kokonaisharkinnassa on otettava myös huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 50/1998 vp) on todettu muun ohella, että 18 c §:n tarkoituksena on säätää edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle perhesiteen perusteella. Säännöksen tavoitteena on perhe-elämän suojaaminen. Hallituksen esityksen mukaan lopputulos, johon päädytään kokonaisarvion perusteella, ei saisi olla asianomaisten kannalta kohtuuton.

Hallituksen esityksen mukaan lähtökohtana hakemuksia ratkaistaessa on olettamus siitä, että kyseessä on todellinen perhe-elämä. Myös Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty yleissopimus, Sops 18-19/1990) suojaa nimenomaan riittävän läheistä, tosiasiallista perhe-elämää.

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia muun muassa yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Sopimus turvaa oikeuden perheen yhdistämiseen, ellei artiklassa mainittuja vastasyitä ole. Tähän ihmisoikeuteen viranomaiset saavat puuttua muun muassa vain silloin, kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen tai yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi.

Ulkomaalaislain 1 c §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksen teossa, joka koskee 18 vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59-60/1991) 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan lapsella on, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Edelleen 10 artiklan mukaan lapsen ja hänen vanhempiensa hakemukset, jotka koskevat muun muassa sopimusvaltioon saapumista perheen jälleenyhdistämiseksi, on käsiteltävä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan 7.11.2000 (asiassa n:o 39391/98 P.R vastaan Alankomaat) muun ohella lausunut, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ei merkitse sitä, että valtio velvoitettaisiin pääsääntöisesti kunnioittamaan maahanmuuttajan avioliittoon perustuvaa asuinpaikan valintaa taikka sallimaan perheenyhdistäminen alueellaan. Näitä valtiolle asetettavia velvollisuuksia on tarkasteltava tapauskohtaisesti sekä etenkin vanhemman ja lapsen keskinäisten siteiden suhteen. Edelleen tuomioistuin on tuossa tapauksessa todennut, että hakijan asuminen erossa lapsistaan vuodesta 1989 vuoteen 1995 oli ollut seurausta omaehtoisesta ja tietoisesta valinnasta muuttaa Alankomaihin asumaan yhdessä aviomiehensä kanssa sen sijaan, että hän olisi jäänyt kotimaahansa lastensa kanssa. Lisäksi hakija oli ensimmäisen kerran hakenut oleskelulupaa lapsilleen vasta, kun yli 6 vuotta oli kulunut maahantulosta, vaikka se olisi voinut tapahtua vuosien 1989-1992 aikana, kun hakijan aviomies yhä oli elossa ja hakijan oleskelustatus oli selvä. Oleskeluvaltion kieltäytyminen myöntämästä perheenyhdistämislupaa sittemmin Alankomaiden kansalaisuuden saaneen hakijan lapsille ei ollut estänyt hakijaa pitämästä yllä sen tasoista perhe-elämää kuin hän itse oli omaksunut muuttaessaan Alankomaihin, eikä myöskään ollut estänyt hakijaa jatkamasta perhe-elämää entisessä kotimaassaan. Vaikka hakija olisi halunnut mieluummin elättää lapsensa ja vahvistaa perhe-elämäänsä Alankomaissa, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ei takaa maahanmuuttajalle oikeutta valita sopivinta paikkaa perhe-elämän viettämiseen.

Asiakirjojen mukaan nyt käsiteltävässä asiassa lasten isä C on lähtenyt kotikylästään Turkista elokuussa 1991 lasten ollessa 9, 8, 5 ja 1 vuotiaita ja saapunut Suomeen turvapaikanhakijana 22.8.1991. Kielteisen turvapaikkapäätöksen 14.9.1992 jälkeen hän oli solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa 23.10.1992 ja hänelle oli myönnetty sen perusteella määräaikainen oleskelulupa 26.11.1992. Pysyvä oleskelulupa C:lle on myönnetty 29.5.1996 ja Suomen kansalaisuus 18.3.1999. Puolisot ovat muuttaneet asumaan erilleen ja heidät on tuomittu avioeroon 11.7.2001.

Asiakirjoissa on selvitys, jonka mukaan C:n perheeseen kuuluvat lapset, 22.11.1981 syntynyt D, 11.1.1983 syntynyt E, 5.8.1985 syntynyt B sekä 15.9.1989 syntynyt A. Oleskelulupahakemuksia jätettäessä 26.5.1999 kaikki neljä ovat olleet alle 18-vuotiaita ja C:n ulkomaalaislain 18 b §:ssä tarkoitettuja perheenjäseniä. Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin nojalla heille myönnetään Suomen kansalaisen perheenjäseninä oleskelulupa, mikäli lainkohdan mukaiset edellytykset luvan myöntämiselle täyttyvät. D:n ja E:n tultua täysi-ikäisiksi C on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ilmoittanut vaativansa hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista siten, että Ulkomaalaisviraston päätökset kumotaan vain alaikäisten B:n ja A:n osalta.

C on täydentäessään oleskelulupahakemuksia kertonut pitäneensä yhteyttä lapsiinsa puhelimitse ja kirjeitse sekä käyneensä kaksi kertaa tapaamassa heitä Turkissa. Oleskelulupahakemusten johdosta Ankaran suurlähetystössä heinäkuussa 2000 suoritetussa haastattelussa nuorin lapsista A ei muistanut lainkaan tavanneensa isäänsä ja toinen tuolloin alaikäinen B muisti yhden tapaamiskerran. Vanhemmat lapset kertoivat isän käyneen Turkissa kahdesti ja soittaneen silloin tällöin. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa C on kertonut käyneensä Turkissa viisi kertaa, viimeksi elokuussa 2002.

Asiakirjojen mukaan lähtiessään Turkista vuonna 1991 C oli tehnyt isänsä kanssa sopimuksen lasten hoitamisesta kuukausittain maksettavaa korvausta vastaan. Lapset eivät olleet tavanneet äitiään isän lähdön jälkeen. Isoisän tultua kyvyttömäksi hoitamaan lapsia nämä olivat muuttaneet Konyan kaupunkiin, missä lähellä asuva C:n veli oli huolehtinut heistä.

Kahdesta valituksessa tarkoitetusta alaikäisestä lapsesta ovat viimeksi huolehtineet Turkissa C:n veli yhdessä lasten kahden täysi-ikäisen sisaruksen kanssa, joiden kanssa lapset ovat asuneet C:n vuokraamassa asunnossa Konyassa. Vanhin lapsista D oli vuoden 2001-2002 vaihteessa aloittanut 18 kuukautta kestävän asepalveluksen ja täysi-ikäisen E:n on kerrottu suunnittelevan avioitumista ja muuttamista aviomiehensä luokse.

Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin nojalla perhesiteen perusteella myönnettävän oleskeluluvan edellytyksenä on, ettei luvan myöntämistä vastaan ole painavia syitä. Asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Sen, että C on täyttänyt elatusvelvollisuutensa lapsia kohtaan suorittamalla isänsä kanssa tekemänsä huoltosopimuksen nojalla kuukausittaisen rahasumman lasten elatukseen, ei yksistään voida katsoa muodostavan sosiaalisten ja kulttuuristen perhesiteiden ylläpitämistä hänen Turkissa oleviin lapsiinsa. C oli ennen oleskelulupahakemuksen tekemistä vuonna 1999 tavannut lapsiaan vain kahdesti elokuussa 1991 tapahtuneen Turkista poistumisensa jälkeen eikä hän ollut ennen toukokuuta 1999 tehnyt perheenyhdistämiseen perustuvaa oleskelulupahakemusta lastensa saamiseksi Suomeen. Tällaisena toimenpiteenä ei voida pitää C:n vuosina 1997 ja 1998 tekemää vuoden määräaikaista oleskelulupahakemusta vanhimmalle pojalleen. Koska C ei ole saanut oleskelulupaa Suomeen turvapaikan taikka suojelun tarpeen vaan avioliiton perusteella, hänen erossa asumisensa lapsistaan vuosina 1991-1999 on ollut omaehtoista ja tietoiseen valintaan perustuvaa. Myöskään ei ole esitetty perusteltua syytä sille, minkä vuoksi C ei tuona aikana aikaisemmin olisi voinut pyrkiä viettämään lastensa kanssa perhe-elämää Suomessa sen sijaan, että on lähettänyt kuukausittain rahaa heidän kasvatukseensa Turkissa. Näin ollen C:n ja hänen lastensa perhe-elämän viettämisen on katsottava katkenneen hänen vapaaehtoisen ja tietoisen valintansa johdosta.

Lasten perhe- ja kulttuurisiteet ovat kokonaisuudessaan painottuneet Turkkiin, missä he ovat asuneet koko ikänsä ja missä heidän sukulaisensa ovat heistä huolehtineet. Kun D:n asevelvollisuusaika on päättynyt vuoden 2003 kesän aikana suunnilleen samaan aikaan kuin toinen hakemuksessa tarkoitetuista alaikäisistä lapsista eli B on tullut täysi-ikäiseksi, ei voida pitää uskottavana, turkkilainen kulttuuri ja perhekäsitys huomioon ottaen, sitä asiassa esitettyä väitettä, että perheenyhdistämiseen perustuneiden oleskelulupahakemusten hylkääminen tulisi johtamaan vielä alaikäisen A:n heitteille jättämiseen Turkissa ottaen huomioon C:n mahdollisuus jatkaa taloudellisen avun toimittamista lapsilleen Turkkiin. Kun otetaan myös huomioon edellä mainitusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisusta ilmenevä tulkinta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan soveltamisesta vastaavanlaisessa tapauksessa, korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei C:n ja lasten kaksi tapaamiskertaa Turkissa ennen perheenyhdistämishakemuksen tekemistä, yhteydenpito puhelimitse sekä rahan lähettäminen osoita sitä, että kysymys olisi riittävän läheisestä ja todellisesta perhe-elämästä, jota mainitulla ihmisoikeussopimuksen säännöksellä on tarkoitus suojata.

Ulkomaalaisviraston ja hallinto-oikeuden päätökset hylätä C:n tuolloin vielä alaikäisten lasten perheenyhdistämistä koskevat oleskelulupahakemukset eivät estä häntä viettämästä sen tasoista perhe-elämää kuin hän oli itse valinnut asettuessaan asumaan Suomeen avioliiton perusteella, kun otetaan huomioon, että Euroopan ihmisoikeussopimus ei takaa maahanmuuttajalle oikeutta valita sopivinta paikkaa perhe-elämän viettämiseen.

Kun otetaan huomioon Suomessa asuvan vanhemman huoltajuussuhde alaikäisiin lapsiinsa, lasten siteet kotimaahansa Turkkiin, missä he ovat koko ikänsä asuneet, sekä kaikki asiassa ilmenneet seikat kokonaisuudessaan, korkein hallinto-oikeus katsoo Ulkomaalaisviraston ja hallinto-oikeuden tavoin, että ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaisessa perhesiteen perusteella myönnettävän oleskeluluvan kokonaisharkinnassa A:n ja B:n oleskelulupien myöntämistä vastaan on lainkohdassa tarkoitettuja painavia syitä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Rihto, Pirkko Lundell, Olli Nykänen, Ilkka Pere ja Ahti Vapaavuori. Asian esittelijä Kai Träskelin.

Asiaa ratkaistaessa on toimitettu äänestys. Hallintoneuvos Pirkko Lundellin äänestyslausunto:

"Myönnän valitusluvan ja tutkin valituksen. A:n osalta kumoan hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset ja palautan asian Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi. B:n osalta hylkään valituksen ja jätän hallinto-oikeuden päätöksen hänen osaltaan pysyväksi.

Perustelut:

Ulkomaalaislain 18 b §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan muun muassa Suomessa asuvan henkilön alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja Suomessa asuva henkilö on.

Ulkomaalaislain 18 c § sisältää säännökset edellytyksistä oleskeluluvan myöntämiselle ulkomailla olevalle henkilölle perhesiteen perusteella.

Viimeksi mainitun pykälän 1 momentin mukaan muun muassa Suomessa asuvan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa, jollei luvan myöntämistä vastaan ole yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia taikka muita painavia syitä. Oleskeluluvan myöntäminen ratkaistaan ottaen huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Kokonaisharkinnassa on otettava myös huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 50/1998 vp) on todettu muun ohella, että 18 c §:n tarkoituksena on säätää edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle perhesiteen perusteella. Säännöksen tavoitteena on perhe-elämän suojaaminen. Hallituksen esityksen mukaan lopputulos, johon päädytään kokonaisarvion perusteella, ei saisi olla asianomaisten kannalta kohtuuton.

Hallituksen esityksen mukaan lähtökohtana hakemuksia ratkaistaessa on olettamus siitä, että kyseessä on todellinen perhe-elämä. Myös Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty yleissopimus, Sops 18-19/1990) suojaa nimenomaan riittävän läheistä, tosiasiallista perhe-elämää.

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia muun muassa yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Sopimus turvaa oikeuden perheen yhdistämiseen, ellei artiklassa mainittuja vastasyitä ole. Tähän ihmisoikeuteen viranomaiset saavat puuttua muun muassa vain silloin, kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen tai yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi.

Ulkomaalaislain 1 c §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee 18 vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59-60/1991) 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan lapsella on, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Edelleen 10 artiklan mukaan lapsen ja hänen vanhempiensa hakemukset, jotka koskevat muun muassa sopimusvaltioon saapumista perheen jälleenyhdistämiseksi, on käsiteltävä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti.

Asiakirjojen mukaan nyt käsiteltävässä asiassa lasten isä C on lähtenyt kotikylästään Turkista elokuussa 1991 lasten ollessa 9, 8, 5 ja 1 vuotiaita ja saapunut Suomeen turvapaikanhakijana 22.8.1991. Kielteisen turvapaikkapäätöksen 14.9.1992 jälkeen hän oli solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa 23.10.1992 ja hänelle oli myönnetty sen perusteella määräaikainen oleskelulupa 26.11.1992. Pysyvä oleskelulupa C:lle on myönnetty 29.5.1996 ja Suomen kansalaisuus 18.3.1999. Puolisot ovat muuttaneet asumaan erilleen ja heidät on tuomittu avioeroon 11.7.2001.

Asiakirjoissa on selvitys, jonka mukaan C:n perheeseen kuuluvat lapset, 22.11.1981 syntynyt D, 11.1.1983 syntynyt E, 5.8.1985 syntynyt B sekä 15.9.1989 syntynyt A. Oleskelulupahakemuksia jätettäessä 26.5.1999 kaikki neljä ovat olleet alle 18-vuotiaita ja C:n ulkomaalaislain 18 b §:ssä tarkoitettuja perheenjäseniä. Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin nojalla heille myönnetään Suomen kansalaisen perheenjäseninä oleskelulupa, mikäli lainkohdan mukaiset edellytykset luvan myöntämiselle täyttyvät. D:n ja E:n tultua täysi-ikäisiksi C on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ilmoittanut vaativansa hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista siten, että Ulkomaalaisviraston päätökset kumotaan vain alaikäisten B:n ja A:n osalta.

C on täydentäessään oleskelulupahakemuksia kertonut pitäneensä yhteyttä lapsiinsa puhelimitse ja kirjeitse sekä käyneensä kaksi kertaa tapaamassa heitä Turkissa. Oleskelulupahakemusten johdosta Ankaran suurlähetystössä heinäkuussa 2000 suoritetussa haastattelussa vanhemmat lapset kertoivat isän käyneen Turkissa kahdesti ja soittaneen silloin tällöin. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa C on kertonut käyneensä Turkissa viisi kertaa, viimeksi elokuussa 2002.

Asiakirjojen mukaan lähtiessään Turkista vuonna 1991 C oli tehnyt isänsä kanssa sopimuksen lasten hoitamisesta kuukausittain maksettavaa korvausta vastaan. Lapset eivät olleet tavanneet äitiään isän lähdön jälkeen. Isoisän tultua kyvyttömäksi hoitamaan lapsia nämä olivat muuttaneet Konyan kaupunkiin, missä lähellä asuva C:n veli oli huolehtinut heistä.

Kahdesta valituksessa tarkoitetusta alaikäisestä lapsesta ovat viimeksi huolehtineet Turkissa C:n veli yhdessä lasten kahden täysi-ikäisen sisaruksen kanssa, joiden kanssa lapset ovat asuneet C:n vuokraamassa asunnossa Konyassa. Vanhin lapsista D oli vuoden 2001-2002 vaihteessa aloittanut 18 kuukautta kestävän asepalveluksen ja täysi-ikäisen E:n on kerrottu suunnittelevan avioitumista ja muuttamista aviomiehensä luokse.

Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin nojalla perhesiteen perusteella myönnettävän oleskeluluvan edellytyksenä on, ettei luvan myöntämistä vastaan ole painavia syitä. Asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Sen, että C on täyttänyt elatusvelvollisuutensa lapsia kohtaan suorittamalla isänsä kanssa tekemänsä huoltosopimuksen nojalla kuukausittaisen rahasumman lasten elatukseen, ei yksistään voida katsoa muodostavan sosiaalisten ja kulttuuristen perhesiteiden ylläpitämistä hänen Turkissa oleviin lapsiinsa. C oli ennen oleskelulupahakemuksen tekemistä vuonna 1999 tavannut lapsiaan vain kahdesti elokuussa 1991 tapahtuneen Turkista poistumisensa jälkeen eikä hän ollut ennen toukokuuta 1999 tehnyt perheenyhdistämiseen perustuvaa oleskelulupahakemusta lastensa saamiseksi Suomeen. Tällaisena toimenpiteenä ei voida pitää C:n vuosina 1997 ja 1998 tekemää vuoden määräaikaista oleskelulupahakemusta vanhimmalle pojalleen. Koska C ei ole saanut oleskelulupaa Suomeen turvapaikan taikka suojelun tarpeen vaan avioliiton perusteella, hänen erossa asumisensa lapsistaan vuosina 1991-1999 on ollut omaehtoista ja tietoiseen valintaan perustuvaa. Myöskään ei ole esitetty perusteltua syytä sille, minkä vuoksi C ei tuona aikana aikaisemmin olisi voinut pyrkiä viettämään lastensa kanssa perhe-elämää Suomessa. Näin ollen C:n ja hänen lastensa perhe-elämän viettämisen on katsottava katkenneen hänen vapaaehtoisen ja tietoisen valintansa johdosta siten, että kysymys ei ole todellisen, suojaa nauttivan perhe-elämän viettämisestä.

Edellä lausutuilla perusteilla ja ottaen kokonaisharkinnassa myös huomioon, että B on nyttemmin tullut täysi-ikäiseksi, katson, että perhesiteeseen perustuvan oleskeluluvan myöntämistä vastaan on B:n osalta ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentissa tarkoitettuja painavia syitä. Näin ollen hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen B:n osalta ei ole syytä.

A on edelleen alaikäinen. Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa painavia syitä oleskelulupaa vastaan arvioitaessa on otettava huomioon myös alaikäisen lapsen etu. Kun otetaan huomioon A:n olosuhteista Turkissa esitetty selvitys ja se, että hän on käytännössä nyttemmin täysi-ikäisiksi tulleiden sisarustensa huollettavana, on hänen olosuhteissaan tapahtunut sellainen muutos, että hänen biologisen isänsä C:n on katsottava olevan yksin vastuussa hänen toimeentulostaan ja kasvatuksestaan. Tämän vuoksi katson lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan, 7 artiklan 1 kohdan ja 10 artiklan 1 kohdan nojalla, että A:n edun mukaista on saada asua yhdessä ainoan huoltajansa, isänsä A:n kanssa. Alaikäisen lapsen etu on katsottava ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa painavammaksi kuin oleskeluluvan myöntämistä vastaan muutoin olevat syyt. Tämän vuoksi kumoan Ulkomaalaisviraston ja hallinto-oikeuden päätöksen A:n osalta ja palautan asian tältä osin Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi."