KHO:2003:47

Vesiasia - Yleinen kulkuväylä - Julkinen kulkuväylä - Veneliikenteen aiheuttama rannan syöpyminen - Korvausvelvollisuus - Toimenpidevelvoite

Vesistössä olevan julkisen kulkuväylän käyttämisen seurauksena rantakiinteistön ranta oli syöpynyt. Tästä aiheutunut vahinko oli vesilain 4 luvun 8 §:n ensimmäisen virkkeen ja 11 luvun nojalla korvattavaa vahinkoa. Merenkulkuhallituksen hallinnollisella päätöksellä perustettu väylä rinnastettiin vesilain muutoksen 646/1992 voimaantulo- ja soveltamissäännöksen nojalla uusiin väyliin myös korvausvelvollisuuden osalta. Korvausta tai korvauksen sijaan määrättävää toimenpidevelvoitetta voitiin hakea vesilain 11 luvun 8 §:n 3 momentin mukaisesti ympäristölupavirastosta.

Vesilaki 4 luku 2 a §, 8 § ja 11 luku 3 §, 8 § 3 mom. ja 13 §
Suomen perustuslaki 15 §

Kort referat på svenska

1. Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista

1.1. Hakemus ympäristölupavirastolle

Maija-Leena Leppäkangas on Itä-Suomen ympäristölupavirastolle 4.5.2000 toimittamallaan ja 15.5.2000 täydentämällään hakemuksella vaatinut Järvi-Suomen merenkulkupiirin velvoittamista suojaamaan Jyväskylän maalaiskunnassa osoitteessa Kankarsaarentie 17 olevan tontin rannan Kankarvirrassa julkisella kulkuväylällä harjoitetun liikenteen aiheuttamalta syöpymiseltä. Tontin kohdalla on aallokon aiheuttamisen kielto, mutta se ei estä syöpymistä, koska liikenne on vilkastunut huomattavasti muutaman vuoden aikana. Parin viime vuoden aikana on syöpymistä esiintynyt pitkin rantaa ja kaikkein vaikeimmat kohdat ovat hakijan kaivon kohdalla. Merenkulkupiiri on hakijan mielestä vastuussa Päijänteen väyläliikenteestä, muun muassa nopeusrajoituksista ja aallontekohaitoista. Merenkulkupiiri oli korjannut yhden tontin hänen tonttinsa yläpuolella.

1.2. Selvitykset ympäristölupavirastossa

Järvi-Suomen merenkulkupiiri on hakemuksen johdosta ympäristölupavirastolle toimittamassaan vastineessa lausunut, että kyseinen paikka on altis pohjois- ja etelätuulten aiheuttamalle aallokolle ja siten myös luonnollisen aallokon aiheuttamalle eroosiolle. Paikalla on ollut yleinen kulkuväylä jo vuosikymmeniä, ja nykyisen tontin kohdalla on väylällä aallokon aiheuttamisen kielto. Jyväskylän-Tampereen tuotantoalueen edustaja on paikalla käynnin perusteella arvioinut, että syöpymistä on tapahtunut jo ennen vuotta 1994, jolloin Keiteleen kanava valmistui ja liikenne väylällä lisääntyi. Merenkulkupiiri ei ole katsonut olevansa korjausvelvollinen kyseisiin syöpymisiin eikä se myöskään ole suorittanut Leppäkankaan mainitsemaa rannan kunnostusta yläpuolisen naapurin kohdalla.

2. Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätös 13.7.2000 n:o 38/00/1

Ympäristölupavirasto on vesilain 4 luvun 8 §:n nojalla hylännyt Leppäkankaan Järvi-Suomen merenkulkupiiriin kohdistaman hakemuksen julkisella kulkuväylällä Jyväskylän maalaiskunnassa Kankarvirrassa harjoitetun liikenteen aiheuttaman rannan syöpymisen estämisestä. Ympäristölupavirasto on katsonut, että vesilain 4 luvun 8 §:n mukaan siitä, että vesialue on määrätty yleiseksi kulkuväyläksi tai että sitä kulkuväylänä käytetään, on korvausta suoritettava vain, jos yksityisen kalastusoikeuden käyttämiselle aiheutuu vahinkoa tai vesilain 11 luvun 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettu kalastusoikeus estyy tai vaikeutuu taikka jonkin oikeuden käyttämistä varten tehty laite tai rakennelma sen johdosta käy hyödyttömäksi. Sanotun säännöksen perusteella merenkulkupiiri ei ole korvausvastuussa Leppäkankaalle hakemuksessa tarkoitetun kaltaisesta rannan syöpymisvahingosta eikä siten velvollinen suorittamaan korvauksen sijasta Leppäkankaan omistaman rannan korjaamistakaan.

3. Asian käsittely Vaasan hallinto-oikeudessa

3.1. Vaatimukset hallinto-oikeudessa

Leppäkangas on vesilain 4 luvun 8 a §:n sekä 11 luvun 3 §:n 2, 3, 4, 5, 6 ja 12 kohtien nojalla vaatinut hakemuksensa hyväksymistä. Järvi-Suomen merenkulkupiiri on velvoitettava suojaamaan Leppäkankaan kiinteistön ranta Kankarvirrassa julkisen kulkuväylän liikenteen aiheuttamalta syöpymiseltä. Leppäkangas on pyytänyt, että hallinto-oikeus suorittaa asiassa tarkastuksen paikalla.

Leppäkangas on muun muassa lausunut, että toukokuussa 2000 merenkulkulaitoksen Jyväskylän aluetoimiston edustajat ovat käyneet katsomassa Leppäkankaan rantaa. Leppäkangasta oli neuvottu tekemään Itä-Suomen ympäristölupavirastoon hakemus rannan korjaamiseksi. Neuvojat arvelivat tuolloin Leppäkankaan rannan korjauksen tapahtuvan loppukesästä. Tilanne Leppäkankaan rannassa on todella huono. Syöpyminen uhkaa tuhota rannassa olevan kaivon. Vesiliikenne julkisella kulkuväylällä on vilkasta. Laineentekokielto ja nopeusrajoitus eivät ole estäneet veneitä ajamasta niin, ettei laineita synny. Vahingot Leppäkankaan tilan rannassa pahenevat jatkuvasti. Syöpyminen on tapahtunut vasta viime vuosina Keiteleen kanavan valmistuttua vuonna 1994.

3.2. Selvitykset hallinto-oikeudessa

Järvi-Suomen merenkulkupiiri on Leppäkankaan valituksen johdosta antamassaan selityksessä muun muassa lausunut, ettei se julkisen kulkuväylän ylläpitäjänä ole korvausvastuussa Leppäkankaan hakemuksessa tarkoitetun kaltaisesta rannan syöpymisvahingosta. Valituksessa mainitun katselmuksen osalta merenkulkupiiri on lausunut, että merenkulkupiiri on Leppäkankaan tapauksessa ja eräissä muissakin tapauksissa omalta osaltaan käynyt toteamassa, että kysymyksessä oleva vesistön osa kohtuuden mukaan täyttää ne vaatimukset, jotka vesistössä harjoitettava liikenne huomioon ottaen yleiselle kulkuväylälle voidaan asettaa. Rannan syöpymisen estäminen väyläteknisenä asiana tulee otettavaksi huomioon esimerkiksi silloin, kun on kysymys vesiliikenteen tarpeista lähtevästä säännöstelystä tai jos alusturvallisuus kapeissa virtapaikoissa edellyttää haitallista aallokkoa tai virtauksia aiheuttavan nopeuden ja konetehon ylläpitämistä. Mainittujen perusteiden nojalla merenkulkupiiri on vapaaehtoisesti korjannut muutamien yksittäisten kiinteistöjen rantoja Varkaus-Kuopio-syväväylällä Unnukalla.

4. Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisu 29.6.2001 n:o 01/0044/3

1. Hallinto-oikeus on pysyttänyt ympäristölupaviraston päätöksen siltä osin kuin Leppäkankaan hakemus on käsitelty vesilain 4 luvun 8 §:n mukaisena asiana.

2. Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätös on kumottu ja asia on palautettu ympäristölupavirastoon uudelleen vesilain 4 luvun 3 a §:n mukaisena hakemuksena käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

1. Ympäristölupaviraston päätöksen pysyttäminen

Vesilain yleisten oikeusperiaatteiden mukaan vahinko, haitta ja muu edunmenetys on ensisijaisesti korjattava toimenpitein ja toissijaisesti korvattava rahakorvauksin.

Leppäkankaan kiinteistö sijaitsee Kankarvirrassa vajaan 200 metrin päässä virran itärannalla olevasta 2,4 metrin syvyisestä julkisesta kulkuväylästä, joka on aikanaan perustettu merenkulkulaitoksen hallinnollisella päätöksellä vesilain 4 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla. Tuolloin julkisella kulkuväylällä tarkoitettiin vesistössä olevaa väylää, joka oli merenkulkua koskeneiden säännösten mukaan tällaiseksi luettava. Vesilain 4 luvun 1 a §:n mukaan 1.9.1992 alkaen kulkuväylän määräämisestä päättäminen on kuulunut vesioikeudelle. Maaliskuun 1 päivästä 2000 alkaen vesilain muutoksella 4.2.2000/88 vesioikeuksien tilalle ovat tulleet ympäristölupavirastot.

Nykyisin voimassa olevan vesilain 4 luvun 8 a §:n mukaan väylän vahvistamispäätöksen yhteydessä voidaan väylän kunnossapitäjä velvoittaa suorittamaan korvausta, jos väylän käyttämisestä aiheutuu ennalta arvioiden saman luvun 8 §:n mukaan korvattavaa vahinkoa. Tuon 8 §:n toisen virkkeen mukaan siitä, että vesialue on määrätty yleiseksi kulkuväyläksi tai sitä kulkuväylänä käytetään, on korvausta suoritettava vain, jos yksityisen kalastusoikeuden käyttämiselle aiheutuu vahinkoa tai 11 luvun 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettu ammattikalastus estyy tai vaikeutuu taikka jonkin oikeuden käyttämistä varten tehty laite tai rakennelma sen johdosta käy hyödyttömäksi.

Hallituksen esityksessä numero 42 vuoden 1992 valtiopäiville on vesilain 4 luvun 8 ja 8 a §:n osalta lain perusteluissa todettu, että merenkulkuhallituksen ennen 1.9.1992 vahvistamista väylistä johtuvia korvauksia olisi erikseen haettava.

Leppäkangas on 4.5.2000 ympäristölupavirastoon saapuneessa kirjelmässä vaatinut Järvi-Suomen merenkulkupiiriltä toimenpiteitä, joilla voidaan estää vesiliikenteen lisääntymisestä aiheutuneen Leppäkankaalle kuuluvan tilan rannan syöpyminen. Hakemuksen mukaan tilan rannassa oleva kaivo oli vaarassa tuhoutua vesiliikenteen syövyttäessä rantaa.

Mainitun hallituksen esityksen mukaan korvauksen määräytymisperusteisiin sovelletaan 8 §:n säännöstä. Merenkulkuhallituksen perustamat julkiset väylät rinnastettaisiin uusien säännösten mukaisesti vesioikeudessa (nykyisin ympäristölupavirastossa) vahvistettaviin väyliin. Korvausta vanhojen väylien aiheuttamista edunmenetyksistä voitaisiin hakea vesioikeudessa vesilain 11 luvun 8 §:n mukaisesti, todetaan hallituksen esityksessä. Leppäkankaan ympäristölupavirastolle tekemää hakemusta voidaan pitää vesilain 4 luvun 8 §:n ja 11 luvun 8 §:n 3 momentin tarkoittamana korvaushakemuksena. Hakemuksessaan Leppäkangas on vaatinut väylän vesiliikenteen aiheuttaman vahingon poistamista ja estämistä toimenpitein eli rannan suojaamisella.

Vesilain 4 luvun 8 §:n mukaan siitä, että vesialue on määrätty yleiseksi kulkuväyläksi tai että sitä kulkuväylänä käytetään, on korvausta suoritettava muun muassa, jos jonkin oikeuden käyttämistä varten tehty laite tai rakennelma sen johdosta käy hyödyttömäksi. Puheena olevaa kaivoa ei kuitenkaan voida pitää 8 §:ssä tarkoitettuna laitteena, koska se ei sijaitse vesialueella.

Vesilain 2 luvun 27 ja 28 § eivät tule sovellettaviksi väyläasioissa, todetaan mainitussa hallituksen esityksessä väylän muuttamista ja lakkauttamista koskevan 4 luvun 3 a §:n kohdalla.

Vesistöjen ollessa Suomessa kaikkien käytettävissä vesilain 1 luvun 24 §:ään perustuvan yleiskäyttöoikeuden perusteella ja väylän käyttämistä koskevan erityisen 4 luvun 8 §:n korvaussäännöksen perusteella asiassa ei ole edellytyksiä suostua Leppäkankaan toimenpidevaatimukseen eikä Järvi-Suomen merenkulkupiiri siten ole velvollinen suorittamaan rahakorvauksen sijasta Leppäkankaan omistaman tilan rannan suojaamista.

2. Asian palauttaminen

Leppäkankaan hakemuksen voidaan katsoa olevan vesilain korvaushakemuksen lisäksi vesilain 4 luvun 3 a §:n mukainen julkisen kulkuväylän muuttamishakemus.

Ympäristölupavirasto ei ole tutkinut ja ratkaissut Leppäkankaan hakemusta vesilain 4 luvun 3 a §:n mukaisena julkisen kulkuväylän muuttamishakemuksena. Ottamatta ensimmäisenä oikeusasteena asiaa tältä osin välittömästi tutkittavakseen ja ratkaistavakseen hallinto-oikeus on palauttanut asian mainitulta osin ympäristölupavirastoon.

5. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

5.1. Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Leppäkangas on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan siten, että Järvi-Suomen merenkulkupiiri velvoitetaan korjaamaan hänen omistamansa Jyväskylän maalaiskunnan Haapaniemen kylässä sijaitsevan kiinteistön Kankarlahti RN:o 2:302 rantaviiva niin, ettei syöpymistä enää tapahdu.

Yleisiin kulkuväyliin sovelletaan vesilain 4 luvun säännöksiä. Yleiseksi kulkuväyläksi määräämisestä on soveltuvin osin voimassa mitä vesilain 2 luvussa vesistöön rakentamisesta ja siihen annettavasta luvasta säädetään.

Ennen kuin yleisestä kulkuväylästä määrätään, tulee ympäristölupaviraston todeta, että kysymyksessä oleva vesistön osa kohtuuden mukaan täyttää ne vaatimukset, jotka vesistössä harjoitettava liikenne huomioon ottaen yleiselle kulkuväylälle voidaan asettaa. Väylän tulee täyttää kyseessä olevat vaatimukset myös haittojen ja niiden ehkäisemisen osalta. Kulkuväyläpäätöksen tulee edelleen sisältää määräykset väylän kuntoonpanemiseksi tarpeellisista toimenpiteistä. Tällainen toimenpide on myös rannan vahvistaminen niin sanottuna väyläteknisenä toimenpiteenä, koska siihen paikalliset olosuhteet huomioon ottaen on erityistä tarvetta.

Hakemus ei ole ollut vesilain 4 luvun 3 a §:n tarkoittama julkisen kulkuväylän muuttamishakemus. Kankarvirta on tilan kohdalla kapea, joten ei väylää voi siirtää mihinkään. Leppäkangas on vaatinut ainoastaan korjaamaan tilan rannan julkisella kulkuväylällä tapahtuvan liikenteen aiheuttamalta syöpymiseltä. Nopeusrajoitus ja aallokontekokielto eivät ole olleet riittäviä toimenpiteitä estämään rannan syöpymistä. Liikenne on vilkastunut ja kanava on auki nykyisin yölläkin, joten liikenne tulee ilmiselvästi edelleen vilkkaammaksi.

Leppäkankaan kaivo on enää 3 metrin päässä rantaviivasta ja saunarakennus noin 3,5 metrin päässä. Tilan rakennukset ja kaivo on rakennettu 1931. Aikaisempina vuosina ei syöpymistä ole ollut. Kanavan valmistuttua vuonna 1994 tilanne on jatkuvasti muuttunut pahemmaksi. Kaivo ja sauna ovat elintärkeitä jokapäiväisessä elämässä.

Yleistä kulkuväylää koskevaa lainvoimaista päätöstä voidaan muuttaa (vesilain 4 luvun 3 a §). Vesilain vesistöön rakentamista koskevien säännösten mukaan lupapäätöksen määräyksiä voidaan tarvittaessa lisäksi tarkistaa ja täydentää. Leppäkankaan rannan osalta ei ole tehty minkäänlaista selvitystä vahingollisesta seurauksesta, jota väyläpäätös edellyttää, ja jonka estämiseksi kuntoonpanija voidaan velvoittaa toimenpiteisiin lupamääräyksiä muuttamalla päätöksen lainvoiman estämättä.

5.2. Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

5.2.1. Itä-Suomen ympäristölupavirasto on lausunnossaan on kiinnittänyt huomiota siihen, että Leppäkangas on valituksessaan ensin lausunut, että hänen hakemuksensa ei ole vesilain 4 luvun 3 a §:n mukainen julkisen kulkuväylän muuttamishakemus, koska Kankarvirta on hänen tilansa kohdalla kapea, joten väylää ei voi siirtää mihinkään. Valituksen viimeisessä kappaleessa Leppäkangas on kuitenkin todennut, että yleistä kulkuväylää koskevaa päätöstä voidaan muuttaa ja vaatinut rantaviivansa korjaamista.

Ympäristölupavirasto on katsonut, että asiassa annettavalla korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä on tämän yksittäisen tapauksen lisäksi yleisempääkin merkitystä.

5.2.2. Merenkulkulaitoksen keskushallinto on valituksen johdosta antamassaan selityksessä lausunut, että valituksessa mainitulla paikalla Pohjois-Päijänteen Kankarvirrassa on ollut käytännössä aina julkinen kulkuväylä. Väylä on perustettu ennen vuonna 1992 vesilain 4 lukuun tehtyjä muutoksia, jolloin se lakimuutoksen yhteydessä kuului siirtymäsäännösten piiriin ja säilyi vahvistettuna väylänä ilman erillistä vesioikeuden/ympäristölupaviraston käsittelyä. Keiteleen kanavan valmistuminen vuonna 1994 on avannut vesitieyhteyden Päijänteen ja Keiteleen välille ja lisännyt varsinkin veneilyä Kankarvirran kohdalla.

Yleisen kulkuväylän aiheuttaman korvausvelvollisuuden pääperiaatteen määrittelee vesilain 4 luvun 8 §. Nyt käsittelyssä oleva tapaus ei täytä sanotun lainkohdan edellytyksiä.

Vesiliikenteestä aiheutuvan rannan syöpymisen estäminen tulee kysymykseen väyläteknisenä toimenpiteenä vain silloin, kun vesistön luonnollisia vesipintoja muutetaan vesiliikenteen takia, väylän rakentaminen ulottuu rantaan rikkoen sen luonnollisen eroosiosuojauksen tai kun esimerkiksi virtapaikassa alusturvallisuus edellyttää haitallista aallokkoa ja eroosiota aiheuttavan tietyn konetehon ja nopeuden ylläpitämistä. Muilta osin lähtökohtana voidaan pitää sitä, että hyvään merimiestaitoon kuuluu muiden vesillä liikkujien sekä rannoilla olevien rakenteiden ja toimintojen huomioiminen. Vesiliikenteen turvallisuuden tai haittavaikutusten kannalta kriittiset kohdat voidaan lisäksi osoittaa ja liikenteen haitat minimoida muun muassa nopeusrajoitusten ja aallokonmuodostuskieltojen avulla. Myös Kankarvirrassa on mainitut rajoitukset, mutta vesillä liikkujien piittaamattomuus ja valvonnan puute aiheuttavat sen, että rajoituksia ja kieltoja ei täysin noudateta.

Väylänpitäjä vastaa siitä, että kysymyksessä oleva vesistön osa kohtuuden mukaan täyttää ne vaatimukset, jotka vesistössä harjoitettava liikenne huomioon ottaen yleiselle kulkuväylälle voidaan asettaa. Kankarvirta täyttää nämä edellytykset. Väylänpitäjä ei voi vastata niistä vahingoista tai haitoista, jotka aiheutuvat siitä, että asetettuja rajoituksia ja kieltoja rikotaan tahallisesti eikä riittävää valvontaa pystytä järjestämään. Vesilain 1 luvun 25 §:n mukaan vahinko, joka aiheutuu muun muassa aluksen aikaansaamasta aallokosta, on aluksen omistajan korvattava.

Merenkulkulaitoksella on ylläpidettävänään yli 16 000 kilometriä julkisia kulkuväyliä, joista noin 8 000 kilometriä on sisävesiväyliä. Merenkulkulaitos on katsonut, että valituksessa tarkoitetulla asialla on hyvin laaja merkitys väylänpidon ja väylänpitäjän vastuun kannalta yleisesti sekä valtion toimesta ylläpidettävien julkisten kulkuväylien pidon kustannusten kannalta erityisesti.

5.2.3. Leppäkangas on lausunnon ja selityksen johdosta antamassaan vastaselityksessä lausunut, ettei hänen tarkoituksensa ole ollut hakea kulkuväylän siirtämistä. Virta on Leppäkankaan tilan kohdalla noin 300 metriä leveä ja väylä on noin 150 metrin päässä rannasta. Merenkulkulaitoksen Jyväskylän aluetoimistosta oli ensin annettu ymmärtää, että ranta korjataan, mutta myöhemmin oli käynyt ilmi, ettei tämä pitänytkään paikkaansa. Leppäkankaan saaman tiedon mukaan Merenkulkulaitoksen toimesta on kuitenkin eräiden muiden tilojen rantoja korjattu.

Kankarvirrassa on ollut kulkuväylä uittotoimintaa varten, mutta tuolloin laivat olivat pieniä samoin kuin muutkin väylällä liikennöivät veneet. Mitään yleisiä laitureita ei ollut, joten myöskään haittavaikutuksia ei syntynyt. Nyt liikenne on vilkasta ja nykyisistä veneistä monet ovat suurempia kuin vanhat hinaajat. Kalastus on vaikeaa syöpyneeltä rannalta, joka on onkaloita täynnä. Kaivoa ja saunaa voidaan pitää laitteena ja rakennelmana, joiden olemassa olo pitää turvata, sekä ranta korjata, koska sitä ei voi hyödyntää nautinta- ja virkistystoimintaan. Samalla syöpyminen laskee tontin arvoa. Rantaviivaa ei voi mitenkään käyttää pahojen syöpymisien takia. Kaivoon on rantaviivasta kolmisen metriä, joten kaivo on kohta käyttökelvoton. Vesilain 11 luvun 3 §:n mukaan edellä mainitut vahingot tulee korvata.

Aallokontekokielto ja nopeusrajoitus ovat olleet voimassa vasta muutaman vuoden. Kiellot eivät tulleet itsestään selvyytenä rantojen suojelemiseksi kanavareitin aukaisun yhteydessä, vaan vasta kerätyn nimilistan seurauksena. Rannassa ei ole tehty tutkimuksia eikä mitään toimenpiteitä ennen kanavaväylän aukaisua.

6. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan ympäristölupavirastolle käsiteltäväksi korvausta ja mahdollisesti korvauksen sijaan tulevaa toimenpidevelvoitetta koskevana asiana.

Perustelut

Leppäkangas on hakemuksessaan ympäristölupavirastolle vaatinut, että Järvi-Suomen merenkulkupiiri velvoitetaan suojaamaan Jyväskylän maalaiskunnassa osoitteessa Kankarsaarentie 17 olevan tontin ranta Kankarvirrassa julkisella kulkuväylällä harjoitetun liikenteen aiheuttamalta syöpymiseltä.

Vesilain 4 luvun mukaiset yleiset kulkuväylät ovat joko julkisia kulkuväyliä tai yleisiä paikallisväyliä.

Leppäkankaan kiinteistö sijaitsee Kankarvirrassa vajaan 200 metrin päässä virran itärannalla olevasta 2,4 metrin syvyisestä julkisesta kulkuväylästä, joka on aikanaan perustettu merenkulkuhallituksen hallinnollisella päätöksellä vesilain 4 luvun 1 §:n 1 momentissa (264/1961) tarkoitetulla tavalla. Tuolloin julkisella kulkuväylällä tarkoitettiin vesistössä olevaa väylää, joka oli merenkulkua koskeneiden säännösten mukaan tällaiseksi luettava.

Vesilain 4 luvun 1 §:n 1 momentin (646/1992) mukaan 1.9.1992 alkaen julkiseksi kulkuväyläksi määräämiseen sovelletaan vesilain 4 luvun säännöksiä. Vesilain 4 luvun 1 a §:n mukaan julkisen kulkuväylän perustamisesta päättäminen on 1.9.1992 alkaen kuulunut vesioikeudelle. Vesilain muuttamisesta annetun lain 646/1992 voimaantulo- ja soveltamissäännöksessä on merenkulkuhallituksen päätöksellä ennen 1.9.1992 perustetut väylät rinnastettu vesioikeuden päätöksellä vahvistettaviin väyliin. Väyliin sovelletaan, mitä julkisesta kulkuväylästä vesilaissa säädetään. Maaliskuun 1 päivästä 2000 alkaen voimaan tulleella vesilain muutoksella (88/2000) vesioikeuksien tilalle ovat tulleet ympäristölupavirastot.

Vesilain 4 luvun 2 a §:n (626/1996) mukaan yleiseksi kulkuväyläksi määräämisestä on, jollei vesilaissa muuta säädetä, soveltuvin osin voimassa, mitä vesistöön rakentamisesta ja siihen annettavasta luvasta säädetään. Vesilain muutoksia 646/1992 koskevassa hallituksen esityksessä 42/1992 vp on 4 luvun 2 a §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttu, että esimerkiksi luvan myöntämistä koskevat 2 luvun säännökset soveltuvin osin koskevat myös väylän perustamista. Vesilain 4 luvun 2 a §:n viittaussäännös kohdistuu siten lähtökohtaisesti kaikkiin vesistöön rakentamista tarkoittavaa lupaa koskeviin säännöksiin. Näihin säännöksiin kuuluu muun ohella vesilain 2 luvun 13 §:n säännös, jonka mukaan rakentamisesta johtuva vahinko, haitta ja muu edunmenetys on asianomaiselle korvattava. Korvausten määräämiseen osana lupapäätöstä tai eräissä tapauksessa eri hakemuksesta sovelletaan vesilain 11 luvun säännöksiä. Eräissä tapauksissa korvauksen sijaan voi saman luvun säännösten mukaan tulla määrättäväksi vahingonkärsijäkohtainen toimenpidevelvoite.

Vesilain 4 luvun 8 ja 8 a § (646/1992) sisältävät kulkuväyliä koskevia erityisiä korvaussäännöksiä.

Vahingosta, haitasta ja muusta edunmenetyksestä, joka johtuu 8 §:n edellä olevien 4 luvun säännösten nojalla suoritetuista toimenpiteistä toisen maa- tai vesialueella taikka oikeudesta saada käyttää tai lunastaa toiselle kuuluvaa aluetta, on 4 luvun 8 §:n ensimmäisen virkkeen pääsäännön mukaan suoritettava korvaus.

Edellä sanotusta pääsäännöstä on 8 §:n toisessa virkkeessä säädetty poikkeus. Siitä, että vesialue on määrätty yleiseksi kulkuväyläksi tai että sitä kulkuväylänä käytetään, on toisen virkkeen mukaan korvausta suoritettava vain, jos yksityisen kalastusoikeuden käyttämiselle aiheutuu vahinkoa tai 11 luvun 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettu kalastus estyy tai vaikeutuu taikka jonkin oikeuden käyttämistä varten tehty laite tai rakennelma käy hyödyttömäksi.

Vesilain 4 luvun 8 a §:ssä säädetään 8 §:ssä tarkoitettujen korvausten määräämisestä väylän perustamispäätöksessä tai eräissä tapauksissa eri menettelyssä.

Julkisten kulkuväylien perustamismenettelyä koskevissa yleisperusteluissa hallituksen esityksessä 42/1992 vp on lausuttu, että jo olemassa olevat väylät rinnastetaan uusiin väyliin myös korvausoikeudelliselta kannalta. Samassa hallituksen esityksessä on 4 luvun 8 a §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttu, että 4 luvun 8 a §:ssä säädetty menettely ei enää takautuvasti voi koskea merenkulkuhallituksen ennen lain voimaantuloa vahvistamia väyliä, vaan näistä johtuvia korvauksia on erikseen haettava. Kuitenkin 4 luvun 8 §:n säännös korvauksen määräytymisperusteista on sovellettavissa näihinkin väyliin. Korvausta vanhojen väylien aiheuttamista edunmenetyksistä voidaan edellä sanottujen perustelujen mukaan hakea vesilain 11 luvun 8 §:n mukaisesti.

Vesilain 4 luvun 8 § (264/1961) kuului 31.8.1992 asti seuraavasti: "Vahingosta, haitasta ja muusta edunmenetyksestä, joka johtuu edellä tässä luvussa olevien säännösten nojalla suoritetuista toimenpiteistä toisen maa- tai vesialueella taikka oikeudesta saada käyttää tai lunastaa toiselle kuuluvaa aluetta, on suoritettava korvaus. Siitä, että vesialue on määrätty yleiseksi kulkuväyläksi tai että sitä kulkuväylänä käytetään, on korvausta suoritettava vain, milloin määräyksestä johtuva rajoitus aiheuttaa huomattavaa vahinkoa yksityisen kalastusoikeuden käyttämiselle tai jonkin oikeuden käyttämistä varten tehty laite tai rakennelma sen johdosta käy hyödyttömäksi."

Pykälän perusteluissa hallituksen esityksessä 64/1959 vp lausuttiin: "Edellä mainituista toimenpiteistä sekä niitä varten myönnettyjen oikeuksien käyttämisestä johtuva vahinko, haitta ja muu edunmenetys olisi korvattava, kuitenkin niin, että omistajalla ei olisi oikeutta saada korvausta pelkästään vesialueen määräämisestä yleiseksi kulkuväyläksi tai sen sellaisena käyttämisestä, paitsi milloin määräyksestä johtuva rajoitus aiheuttaa huomattavaa vahinkoa omistajan kalastusoikeuden käyttämiselle taikka jonkun oikeuden käyttämistä varten tehty laite tai rakennelma sen johdosta käy hyödyttömäksi."

Edellä mainituista perusteluista käy ilmi, että pykälän ensimmäisen virkkeen sisältämän pääsäännön mukainen korvausvastuu koskee yleisesti vesilain 4 luvun mukaisista toimenpiteistä sekä niitä varten myönnettyjen oikeuksien käyttämisestä johtuvaa vahinkoa, haittaa ja muuta edunmenetystä. Korvaukset määräytyvät vesilain 11 luvun mukaisesti. Laista 646/1992 tai sitä koskevista perusteluista hallituksen esityksessä 42/1992 vp ei ilmene, että pääsäännön alaa olisi yleisesti tarkoitettu muuttaa.

Lisäksi edellä mainituista hallituksen esityksen 64/1959 vp perusteluista käy ilmi, että vesilain 4 luvun 8 §:n (264/1961) toisen virkkeen sisältämä korvausvastuun rajoitus on koskenut ainoastaan sitä vesialueen omistajaa, jonka alueella väylä on. Muutoin vahingot ovat jääneet ensimmäisen virkkeen pääsäännön alaan.

Laista 646/1992 tai sitä koskevista perusteluista hallituksen esityksessä 42/1992 vp ei ilmene, että pääsäännön ja poikkeuksen suhdetta olisi yleisesti tarkoitettu muuttaa. Kuitenkin erityisesti ammattikalastuksen suojaa on toisessa virkkeessä laajennettu siten, että myös yleisoikeuden nojalla tapahtuvan, vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetun ammattikalastuksen estyminen tai vaikeutuminen on korvattavaa. Tässä tapauksessa kysymys ei ole väylän vesialueen omistajalle ehkä tulevasta korvauksesta, jota alkuperäisessä toisessa virkkeessä tarkoitettiin. Sanotusta, joka tapauksessa vesialuetta koskevasta muutoksesta ei kuitenkaan seuraa, että rantakiinteistöjen omistajien korvaussuoja olisi heikentynyt. Kun otetaan huomioon myös vesilain 4 luvun 2 a § ja 2 luvun 13 § sekä Suomen perustuslain 15 §, on 4 luvun 8 §:n (646/1992) ensimmäisen virkkeen pääsäännön edelleen katsottava koskevan myös ranta-alueille koituvia vahinkoja, jos ne ovat vesilain 11 luvun säännösten mukaan korvattavia.

Leppäkangas on valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle lausunut, ettei hänen hakemuksensa ole ollut vesilain 4 luvun 3 a §:ssä tarkoitettu julkista kulkuväylää koskeva muuttamishakemus.

Hallituksen esityksessä 42/1992 vp on lausuttu, että lainvoimaisesti perustetun julkisen kulkuväylän lakkauttamisesta tai muuttamisesta säädetään 4 luvun 3 a §:ssä. Ehdotuksen mukaan myös näissä asioissa päätösvalta kuuluisi vesioikeudelle, ja sovellettaviksi tulisivat samat 2 luvun säännökset kuin väylää perustettaessakin. Hakijana voisi olla sekä merenkulkuviranomainen että muu asianosainen. Muiden kuin väylän kunnossapitäjän hakemuksia koskevat kuitenkin perustelujen mukaan erityiset edellytykset, joilla on tarkoitus luoda lainvoimaisesti perustetulle väylälle vakautta ja pysyvyyttä. Tämä rajoitus muistuttaa vesilain 2 luvun 27 ja 28 §:n säännöksiä, jotka eivät sellaisinaan sovellu väyläpäätöksiin. Sanottuja säännöksiä ei nyt siis sovellettaisi.

Ottaen huomioon puheena olevan yleisen kulkuväylän sijainnin ja sen, että Keiteleen kanavan ja väylän käyttäminen edellyttää Kankarvirrassa olevan väylän olemassaoloa, samoin kuin sen, ettei Kankarvirran kohdalla väylän sijainnille ole muuta mahdollisuutta kuin se, missä väylä jo on, korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei edellytyksiä asian palauttamiselle vesilain 4 luvun 3 a §:n nojalla ole.

Kysymyksessä ei myöskään ole sellainen vesilain 1 luvun 25 §:n 1 momentissa tarkoitettu vahinko, joka on aiheutunut toisen maalle aluksen aikaan saamasta aallokosta ja joka on aluksen omistajan korvattava. Sanotussa lainkohdassa tarkoitetaan yksittäisen aluksen aallokon kerralla aiheuttamaa vahinkoa. Leppäkankaan rannan syöpyminen on aiheutunut yleisesti väylän käyttämisestä lukemattomien eri alusten ja veneiden aiheuttaman aallokon seurauksena. Vesilain 1 luvun 25 §:ää ei siten tässä asiassa sovelleta.

Kun otetaan huomioon edellä vesilain 4 luvun 8 §:n säännöksistä lausuttu, asia on ratkaistava vesilain 11 luvun säännöksiä soveltaen. Kysymykseen voi, jos vesilain 11 luvun 3 §:ssä säädetyt korvattavuuden edellytykset täyttyvät, tulla joko rahakorvaus tai, jos sen edellytykset ovat käsillä, rahakorvauksen sijasta vesilain 11 luvun 13 §:ssä tarkoitettu toimenpidevelvoite. Vesilain 11 luvun 13 §:ssä on säädetty, että jos vahingon, haitan tai muun edunmenetyksen, josta vesilain mukaan on suoritettava korvaus, ehkäiseminen tai vähentäminen on muissa kuin pykälän edellä erikseen mainituissa tapauksissa mahdollista erityisin laittein tai toimenpitein eivätkä niiden kustannukset suhteettomasti ylitä vahingosta suoritettavan rahakorvauksen määrää, on korvausvelvollinen, milloin se havaitaan kohtuulliseksi, rahakorvauksen sijasta velvoitettava kustannuksellaan tekemään sanotut laitteet ja suorittamaan vahinkoa estävät muut toimenpiteet.

Kun otetaan huomioon myös edellä vesilain 11 luvun 8 §:stä lausuttu, korvausta tai sen sijaan määrättävää toimenpidevelvoitetta koskeva asia voidaan saattaa vireille sanotun pykälän mukaisesti. Vesilain 11 luvun 8 §:n 3 momentin (88/2000) mukaan korvausta vahingosta, jota lupaa myönnettäessä ei ole ennakoitu, voidaan aiemman ratkaisun estämättä vaatia hakemuksella ympäristölupavirastossa tai, jos kysymys on kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen myöntämästä luvasta, mainitussa viranomaisessa. Samassa yhteydessä ympäristölupavirasto voi käsitellä vaatimuksen, joka tarkoittaa samalla toimenpiteellä luvasta poiketen aiheutuneen vahingon korvaamista. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa toimivalta kuuluu ympäristölupavirastolle.

Kuten edellä on todettu, jo olemassa olevat väylät rinnastetaan uusiin väyliin myös korvausoikeudelliselta kannalta. Puheena olevan väylän käyttämisestä on Keiteleen kanavan aukaisemisen jälkeen vilkastuneen liikenteen synnyttämän aallokon myötä ollut seurauksena, että Leppäkankaan Kankarvirran rannalla olevan kiinteistön ranta on syöpynyt. Sanottua vahinkoa on pidettävä vesilain 4 luvun 8 §:n 1 virkkeen ja 11 luvun nojalla korvattavana vahinkona. Tämän vuoksi asia palautetaan Itä-Suomen ympäristölupavirastolle vesilain 11 luvun 8 §:n 3 momentin mukaisena korvausta tai toimenpidevelvoitetta koskevana asiana uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Ignatius, Lauri Tarasti, Marita Liljeström ja Pekka Vihervuori sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Pentti Hannonen ja Juha Kämäri. Asian esittelijä Tuulia Riikonen.