KHO:2003:28

Ulkomaalainen - Oleskelulupa - Perheenyhdistäminen - Perheenjäsen - Aviopuoliso - Toimeentulo - Alaikäinen lapsi - Lapsen etu - Kokonaisharkinta

Ulkomaalaislain 18 c §:n mukaisten edellytysten arviointi, jonka nojalla Suomen kansalaisen kanssa avioliitossa olevalle ulkomaalaiselle voidaan myöntää oleskelulupa säännöksen 1 momentin nojalla kokonaisharkinnan perusteella sekä tämän alaikäiselle lapselle säännöksen 2 momentin nojalla ottaen huomioon myös lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen määräykset.

Yleissopimus lapsen oikeuksista (SopS 59-60/1991) 3, 7 ja 10 artikla
Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (SopS 18-19/1990) 8 artikla
Ulkomaalaislaki 1 c, 18 b ja 18 c §

Kort referat på svenska

Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista

Ulkomaalaisvirasto on 2.11.2001 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n omasta puolestaan ja alaikäisen lapsensa B:n puolesta perhesiteen perusteella tekemän oleskelulupahakemuksen.

Ulkomaalaisvirasto on päätöksensä perusteluissa todennut muun muassa, että A on aviopuolisonsa Suomen kansalaisen C:n ulkomaalaislain mukainen perheenjäsen. A:n lapsi B ei sen sijaan ole C:n ulkomaalaislain mukainen perheenjäsen. C on Suomen kansalainen ja hänen perheenjäsenelleen A:lle tulisi siten myöntää oleskelulupa ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin nojalla ellei luvan myöntämistä vastaan ole painavia syitä. A:n alaikäiselle lapselle oleskelulupa voitaisiin sen sijaan myöntää saman pykälän 2 momentin mukaan vain, jos hänen toimeentulonsa on turvattu. Ulkomaalaisvirasto viitaten ohjeisiinsa 23.6.1999 (DN:o 6/010/99), joissa on muun muassa määritelty toimeentulon turvaamiseen riittävät nettoansiot, sekä C:n ilmoittamiin tuloihin 3 039 markkaa ajalta 1.10.-15.10.2000 on katsonut, ettei B:n toimeentulo Suomessa ollut turvattu eikä hänelle siten voitu myöntää oleskelulupaa. Ulkomaalaislain 18 c §:n kokonaisharkinnan perusteella ei myöskään A:lle voitu myöntää oleskelulupaa, koska hänen perhesiteidensä oli katsottava painottuvan Vietnamiin, jossa hänen huollossaan oleva alaikäinen lapsensa asui, ja luvan myöntämistä vastaan siten oli painavia syitä.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt C:n ja B:n Ulkomaalaisviraston päätöksestä tekemän valituksen.

Perustelut:

Ulkomaalaislain 18 b §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja Suomessa asuva henkilö on.

Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaan Suomessa asuvan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa, jollei luvan myöntämistä vastaan ole yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia taikka muita painavia syitä. Oleskeluluvan myöntäminen ratkaistaan ottaen huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Saman pykälän 2 momentin mukaan muun kuin pysyväisluonteisella tai pysyvällä oleskeluluvalla oleskelevan ulkomaalaisen perheenjäsenelle voidaan myöntää oleskelulupa edellyttäen 1 momentissa säädetyn lisäksi, että hänen toimeentulonsa on turvattu.

Ulkomaalaisasetuksen 8 b §:n mukaan perhesiteen perusteella ulkomaalaislain 18 c §:n 2 tai 4 momentin nojalla oleskelulupaa hakevan henkilön on esitettävä selvitys siitä, että hänen toimeentulonsa on turvattu hänen itsensä tai hänen Suomessa oleskelevan perheenjäsenensä toimesta. Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi solmitun yleissopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia muun ohessa perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Artikla samoin kuin Suomen perustuslaki ja ulkomaalaislakikaan eivät kuitenkaan turvaa aviopuolisoille yleistä oikeutta saada oleskelulupa toisen aviopuolison kotimaasta.

A on solminut avioliiton 26.1.1999 Suomen kansalaisen C:n kanssa. Hän on puolisonsa ulkomaalaislain mukainen perheenjäsen. Hänen alaikäinen lapsensa on hänen perheenjäsenensä, mutta ei sen sijaan hänen puolisonsa perheenjäsen. Huomioon ottaen C:n tuloista esitetyt selvitykset, niiden ei ole katsottava riittävän turvaamaan myös B:n alaikäisen lapsen toimeentuloa. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella alaikäisen lapsen toimeentulo ei muutoinkaan ole turvattu ulkomaalaislaissa edellytetyllä tavalla. Myöskään lapsen edun ei ole katsottava vaativan oleskeluluvan myöntämistä. Ottaen huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan ja koska lapselle ei voida myöntää oleskelulupaa, ei myöskään hakijalle voida myöntää oleskelulupaa.

Asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoo, että Ulkomaalaisvirasto on voinut hylätä hakijan ja hänen alaikäisen lapsensa oleskelulupahakemukset.

Sovelletut oikeusohjeet:
Ulkomaalaislaki 1 c §, 18 b § 1 mom. ja 18 c § 1 mom. ja 2 mom.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

C on pyytänyt lupaa valittaa B:n puolesta hallinto-oikeuden päätöksestä, koska lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Valitusluvan myöntämiselle on myös muu painava syy.

C on Suomen kansalainen eikä hän voi muuttaa ulkomaille viettämään perhe-elämää, koska hänen neljästä lapsestaan kolme asuu vielä kotona ja heidän koulunsa on kesken. C:n aviopuolison oleskeluluvan myöntämistä vastaan ei ole ollut muita syitä kuin se, että hänen lapsensa osalta on katsottu, ettei ulkomaalaislain 18 c §:n 2 momentin mukainen toimeentuloedellytys täyty. Ulkomaalaislaissa ei ole otettu huomioon uusperheitä. Puolison lapseen tulisi soveltaa lain 18 b §:n perheenjäsentä koskevia määräyksiä taikka 18 c §:n 3 momentin määräyksiä Suomessa asuvan ulkomaalaisen muusta omaisesta, eikä 18 c §:n 2 ja 4 momenttien mukaista toimeentuloedellytystä kuten Ulkomaalaisvirasto on tehnyt. C on lisäksi vaatinut, että Ulkomaalaisvirasto velvoitetaan korvaamaan sekä hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen omavastuuosuus laillisine viivästyskorkoineen, koska päätös on perustunut viranomaisen virheeseen soveltamalla lainkohtia ja tulkitsemalla toimeentuloedellytystä väärin.

Ulkomaalaisvirasto on antanut valituslupahakemuksen johdosta lausunnon. Asiassa tulisi myöntää valituslupa ja erityisesti tutkia lapsen edun huomioon ottamisen suhdetta ulkomaalaislain perheenjäsenen määritelmään ja toimeentulovaatimukseen.

C on antanut vastaselityksen Ulkomaalaisviraston lausunnon johdosta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Valituslupa myönnetään ja valitus tutkitaan.

Hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut:

Ulkomaalaislain 18 b §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan muun muassa Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso.

Ulkomaalaislain 18 c § sisältää säännökset edellytyksistä oleskeluluvan myöntämiselle ulkomailla olevalle henkilölle perhesiteen perusteella.

Pykälän 1 momentin mukaan muun muassa Suomessa asuvan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa, jollei luvan myöntämistä vastaan ole yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia taikka muita painavia syitä. Oleskeluluvan myöntäminen ratkaistaan ottaen huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Kokonaisharkinnassa on otettava myös huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

Pykälän 2 momentin mukaan muun kuin edellä 1 momentissa tai 18 a §:n 1 momentissa tarkoitetun pysyväisluonteisella oleskeluluvalla oleskelevan ulkomaalaisen perheenjäsenelle voidaan myöntää oleskelulupa edellyttäen 1 momentissa säädetyn lisäksi, että hänen toimeentulonsa on turvattu.

Pykälän 3 momentin mukaan oleskelulupa voidaan myöntää 1 momentissa mainitun henkilön muulle omaiselle, jos oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta sen vuoksi, että asianomaisten on tarkoitus Suomessa jatkaa aikaisemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta henkilöstä. Lisäksi edellytetään, että luvan myöntämistä vastaan ei ole yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia taikka muita painavia syitä.

Pykälän 5 momentin mukaan Suomessa oleskelevaan henkilöön rinnastetaan mainitussa pykälässä tarkoitetuissa asioissa sellainen ulkomaalainen, joka on saanut oleskeluluvan Suomeen muuttamista varten, vaikka hän ei vielä asukaan Suomessa, ellei tätä rinnastusta vastaan ole erityisiä syitä.

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 50/1998 vp) on todettu muun ohella, että 18 c §:n tarkoituksena on säätää edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle perhesiteen perusteella. Säännöksen tavoitteena on perhe-elämän suojaaminen. Hallituksen esityksen mukaan lopputulos, johon päädytään kokonaisarvion perusteella, ei saisi olla asianomaisten kannalta kohtuuton.

Hallituksen esityksen mukaan lähtökohtana hakemuksia ratkaistaessa on olettamus siitä, että kyseessä on todellinen perhe-elämä. Myös Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi, Sops 18-19/1990) suojaa nimenomaan riittävän läheistä, tosiasiallista perhe-elämää. Sen vuoksi perhemääritelmän muodollisesta soveltumisesta huolimatta oleskelulupa tulee evätä, jos voidaan osoittaa, että esimerkiksi avioliitto tai adoptiosuhde on solmittu maahantulosäännösten kiertämiseksi tai että aikaisemmin vallinnut perhe-elämä on päättynyt. Euroopan unionin neuvoston 4 päivänä joulukuuta 1997 antamassa päätöslauselmassa toimenpiteistä lumeavioliittojen estämiseksi (97/C382/01) on määritelty seikkoja, joiden perusteella voidaan olettaa, että avioliitto on solmittu maahantulosäännösten kiertämiseksi. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi yhteiselämän puuttuminen, avioliiton solmimisesta on maksettu rahaa, puolisoilla ei ole yhteistä kieltä, puolisot antavat ristiriitaisia henkilötietoja toisistaan tai se, että puolisot eivät ole kertaakaan tavanneet ennen avioliittoa.

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia muun muassa yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Sopimus ei kuitenkaan velvoita valtiota kunnioittamaan aviopuolisoiden asuinpaikkaa koskevaa valintaa ja hyväksymään muuta kuin asianomaisen valtion kansalaisen maahanmuuttoa. Myös Suomen perustuslain 9 §:n lähtökohtana on kansainvälisen oikeuden pääsääntö, jonka mukaan ulkomaalaisella ei ole yleistä oikeutta asettua asumaan toiseen maahan.

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus ei turvaa myöskään lapselle yleistä oikeutta saada oleskelulupaa siinä maassa, jossa hänen vanhempansa oleskelee. Sopimus turvaa kuitenkin oikeuden perheen yhdistämiseen ellei sen 8 artiklassa mainittuja vastasyitä ole. Tähän ihmisoikeuteen viranomaiset saavat puuttua muun muassa vain silloin, kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen tai yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi. Toimeentuloehdon asettaminen ei näin ollen ole sinänsä ristiriidassa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kanssa, sillä sopimusmääräyksen mukaan perhe-elämän suojaan voidaan yksittäistapauksessa puuttua maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi.

Suomen perustuslain 10 § suojaa nyt kysymyksessä olevissa tilanteissa perhe-elämää yhdenmukaisesti Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen kanssa.

Ulkomaalaislain 1 c §:n mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee 18 vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59-60/1991) 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan lapsella on, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän kanssaan. Edelleen 10 artiklan mukaan lapsen ja hänen vanhempiensa hakemukset, jotka koskevat muun muassa sopimusvaltioon saapumista perheen jälleenyhdistämiseksi, on käsiteltävä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti.

Suomen kansalainen C ja Vietnamin kansalainen A ovat solmineet avioliiton 26.1.1999. A:lla on huolettavanaan aikaisemmasta avioliitostaan oleva alaikäinen lapsi B ja he ovat yhdessä hakeneet oleskelulupaa Suomeen. Hakemuksen perusteena on ollut A:n solmima avioliitto C:n kanssa. Tässä tilanteessa tulee ensin arvioida A:n oleskeluluvan myöntämisen edellytykset avioliiton perusteella.

Ulkomaalaisvirasto on päätöksessään todennut A:n olevan C:n ulkomaalaislain 18 b §:ssä tarkoitettu perheenjäsen.

A:n perheenyhdistämisen perusteella myönnettävän oleskeluluvan edellytykset määräytyvät ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaisesti ja lupa myönnetään, ellei luvan myöntämistä vastaan ole lainkohdassa tarkoitettuja yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia tai muita painavia syitä. Luvan myöntäminen ratkaistaan kaikki asiassa ilmenevät seikat huomioon ottaen kokonaisharkinnalla. Koska lainkohdan mukaan ratkaistavana on aviopuolisoiden perheenjäsenyyteen perustuvan oleskeluluvan edellytykset, ei A:n oleskelulupaa ratkaistaessa oleskeluluvan myöntämistä vastaan olevana painavana syynä voida pitää yksistään sitä seikkaa, että A:n huollossa olevan alaikäisen lapsen osalta myönnettävän oleskeluluvan edellytyksenä oleva toimeentuloedellytys ei mahdollisesti täyttyisi.

A:n oleskeluluvan edellytyksiä arvioitaessa tulee ensin selvittää avioliiton muodollisten edellytysten lisäksi, onko avioliiton solmimisen tarkoituksena ollut Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettu riittävän läheisen ja tosiasiallisen perhe-elämän viettäminen. Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa tulee toisaalta ottaa huomioon Suomessa olevan ja maahan saapuvan aviopuolison välinen suhde sekä toisaalta maahan saapuvan puolison hakemusta edeltänyt huoltajuussuhde alaikäiseen lapseensa, lapsen siteet kotimaahansa ja sinne jäävään vanhempaansa sekä kaikki muut lapsen etuun vaikuttavat seikat. Asiassa tulee siten myös arvioitavaksi, muodostuuko lapsen edun kautta sellaisia painavia syitä, jotka ovat hänen vanhempansa oleskeluluvan myöntämistä vastaan.

A:n alaikäinen lapsi B ei ole C:n ulkomaalaislain 18 b §:ssä tarkoitettu perheenjäsen. Hänelle ei siten voida myöntää oleskelulupaa ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin nojalla eikä myöskään 3 momentin nojalla C:n muuna omaisena, koska C:n ja mainitun lapsen ei ole väitettykään viettäneen aikaisemmin kiinteää perhe-elämää, eikä ole väitetty lapsen olevan täysin riippuvainen C:stä. Hänelle myönnettävän oleskeluluvan edellytykset, kun otetaan huomioon ulkomaalaislain 18 c §:n 5 momentin säännös, määräytyvät lain 18 c §:n 2 momentin perusteella. Lupa voidaan siis myöntää vain jos B:n toimeentulo on turvattu. Lain tarkoittama toimeentuloedellytys ei kuitenkaan voi syrjäyttää lapsen oikeuksia koskevassa sopimuksessa olevia velvoitteita. Asiassa tulee edellä mainitut seikat sekä lapsen etu huomioon ottaen arvioida, onko B:n edun mukaista seurata hänen tänne tulevaa vanhempaansa A:ta ja onko siten lapsen edun vuoksi poikettava lain asettamasta toimeentuloedellytyksestä, vai ovatko B:n siteet painottuneet hänen kotimaahansa ja vaatiiko hänen etunsa myös hänen vanhempansa A:n oleskeluluvan epäämistä lain 18 c §:n 1 momentin tarkoittamasta painavasta syystä.

Koska asiassa eivät A:n oleskeluluvan myöntämisen edellytysten osalta ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin kokonaisharkinnan perusteet, eivätkä myöskään B:n oleskeluluvan osalta lain 18 c §:n 2 momentin toimeentuloedellytyksen harkinnan vaikutukset asiaan kokonaisuudessaan riittävästi ilmene Ulkomaalaisviraston ja hallinto-oikeuden päätöksistä, asia palautetaan Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Timo Silenti, Ilmari Ojanen, Hannu Koskinen, Marita Liljeström ja Pekka Vihervuori. Asian esittelijä Kai Träskelin.