27.03.2002/706
Antopäivä 27.03.2002 Taltionumero 706 Diaarinumero 417/3/01
Patentti - Lisäsuojatodistus - Menetetty määräaika - Patenttilaissa tai sen nojalla vahvistettu määräaika - Patenttilain 71 a §:n soveltaminen - Neuvoston asetus
Yhtiö, jolle patentti- ja rekisterihallitus oli 31.7.1998 myöntänyt patentin keksinnölle "Menetelmä farmaseuttisen formulaation valmistamiseksi", oli 24.1.2000 tehnyt patenttilain 71 a §:n mukaisen esityksen lääkeaineiden lisäsuojatodistusta koskevan, yhtiön samana päivänä tekemän hakemuksen katsomiseksi jätetyksi määräajassa. Patentti- ja rekisterihallitus oli hylännyt esityksen, koska yhtiö ei ollut toiminut niin huolellisesti kuin olosuhteet vaativat määräajan noudattamiseksi. Valituslautakunta oli samalla perusteella hylännyt yhtiön valituksen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että menetetty määräaika voidaan patenttilain 71 a §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyessä palauttaa tilanteissa, joissa patentinhakija tai patentinhaltija on kärsinyt oikeudenmenetyksen sen takia, että hän ei ole suorittanut toimenpidettä patenttiviranomaisessa patenttilaissa tai sen nojalla vahvistetussa määräajassa. Lisäsuojatodistuksen hakemisesta on eräiltä osin säädetty patenttilain 9 a luvussa, mutta lisäsuojatodistuksen hakemiselle säädetty kuuden kuukauden määräaika ei ilmene patenttilaista, vaan siitä on säädetty lääkkeiden lisäsuojatodistuksen aikaansaamisesta annetun neuvoston asetuksen (ETY) n:o 1768/92 7 artiklassa. Jos asiaa koskevia menettelytapasäännöksiä ei mainitussa asetuksessa ole, sovelletaan asetuksen 18 artiklan mukaan todistukseen kansallisen lainsäädännön nojalla vastaavaan peruspatenttiin sovellettavia menettelytapasäännöksiä, jollei laki säädä erityisiä todistuksia koskevia menettelytapasäännöksiä todistuksia varten. Tällä perusteella voidaan patenttilain 71 a §:ää soveltaa myös tilanteisiin, joissa määräajan menetys liittyy lisäsuojatodistuksen hakemiseen. Yhtiön valitus hylättiin muutoin patentti- ja rekisterihallituksen ja valituslautakunnan mainitsemin perustein.
Patenttilaki 9 a luku ja 71 a § Neuvoston asetus (ETY) N:o 1768/92 lääkkeiden lisäsuojatodistuksen aikaansaamisesta 7 ja 18 artikla
|