08.05.2002/1069
Antopäivä 08.05.2002 Taltionumero 1069 Diaarinumero 1408/2/00
Tulli - Ns. F-tulli - Liittymisasiakirja - Tuonti kolmansista maista - Luottamuksensuoja - Yhdenvertaisuus
Eräistä väliaikaisista tulleista annetun lain (1255/1994) säännös EY:n tullitariffia korkeamman tullin kantamisesta tuotaessa tavaroita suoraan kolmannesta maasta Suomeen ei ollut Suomen liittymisestä Euroopan unioniin koskevan liittymisasiakirjan 99 artiklan vastainen. Tämän suhteen ei ollut merkitystä sillä, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuin oli asiassa C-233/97 (KappAhl Oy) antamassaan tuomiossa todennut mainitun artiklan vastaiseksi saman lain säännöksen, jonka mukaan vastaava korkeampi tulli kannettiin myös kolmansista maista toisen EU:n jäsenvaltion kautta tuoduista tavaroista. Yhtiö, joka oli tuonut tavaroita Suomeen suoraan kolmansista maista, ei voinut saada tullihallituksen ohjeisiin vedoten luottamuksensa suojaamiseen perustuvaa EY:n tullitariffin mukaista, kansallista lakia edullisempaa tullikohtelua. Yhtiön yhdenvertaisuutta ei ollut myöskään tullikohtelussa loukattu, vaikka kolmansista maista Suomeen toisten EU:n jäsenvaltioiden kautta tuoduista tavaroista kannettiin mainitun Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antaman tuomion johdosta EY:n tullitariffin mukainen alempi tulli.
Laki eräistä väliaikaisista tulleista (1255/1994) 1 § 1 mom. ja 2 mom. Vuoden 1994 liittymissopimus ja siihen liittyvä asiakirja Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu 99 artikla Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-233/97 (KappAhl Oy)
|