15.05.2002/1119
Antopäivä 15.05.2002 Taltionumero 1119 Diaarinumero 3101/3/01
Tavaramerkki - Erottamiskyky - Numerotavaramerkki - Kansainvälinen rekisteröinti
Patentti- ja rekisterihallitus oli päätöksellään todennut, että yhtiön tavaramerkkiä 202 koskeva kansainvälinen, kahvinkeittimiä luokassa 11 ja suodatinpapereita sekä eräitä muita tavaroita luokassa 16 koskeva rekisteröinti ei koskenut Suomea, koska tavaramerkki oli vailla erottamiskykyä. Valituslautakunta oli pysyttänyt Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen.
Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että kahvinkeittimiä varten tarkoitettuja suodatinpapereita yleisesti myydään pakkauksissa, joissa käytetään merkintöjä kuten 101 ja 102. Numeroyhdistelmä 202 muistuttaa näitä merkintöjä ja se voidaan siten kuluttajien toimesta mieltää ainakin kahvinkeittimiä ja suodatinpapereita kuvailevaksi. Muiden tavaroiden osalta tavaramerkki ei ole suoraan kuvaileva. Suomalaisessa käytännössä numerotavaramerkkien ei kuitenkaan ole katsottu olevan sellaisinaan omiaan erottamaan haltijan tavaroita muiden tavaroista. Valituslautakunnan päätös on siten koko tavaraluettelon osalta tavaramerkkilain 13 §:n mukainen, vaikka yhteisön tavaramerkkivirasto tältä osin näyttää soveltavan lievempää käytäntöä.
Tavaramerkkilaki 13 §
|