26.08.2002/1956

Jäte - Jätehuolto - Jätemaksu - Jätteen haltija - Jätteenkuljetus - Kotikunta - Taksa - Yhdenvertaisuus

Kuntayhtymän yhtymäkokouksen vahvistaman taksan mukaan se, joka maksoi vuotuista jätemaksua vakituisesta taloudesta kuntayhtymän toimialueella sijaitsevaan kuntaan, vapautettiin maksamasta jätemaksua vapaa-ajan taloudesta, joka oli omassa käytössä. A:lla, jonka kotikunta ei sijainnut kuntayhtymän toimialueella, oli vapaa-ajan kiinteistö kuntayhtymän toimialueella sijaitsevan kunnan alueella. A:n valitettua kuntayhtymän hallituksen päätöksestä, jolla jätemaksun maksuunpano oli tapahtunut, hallinto-oikeus poisti maksuunpannun jätemaksun ja velvoitti kuntayhtymän palauttamaan maksetun määrän korkoineen.

Ratkaisunsa perusteluissa hallinto-oikeus lausui, että vapaa-ajan kiinteistön jätemaksun määräämisen perusteena ei voinut olla se, missä jätteen haltijan kotikunta oli. Kunta ei ollut esittänyt lakiin perustuvaa syytä määrätä jätemaksu jätteen haltijan asuinpaikkakunnan perusteella. Taksa loukkasi tältä osin Suomen perustuslaissa säädettyä ihmisten yhdenvertaisuutta ja oli siten perustuslain vastainen. Näin ollen taksan säännöstä vapaa-ajan talouden jätemaksun kantamisesta muilta kuin kunnan vakituisilta asukkailta ei saanut soveltaa.

Korkein hallinto-oikeus hyväksyi valituksen, jonka kuntayhtymä oli tehnyt hallinto-oikeuden päätöksestä, kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja palautti asian kuntayhtymän hallitukselle, jonka tuli ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen A:lle maksuunpantavan jätemaksun määräämiseksi niin, ettei se ollut kohtuuttoman suuri.

Ratkaisunsa perusteluissa korkein hallinto-oikeus lausui, että kiinteistöllä sijaitsi A:n käytettävissä oleva vapaa-ajan asunto, johon on sovellettava jätelakia. A oli kiinteistön omistajana ja haltijana lain 3 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettu jätteen haltija, joka oli velvollinen liittymään alueella järjestettyyn jätteenkuljetukseen. A:n lain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettua vapautusta järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittymisestä koskeva hakemus oli hylätty. Hän oli näin ollen jätelain 31 §:n nojalla velvollinen suorittamaan kunnan jätemaksun.

Asiakirjoista saadun selvityksen mukaan kuntayhtymän yhtymäkokouksen päätökseen, jolla puheena oleva jätehuoltotaksa oli hyväksytty, ei ollut haettu muutosta kunnallisvalituksin.

Kuntayhtymän yhtymäkokouksen hyväksymän taksan mukaan se, joka maksoi vuotuista jätemaksua vakinaisesta taloudesta kuntayhtymän toimialueella sijaitsevaan kuntaan, vapautettiin maksamasta jätemaksua vapaa-ajan taloudesta, joka oli omassa käytössä. Jätelain 29 §:n 2 momentin mukaan vapaa-ajan kiinteistön jätemaksun määräämisen perusteena ei kuitenkaan voinut olla se seikka, missä kiinteistön haltijan vakituinen asunto sijaitsee. Näin ollen taksan mukaan määrätty jätemaksu asetti A:n ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan vakituisten asukkaiden kanssa. Tämä virheellinen taksan määräytymisperuste oli ollut omiaan johtamaan siihen, että A:lle maksuunpantu jätemaksu oli muodostunut suuremmaksi kuin se muuten olisi ollut. Koska A jätteen haltijana oli kuitenkin lain perusteella velvollinen suorittamaan jätemaksun, hallinto-oikeuden päätös oli kumottava siltä osin kuin hallinto-oikeus oli poistanut A:lle maksuunpannun jätemaksun ja velvoittanut kuntayhtymän palauttamaan maksetun määrän korkoineen. Asia oli tältä osin palautettava kuntayhtymän hallitukselle, jonka tuli määrätä A:lle maksuunpantava jätemaksu jätelain 30 §:n 2 momentin perusteella niin, ettei se ollut kohtuuttoman suuri.

Jätelaki 3 § 1 mom. 6 k., 11 §, 29 §, 30 § ja 31 § 1 mom.

Ks. myös KHO 23.8.2002 T 1942.