31.12.2002/3507

Vesiasia - Virka-apu - Rakentaminen vesistöön - Vesialueen raja - Purku

Ympäristölautakunnan tehtyä vesioikeudelle vesilain 21 luvun 3 §:ssä tarkoitetun virka-apuhakemuksen vesioikeus oli lainvoimaisella päätöksellään 3.11.1995 velvoittanut A:n poistamaan tilaansa RN:o 1:85 kuuluvan vesialueen täytön vesistön luonnollista pohjaa myöten ja palauttamaan rantaviivan siihen tilaan, jota ympäristölautakunta oli esittänyt ja joka oli vesioikeuden kysymyksessä olevan päätöksen karttaan merkitty. Ympäristölautakunta oli katsonut, että täyttö tuli poistaa siltä osin kuin se ulottui luonnontilaisen rantaviivan yli ja ohitse naapurialueiden rantaviivan. Työ oli suoritettava vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulosta uhalla, että ympäristölautakunta sai teettää työn A:n kustannuksella.

A haki vesioikeuden päätöksen purkamista muun muassa niillä aikanaan jo selityksessään vesioikeudessa esittämillään perusteilla, että kysymyksessä olevalla tilalla oli toimitettu 1940-luvulla vesijätön jakotoimitus, joka oli lopetettu 21.4.1947 ja rekisteröity 28.2.1950. Mainitussa toimituksessa oli tilaan RN:o 1:85 lunastettu ja liitetty 3650 m² vesijättöä. Tämä alue, joka sittemmin oli tartoitettu uudelleen muun muassa 5.5.1988 rekisteröidyssä osittaisessa piirirajankäyntitoimituksessa oli A:n mukaan vesijätön jakotoimituksen myötä muuttunut vuonna 1950 maa-alueeksi. Kaikki suoritetut täyttötoimenpiteet sijaitsivat A:n mukaan vesijättönä lunastetulla ja jo vuonna 1950 maa-alueeksi lopullisesti muuttuneella alueella, eikä mainittuihin maansiirtotoimenpiteisiin siten tarvittu vesilain 2 luvun 2 §:n mukaista lupaa vesistöön rakentamiseen, koska kysymys oli maa-, ei vesialueesta. A katsoi, että vesioikeus ei vesilain mukaisen toimivaltansa puitteissa ollut voinut soveltaa vesilain virka-apusäännöksiä maa-alueella suoritettaviin maansiirtotoimenpiteisiin ja että päätös perustui väärään lain soveltamiseen.

Korkein hallinto-oikeus päätöksessään totesi, että asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan kysymyksessä olevan alueen täyttämisestä oli saattanut aiheutua vesistössä sellainen vesilain 1 luvun 15 §:ssä tarkoitettu muutos tai seuraus, joka on edellyttänyt vesioikeuden lupaa.

Se seikka, oliko alue vesilain kannalta luettava maa- vai vesialueeksi, määräytyi vesilain 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan. Vesilakia sovellettaessa pidetään vesialueen rajana maata vastaan keskivedenkorkeuden mukaista rantaviivaa. Kun otettiin huomioon asiakirjoista alueen vesistöoloista saatava selvitys sekä vesilain 1 luvun 15 §, virka-apuhakemus oli vesilain 21 luvun 3 § huomioon ottaen tullut käsitellä vesioikeudessa vesiasiana, vaikka täytetty alue osittain olisi sijoittunutkin vesilain 1 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun keskivedenkorkeuden mukaisen rantaviivan ja vesistön ylimmän vedenkorkeuden mukaisen rantaviivan väliin. Sanotun rantaviivan sijaintiin ei vaikuta se, että aluetta tai sen osaa on kiinteistötoimituksessa mahdollisesti pidetty maa-alueena. Vesioikeuden purettavaksi haettu päätös ei perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Hakemuksessa ei ollut esitetty muutakaan hallintolainkäyttölain 63 §:ssä tarkoitettua perustetta, jonka johdosta päätös olisi voitu purkaa. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon myös hallintolainkäyttölain 64 §:n 2 momentin hakemus hylättiin.

Vesilaki 1 luku 6 § ja 15 § sekä 21 luku 3 §
Hallintolainkäyttölaki 63 § ja 64 § 2 mom.